Harmillinen alakuloisuus pääsi iskemään taas päälle tällä viikolla. Syitä siihen voi olla monia. Ensinnäkin T on kiinni tämän viikonlopun ja pääsee näillä näkymin lomille ensi perjantaina tai lauantaina. On ollut aika tukala ikävä ja harmitus. Toiseksi, syntymäpäiväni oli eilen, ja kuten aina, jälleen kerran minulla oli ihme surumielisyys päällä heti aamusta. Kyllä se sitten vähän helpotti ja mieli piristyi edes kohtuulliseksi, kun sai tutuilta onnitteluita ja yksi kaveri, An, tuli illalla käymään. Herkuttelimme, juttelimme, ja lähdimme vielä vähäksi aikaa keskustaan terassille ja päädyimme lopulta nurtsille istuskelemaan ja juttelemaan, kun terassit olivat ihan tukossa ihmisistä ja ei ollut toivoakaan saada pöytää.

Ei nyt sentään ollut niin mälsä syntymäpäivä kuin monena edellisenä vuonna, mutta olisin kyllä toivonut jotain vielä astetta isompaa piristystä. Kun tulin kotiin, tyhjä asunto (Milka-kultaa lukuun ottamatta) ahdisti niin pirusti. Menin pala kurkussa nukkumaan, ja ajattelin taas T:tä.

Onneksi tämä viimeisen kuukauden inttileskeys lyhenee päivä päivältä. Onhan tämä ollut kokemus sinänsä, kun on joutunut itsenäisesti elelemään täällä ja suhdekin on kasvanut välimatkan takia, mutta olen silti helpottunut, että kohta tämä loppuu. Kun ei tuo armeija ole kuitenkaan ollut suhteelle helppoa, kun jatkuvasti tunteet ovat sotkussa ja välillä on ihan etääntynyt olo toisesta. Vaikka olen ihmeen kivuttomastikin selvinnyt, hajotuksen hetkiä on ollut silti.

Nämä kiinni olo -viikonloput hajottavat ja masentavat ehkä eniten, kun ei ole koulua/töitä, ja aika meinaa tulla pitkäksi yksin kotona. Kävin minä tänään uimassa, katselin leffaa ja seuraavaksi ajattelin vähän pelailla jotain, mutta puisevaa on jotenkin.

Mutta kuten sanottu aiemmin, onneksi päivät vähenevät koko ajan.

Tj 27

Se olisi sitten kesä ja vapaus koulusta, ah. Aloitin töissä maanantaina, mutta tänään alkoi vapaat ensi maanantaihin asti. Töissä on ollut ihan mukavaa, kyseessä on sama paikka, jossa olin työharjoittelussa viime vuonna. Töitä on juhannuseen asti, ja sitten onkin luvassa lomailua. Eipä auttanut kuin nostaa opintolainaa, kun ei ole kesälle muuta rahantuloa kuin tältä neljältä viikolta.

Harmittaa vaan kun nyt on vähän flunssainen olo. Eilen alkoi yskittää ja nyt olo on ihan pöhnöinen. Toivottavasti en ole tulossa kipeäksi.

Näin muuten aamulla aivan kauheaa unta, en jaksa sitä tänne alkaa kirjoittaa, koska se oli niin sekava ja ahdistava, mutta tuli aika ikävä olo siitä. En muista milloin viimeksi olisin nähnyt noin ahdistavaa unta.

Pitää mennä varmaan huomenna tarkastuttamaan näkö, kun tuntuu että se on heikennyt radikaalisti ihan viime aikoina. En meinaa millään saada selvää tienviitoista, vaan joudun menemään aika lähelle ennen kuin vähän alkaa selkiintyä. Lisäksi nytkin minun on vaikea tarkentaa katsetta esim. selaimen tekstiin tai tähän tekstiin, vaan teksti on hitusen epäselvää. Huoh. En niin millään haluaisi silmälaseja, kun kerta näköni on tähän asti pysynyt hyvänä, mutta pakkohan se kai on, jos alkaa näkö näin selvästi heikentyä. Piilolinssejä en varmaan voi edes käyttää, kun silmäni ovat niin herkät ja ärtyvät helposti.

Enpä olekaan vähään aikaan päivitellyt kuulumisiani tänne. Tämä kevät on mennyt hirmu nopeasti, ja tuntuu, että elämä pyörii nykyisin ihan liikaa koulun ja nukkumisen ympärillä. Meillä on näet ollut harjoittelun jälkeisen jakson aikana yllättävän monta suurtöistä kurssia, ja ties mitä hirveitä kirjallisia töitä niihin liittyen. Nyt olen havahtunut siihen, että on viimeinen kouluviikko ja ensi viikolla alkaa työt. Omituista...

