Olen laiminlyönyt ahkerasti kirjojen arvostelua blogissani... Minun oli alunperin tarkoituksena arvostella tänne jokainen kirja, jonka lukisin, mutta jotenkin se jäi. Nyt kuitenkin ajattelin edes jonkin kirjan arvostella pitkästä aikaa.

Täytynee kai sanoa pari sanaa tästä vampyyribuumin sytyttäneen Houkutus-romaanin jatko-osasta nimeltään Uusikuu. Luin tämän jo joskus syksyllä, mutta yritän muistella.

Pienet juonipaljastukset mahdollisia...

Kun muutama vuosi sitten luin Houkutuksen ensimmäistä kertaa se iski aika kovaa. Toisena päähenkilönä upea vampyyrimies, ja se kuvaus tämän jumalaisesta ulkokuoresta sai nuoren tytön mielen kukkimaan. Eipä ihme että romaani on saavuttanut suuren suosion, koska se mässäilee Edward-komistuksen herkullisella ulkonäöllä saaden lukijan miltein kuolaamaan.

Mutta mitä tapahtui kun luin romaanin uudelleen vuoden, parin päästä? Houkutus tuntui loppujen lopuksi melko kliseiseltä, naurettavalta ja tylsältä. Romaanin päähenkilö on tylsä kuin lusikka, romaanissa on rasittavan tuttu kuvio: yksi tyttö jota ihailee monta poikaa, ja kerronta oli jokseenkin lapsellista. Olin selvästi kasvanut romaanin ohi.

Päätin kuitenkin mielenkiinnosta lukea jatko-osan, Uusikuu. Sen lukeminen vasta kittiä olikin... Huomasin heti, ettei se yltäisi edes Houkutuksen tasolle. Houkutuksessa siis päähenkilö Bella muuttaa sumuiseen pieneen kaupunkiin, ja uudessa koulussa huomaa kasvojen meressä eräät, jotka saavat hänet lumoutumaan. Kyseessä on vampyyri, Edward, johon Bella lopulta rakastuu tulisesti. Romaanissa on käännettä jos toista, mutta pääosin se keskittyy ihmisen ja vampyyrin elämien (tai epäelämien) yhteen sovittamisen vaikeuteen.

Uusikuu jatkuu suurin piirtein siitä mihin jäätiin. Bellaa ahdistaa ikääntymisensä, ja hän toivoo että Edward tekisi hänestäkin vampyyrin. Edward kuitenkin kieltäytyy, ja kohta Edward liukeneekin koko perheensä kanssa kauas pois, jättäen Bellarukan sydän mustuneena jälkeensä. Ja sitähän tässä romaanissa jaksettiinkin puida. "Sydämeni reikä... ", "sydämeni aukko tuntui...".

Kieltämättä, jos unelmien prinssi laukkaa valkoisella ratsullaan yllättäen toiseen suuntaan, voisi mennä jokunen tovi selvitä tällaisesta, hahmolta kuin hahmolta, mutta liika surulla ja angstilla mässäily on liikaa. Romaani oli yhtä puisevaa valitusvirttä suurimmalta osin. Lopulta Bella saa päähänsä, että pystyy houkuttamaan Edwardin takaisin, ja sekaantuu jälleen uuteen soppaan. Loppuratkaisun saatoin arvata ennenkö olin lähelläkään sitä.

Kiteytettynä siis, Uusikuu on hyvä romaani niille, jotka pitävät Houkutusta mestariteoksena. Minä kun en pidä, niin Uusikuu ei hohda minulle niin kuin "uusikuun" pitäisi. Ehkä olen liian vanha tai lukuvaatimuksiltani kypsä näille kirjoille, jotka iskevät varmasti moneen varhaisteinityttöön kovaa. Jos nykyaikaistettu, yliromantisoitu vampyyrirakkaustarina kiinnostaa, kirjaan kannattaa tarttua. Ensin kannattaa tietysti tutustua Houkutukseen ja katsoa pitääkö (edes) siitä.

