Olenko ollut synnynnäisesti sanoja raapustava olento vai häh, mutta kirjoitin ensimmäisen runoni jo 7-vuotiaana (siis ilman kenenkään kehoitusta), ja näin se menee:

Sirkkulassa asui kirppu

jonka nimi oli Mirkku

Se hyppeli veessä

lumpeenlehden eessä

Siitä oli hauskaa

vedessä laukkaa

---

:D "Se hyppeli veessä..." Ei mitään väärinkäsityksiä pliis. :D Aika hyvät nuo rimmauksetkin; "hauskaa - laukkaa". Mutta tällaista seitsemän vuoden ikäiset naperot kai päässään pyörittää, ainakin meikäläinen. :]

Kirjoitin aikaisemmin, kuinka olin saanut aina aika-ajoin "välähdysmäisiä" lausahduksia päähäni kesken arkea, noh. Viikonloppuna alkoi tehdä mieli kirjoittaa joistakin niistä runoja, siis niin että ne ovat osa runoa... Ja tässä satoa. En ole mikään kovin hyvä runoilija, ja nyttemmin pidin yli vuoden tauon! :O Mutta olen jo pienestä pitäen runoillut... x] Voin laittaa niitäkin tänne kuhan aikaa löytyy. Tässä kuitenkin tuoreenpaa tavaraa. Muistakaa kommentoida!

---

Raatelevia katseita

likaisia sanoja

ja pilkallinen naurahdus

Miksi halveksit minua?

---

Näin valkoisia kukkia tien poskessa

vaikka oli jo lokakuu

Niin viatonna

niin kauniina

Kuin oma sieluni vuosia sitten

ennen kuin olin lakaistunut

---

Verinen Aurinko polttaa nahkaa

eikä maailman vieno tuuli

voi hyväillä kipua pois

Liian kauan

liian kipeästi

on ollut mieleni musta

Kuka voisi nostaa minut pois painajaisunesta?

Mutta ihmiset kääntävät selkänsä

kun yksi tuskasta kirkuu

Osoittaa vain syyttävä sormi:

"Ryhdistäydy, ihminen!"

Mutta olen vain eläin

nurkkaan ahdistettu

---

Aika angst-painotteista... :D No mitä muuta teinirunoilta voi odottaa... Näkisittepä noita joitakin "sielun vuodatuksia" "traagisen" ihastukseni ajoilta, kun omistin hänelle melkein joka runon, kaikki melkein samanlaisia. Mutta niitä tänne en taida kehdata laittaakaan... x]

Mut nyt sen ruotsin aineen kimppuun, kuin olis jo...