Jonkin verran on ollut taas kevätväsymystä ilmassa. Olen nukkunut järkyttävän paljon, ja erityisesti myöhemmin iltapäivällä minun on välillä vaikeaa pysyä hereillä. Onneksi aamu-unisuus on kuitenkin ollut ihmeen vähäistä, ehkä siksi, että opettelin harjoitteluaikana menemään aikaisemmin nukkumaan.

Tuntuu niin hyvältä, kun katsoo parvekkeen ikkunasta ulos, ja näkee koivut vihreiden lehtiensä peitossa ja auringon paistavan. Kesä tekee tuloaan. Minulla on jonkin verran odotuksia tälle kesälle, ja toivon että tästä tulisi parempi kesä kuin vähään aikaan. Ei sinänsä viime kesässä vikaa ollut, mutta T:n inttiin lähtö oli silloin inhottavasti mielessä koko ajan. Nyt sen sijaan T pääsee intistä heinäkuussa.

On tässä vuodessa ollutkin kestämistä... Milloin on kauhea ikävä, milloin taas vierastaa tuota lomille pääsevää miestään. Tunteet ovat olleet jatkuvasti sekaisin. Välillä olen myös pelännyt, että ovatko tunteeni hiipuneet, kun ei olekaan niin ikävä toista ja pärjää ihan hyvin itsekseenkin. Mutta toisten kertomusten mukaan tämä kuuluu asiaan. Kuka jaksaisikaan ikävöidä 24/7 toista? Ehkä toisesta etääntyminen on tarpeen tämän rasittavan ero-yhdessäolo-ero-yhdessäolo -jojotilanteen sietämiseksi. Sitten tulee kyllä jännät paikat kun T pääsee takaisin siviiliin, varsinkin kun kyseessä on kesä ja kummallakaan ei pitäisi näillä näkymin olla töitä tuolloin heinäkuussa.

Olen näet myös nauttinut yksinolon suomasta rauhasta ja ajasta, sekä siitä, että voi itse päättää milloin siivoaa, milloin syö, mitä syö jne. On myös jäänyt enemmän aikaa nähdä kavereita. Tylsäksihän tämä käy silloin jos ei ole koulua tai töitä (siitä sain karvaan kokemuksen näet viime kesänä ennen koulun alkua), mutta nyt kun on kuitenkin tekemistä, niin viikot menevät aika leppoisasti ja nopeasti. Ja onhan se kiva tietää, että pärjäisin myös tarvittaessa yksin, enkä ole täysin ripustautunut toiseen.

Mutta kaikesta huolimatta olen ihan tyytyväinen, että armeija-aika on kohta ohi, ja saan taas kultani takaisin kotiin.

Tulipa oltua eilen ensimmäistä kertaa opiskelijabileissä, vieläpä aika yllättäen, koska sattuman kautta sain lipun yhdeltä kaverilta vasta eilen, kun joku hänen kaverinsa oli perunut. Olihan nuo pippalot ihan kivat, mutta ei nyt niin mahtavat, että jaksaisin rampata jatkuvasti vastaavissa, kuten jotkut. Illan aikana tuli tanssittua ja juotuakin jonkin verran, mutta onneksi olin kartalla tapahtumista koko ajan enkä tehnyt tyhmyyksiä.

Outoja tilanteita tuli kylläkin taas eteen. Toinen niistä koulukavereista, jonka kanssa olin menossa mukana, alkoikin kaulailla miekkosta, jonka kanssa juttu piti jo olla ohi... Siinä sitten mietti itse pää kuumana että mitä tällä pelurilta vaikuttavalla tyypillä oli nyt motiivina, kun oli juuri edellisenä viikkona lopettanut alkutekijöissään olevan suhteen kylmästi, ja nyt sitten häikäilemättä kuitenkin oli kaverini kimpussa... No, oli sitten pakko käydä varmistamassa tältä kaveriltani, että onko nyt ihan varma siitä mitä tekee ja pitäisikö rajoittaa, mutta hänpä halusi antaa fiiliksen viedä. Eipä siinä mitään, aikuinen ihminen, ja olkoot sitten itse vastuussa valinnoistaan jos tämä tyyppi paljastuu lopulta ääliöksi.