Joka tapauksessa minua ärsytti suunnattomasti romaanin hieman naurettava tapa yrittää inhimillistää sellaiset taruolennot kuin vampyyrit ja ihmissudet. Jos näitä olentoja todella olisi olemassa, ne eivät olisi niin kilttejä kuin romaanin kiiltokuva heijastaa. Muutenkin romaani ei pitänyt otteessaan, oli lähellä etten jättänyt sen lukemista kesken.

Arvosana tähtinä: **

(Saattaa sisältää pienimuotoisia juonipaljastuksia!)

Kiitos koulun, luin pitkästä aikaa jonkun suomalaisen kirjoittaman romaanin, Annika Idströmin Veljeni Sebastianin. Romaani kertoo turhankin fiksusta pojasta Antista, jolla on kovin omistuishaluinen suhde äitiinsä Kaarinaan. Romaani keskittyy lähinnä perhesuhteiden ongelmiin, varsinkin siihen kuinka kateellinen lapsi voi olla vanhempansa uudelle puolisolle. Se käsittelee myös kylmänrauhallisesti perheväkivaltaa ja mielenterveysongelmia, joita tuntuu olevan lähes jokaisella kirjan hahmolla.

Veljeni Sebastian on ajatuksia herättävä romaani, mutta lopulta se muuttui ahdistavaksi ja synkäksi luettavaksi. Melkein etoi lukea romaani loppuun. Romaanin alussa Antin ajatusmaailma on tilanteen tarjoamissa rajoissa normaali, mutta verrattaessa sitä loppuun, hän muuttuu paljon. Lukukokemuksena Veljeni Sebastian oli erilainen kuin lukukokemukset yleensä. En sano että kirja olisi huono, mutta silti ei oikein napannut. Kirja pitäisi ehkä lukea pariin otteeseen, että siitä saisi enemmän irti, mutta suoraan sanottuna ei tee mieli.

Arvosana tähtinä: **

Koska ihastuin todella kovasti Forrest Gump -elokuvaan, halusin lukea myös samaisen romaanin kun aikaa löytyisi. Juoni ei kuitenkaan kulkenut kovin käsi kädessä elokuvan kanssa, jotkut kohdat olivat niinkin erilaisia, että se häiritsi. En ymmärrä miksi elokuva on joissakin jutuissa niin epäuskollinen kirjalle. Elokuvassa Forrest myös esiteltiin sympaattisempana, kuin mitä hän on kirjassa.

Silti lukukokemus oli hyvä, ja pariin otteeseen tuli naurettuakin kunnolla. Forrestin mänttinäkökulma oli loppujen lopuksi usein melko fiksu, koska hän näki asiat eri tavalla kuin "tavalliset" tallaajat. Kirja myös kannatti sitä positiivista perusideaa, että on sitten miten outoon liemeen päätynyt, siitä voi selvitä (tietenkään lukuunottamatta ääritapauksia). Muutenkin Forrestin elämänasenne on sellainen, että sitä kannattaisi ainakin osittain jokaisen meidän toteuttaa. Tehdä asioita välillä sydämellään, ei aina järjellään.

Arvosana tähtinä: *** ½

Sain vihdoin ja viimein repäistyä aikaa ja mielihalua lukea seitsemännen Potterin, Harry Potter ja Kuoleman varjelukset lopppuun. Tässä tekstissä ei pitäisi olla häiritseviä juonipaljastuksia, mutta jos et halua mitään tietoosi kirjan lukemisen ollessa kesken tai aloittamatta, en suosittele lukemaan jatkoa.

Aika hassua että nyt muutaman päivän sisällä sain luettua sen puuttuvat n. 300 sivua jotka ovat olleet pitkään lukematta, vaikka on koeviikko ja pitäisi lukea kokeisiin.... Viimeiset parisataa sivua olivat sen verran tapahtumarikkaita ettei lukemista olisi voinut jättää kesken, ainakin oli jatkettava heti kun aikaa taas ilmaantui. Mutta nyt itse kirjaan ja tuntemuksiini.

Ensinnäkin, en asettanut sarjan viimeiselle teokselle mitään erityisiä odotuksia, mitä nyt olin kuullut että se on hyvä. Mutta jälleen kerran (näin kävi myös kuudennen Potterin kanssa kiitos juonipaljastusten!) se into, mikä minulla oli ennen ollut saadessani lukemattoman Harry Potterin käsiini oli kadoksissa, osittain siksi että luin netistä paljastuksen, osittain siksi, että kaverin tavallaan vahingossa paljasti jotain, jota aloin sitten lukiessani odottamaan, joka liittyy erääseen hahmoon. Ja kaikkein ironisinta oli, että se netistä vahingossa näkemäni paljastus häiritsi lukemista koko kirjan ajan koska odotin koska paljastuksen asia tapahtuu, ja SITÄ EI TAPAHTUNUTKAAN. Miksi ihmeessä joku tekee noin, ihan piruuttaan?! >:/ Kiitos pirusti.

Joka tapauksessa, seitsemäs Potter oli jännittävä, mukaansa tempaava ja sarjan tarinankerronnalle uskollinen, synkempi tosin kuin alkupään kirjat, mikä on ihan ymmärrettävää. Voisin myös uskoa että tämä kirja on nuorimmille lukijoille aika raju. Mutta yksi mikä minua surettaa on nyt se, että kirja ei päässyt missään vaiheessa kunnolla yllättämään, ehkä kaverini paljastuksen takia koska osasin yhdistää erään hahmon tiettyihin tapahtumiin. (VAROITUS: mahdollinen juonipaljastus:) Lisäksi ikävöin kovasti Tylypahkaa, nyt kun Tylypahka ei ollut mukana kuvioissa jatkuvasti, juoni tuntui paikoitellen vähän orvolta ja hahmotkin erilaisilta.

Silti päädyn tulokseen että sarja päättyi hienolla tavalla, kylläkin liian nopeasti! Olisin halunnut tietää parin muunkin hahmon kohtalon joita ei viimeisessä luvussa edes mainittu. Viimeinen luku oli myös jotenkin hämmentävä, se sinänsä päätti tarinan hyvin, mutta toisaalta olisin vielä kaivannut jotain ennen loppua.

Tulee ikävä niitä hetkiä, kun saattoi uuden Harry Potterin kouriinsa saatuaan upottautua siihen maailmaan jossa tapahtui niin paljon ja joka oli niin lähellä mutta niin kaukana. Ainahan kirjan voi lukea uudelleen, mutta ensimmäinen lukukerta on aina mieleenpainuvin ja jännittävin. Ja kun on kyse sarjasta, jossa jokaisen kirjan tapahtumat liittyvät lopussa kimppuna yhteen, tuntuu oudolta lukea aiempia osia kun tietää loppuratkaisun. Silti, en usko että nämä kirjat menettäisivät paikaansa sydämessäni edes sitten, kun olen vanha muori. Jos lapsia ja lapsenlapsia on siunaantunut, houkuttelen tietysti heidätkin lukemaan nämä satumaiset kirjat! :)

Arvosana tähtinä: ****

Olen pitkään ajatellut luovani jotain arvostelun tynkää mistä tahansa aiheesta blogiini, koska arvostelu on mielestäni viihdyttävää puuhaa... Mitään akateemikon tason arvosteluja on kuitenkaan turha odottaa. Valitsin kirjat, koska en loppujen lopuksi ehdi lukea niitä kovin paljon, joten en huku työhön arvostelujen parissa. :P Lukeminen on mielestäni ihanaa puuhaa, mutta löydän harvoin kirjaa johon jaksaisin keskittyä niin että lukisin kirjan lyhyessä ajassa... Siksi lukuharrastukseni on mitä on. Varoitan aina jos kerron juonipaljastuksia, mutta kirjoitan mieluummin kertomatta sen kummempia juonesta.

---

Tämän kirjan lukemisesta on jo aikaa, joten koitan sinnikkäästi muistella. Kyseessähän on tunnettu scifi-parodia-klassikko, ja kyllä se on tittelinsä ansainnut. Kirja osasi yllättää, naurattaa ja ihmetyttää, mutta toisaalta aina en pysynyt oikein kärryillä. Hahmot olivat hieman sekavia kun niitä vilisi pitkin ja poikki ja juoni ponnahteli puolelta toiselle. Mutta päähenkilö oli mieleeni, hieman saamaton ihmisrukka.

Arvosana tähtinä: ***