Sitten oli illan aikana outoja kärhämätilanteita... Milloin jotain satunnaisia v*ttuilijoita (ei niinkään omalla kohdallani, mutta toisen kaverini kohdalla) ja milloin sitten kateutta tai kiistelyä meikäläisestä... Siis tuossa illan aikana minun kanssani tuli juttelemaan joku kundi, kun joku toinen kundi kavereinensa alkoi siinä hyvin läpinäkyvästi piirittää minua ja hinkkailla itseään minua vasten. Siinä sitten tulikin suukopua näiden tyyppien välille ja alkoivat riidellä minusta ja jostain ihan ihme asioista. Onneksi riita ei kuitenkaan yltynyt tappeluksi asti. Vähän kyllä tuli sellainen olo, että hei nyt... Älkää minun takiani alkako tappelemaan, kun en kuitenkaan kenenkään mukaan ole lähdössä... :D

Tuli muuten soitettua ensimmäistä kertaa elämässä 112:seen viime yönä. Odottelin bussia, ja lähettyvillä hortoili ja sekoili joku niin humaltunut nuorehko mies, että oli pakko pirauttaa poliisit paikalle. Sinne se olisi muuten paleltunut kun ei edes takkia ollut päällä, eikä tyypillä ollut mitään tietoa edes siitä, minne oli menossa.

Joo-o. Nyt odotellaan sitten taas omaa rakasta kotiin, onneksi T pääsee jo tänään. Tuli taas sellainen olo tuon illan jälkeen, että on mukavaa kun on kunnon avomies johon voi luottaa ja aito rakkaus parisuhteessa. Onhan se kiva joskus nauttia ihailusta, kohteliaisuuksista ja huomiosta vierailta miehiltä, mutta eivät ne silti omaa miestä voita.

Se ihastuminen, josta viimeksi kirjoitin tänne, on sitkeämmässä kuin odotin. Vaikka tilanne on jo rauhoittunut, enkä ole samanlaisessa tunnemylläkässä, koen olevani yhä vähän ihastunut häneen. Dough...

Tänään tuli vieläpä sellainen pelottava tuntemus, että minun teki jatkuvasti mieli halata tai jopa suudella häntä... Johtuiko lienee siitä, että aamulla heräsin unesta, jossa hän oli, ja jossain vaiheessa unta painoin hänet seinää vasten ja suutelimme. Kai minä olen myös jonkinlaisessa hellyyden puutteessa, ja kun oma rakas on kaukana ja lähellä sattuu olemaan ihminen johon olen hitusen ihastunut, niin herää tällaisia outoja kiellettyjä ajatuksia.

T tulee sentään (kaiketi) huomenna kotiin intistä. Toivottavasti ei ala viikonloppu yhtä surkeasti kuin viime viikolla... Silloin näet saimme aikaan ihan kunnon riidan, mikä ei ole meillä yleistä, mutta nyt kävi niin. Ilta oli ihan surkea ja seuraava aamuna olin aika alamaissa. Onneksi riita kuitenkin sovittiin, eikä siitä ainakaan pahemmin jäänyt mitään hampaan koloon vaivaamaan. Mutta toivotaan nyt, ettei saada tänä viikonloppuna jatko-osaa aikaiseksi...

Ei kylläkään ole edes ihan 100% varmaa, että T pääsee lomille, koska heidän porukkansa on päivystysvuorossa, ja jotkut helkkarin tänä vuonna aloittaneet nynnyposket ovat lintsanneet hommasta hankkimalla sairaan paperit, että jes... Mutta kuulemma näillä näkymin ei pitäisi sattua kohdalle.

Huomenna olisi sitten kummilapsen ristiäiset - niin en ole varmaan blogissa mainostanutkaan juuri, että minusta tuli täti vähän aikaa sitten. Huomaa etten ole kovin lapsi-ihminen kun uutinen ei ole herättänyt minussa sen kummempia ilonpuuskia... :D Mutta ei sillä, kyllä on ihan mukavaa ryhtyä siskonpojan kummiksi.

Lähden jo tänään sinne päin, vaikka ristiäiset ovat vasta huomenna. Tulisi näet vähän turhan paljon bussissa istumista yhdelle päivälle, jos lähtisin ja tulisin takaisin huomenna.

T on viikonlopun kiinni ja aika mälsää on. Ikävä on ollut, ja vielä vähän vajaa viikko siihen kun nähdään.

Muutamana viime päivänä on ollut tavallista paremmat fiilikset, kun taakse jäi varsin mukava leiriohjaajan kokemus hiihtolomaviikolta ja sain myös tietää pääseväni kesätöihin viime kevään harjoittelupaikkaani. Ollut aika voittajafiilis siis!

Iloa on kuitenkin nakertanut viikon alun jälkeen jälleen ikävä T:tä. T on ensi viikonlopun kiinni, ja jo nyt tuntuu vaikealta tämä välimatka, niin entä sitten kun pitäisi vielä jaksaa ensi viikkokin? Hiton armeija... Tätä kakkaa pitäisi vielä jaksaa 122 päivää.

Odotan jo nyt kesää. Sain töitä kesäkuuksi (loppuu jo juhannuksena), niin luultavasti jää aikaa myös mukavasti nauttia kesästä, ja kun T pääsee intistä, voi lomailla yhdessä. Nyt kun vielä tämän kevään läpi jaksaa kahlata, niin hyvä on. Harjoitteluaika meneekin leppoisasti, mutta toivon ettei kouluun palaaminen viimeiseksi periodiksi ole taas sellainen hullunmylly mitä koulumme parhaillaan välillä on... Lähinnä se, kun motivaation kanssa on ongelmia, niin mitkään hurjat kirjallisten kurssitöiden kertymät kevään väsyneisiin ja kyllästyneisiin tunnelmiin eivät ole mitään herkkua. Mutta ne ovat sen ajan ongelmia sitten, kyllä minä niistä selviän kun olen aiemminkin aina kevään loppukireistä selviytynyt. Pitää kaiken keskellä vaikka jaksaa muistutella itseään siitä, mikä palkinto odottaa edessä - parin kuukauden kesäloma! ♥

Olen ollut nyt kolme viikkoa harjoittelussa, ja sinänsä todella hyvin on sujunut, mutta tänään minua alkoi vaivata eräs asia, nimittäin harjoittelupaikan ohjaajani. Hänellä on välillä tapana sanoa asioita vähän pisteliäästi, ja tänään tämä pisteliäisyys kohdistui minuun.

Joudun lähtemään yhtenä päivänä viikossa aikaisemmin psykoterapian takia, mutta olemme sopineet kuitenkin asian, ja teen sen verran pitkää päivää muina päivinä, että poissaolo korvaantuu reilusti. Tänään minulle tuli kuitenkin sellainen olo, että poissaoloni ovat rasite ja ärsytyksen aihe ohjaajalleni... Hän ei siis tiedä, että käyn terapiassa, koska en halunnut noin henkilökohtaista asiaa paljastaa, jollei ole ihan pakko. Nyt kuitenkin tuntuu, että harjoittelupaikassa ei ymmärretä, kuinka pakollinen joka viikkoinen menoni on, ja etten saanut sitä yksinkertaisesti sovitettua mitenkään parempaan aikaan. Lisäksi minulla on kaksi lääkäriaikaa tiedossa lähiaikoina, ja niidenkin takia joudun olemaan pois ainakin vähän aikaa. Kun kysyin, pitäisikö ne korvata, sain nenäkkään vastauksen, että enhän minä niitä saa edes korvattua, kun olen jo maanantaisin poissa. Puhuimme jotain siitä, että kuittaantuuko poissaolo jos lääkäriaika katsotaan sairaspoissaoloksi ja minulla on todistus, mutta enpä saanut siitäkään mitään selkeää kuvaa, että käykö se päinsä, ihmeellistä piikittelyä vaan.

Mahdollinen spekulointi menoni tärkeydestä voisi loppua, jos kertoisin menoistani yksityiskohtaisesti, mutta en haluaisi silti kertoa. Jotenkin ohjaajani on sen sorttinen persoona, etten tiedä miten hän asian ottaisi. Jotenkin vaan tulee välillä sellaisia viboja, että se ihminen vaikuttaa kovin kaksinaamaiselta. Joskus tulee sellainen tunne, että ihme jos ei ole jo minustakin pariin kertaa puhunut pahaa toiselle ohjaajalle tai pomolle selkäni takana. Tokkopa hän siis osaisi pitää luottamuksellisen tiedon itsellään, jos kertoisin.

Ärsyttää moinen. Olen tähän asti viihtynyt harjoittelupaikassa hyvin, mitä nyt välillä olen tuntenut oloni todella henkisesti väsyneeksi päivien päätteeksi. Mutta tänään pahoitin mieleni tuosta poissaolo-kitinästä niin, että oli vaikea jaksaa olla kiinnostunut päivän tapahtumista ja keskittyä. Tuntuu kurjalta kun syyllistetään sellaisesta, mihin itse ei ole syypää ja mille ei juuri mahda mitään.

Kolme päivää työharjoittelua takana ja kyllä ramasee... Pitkät päivät ja aikaisemmat herätykset kuin kouluaamuina tekevät tehtävänsä. Olen kuitenkin viihtynyt todella hyvin ja tullut porukan kanssa toimeen. Haasteitakin on tullut eteen, mutta niistä on onneksi selvitty aina jotenkin. Harjoittelua kestää peräti noin kaksi ja puoli kuukautta, joten ehtiipä talo tulla hyvinkin tutuksi. Tähän asti olen kyllä paikasta pitänyt.

On ollut viime päivinä kova ikävä T:tä. Onneksi perjantai on jo ylihuomenna, mutta vielä pitäisi jaksaa kaksi työpäivää ennen sitä.

Olen ollut vanhempien luona maalla jo useamman päivän. Alkaa jo kummasti tulla ikävä omaan kotiin, kun ei täällä ole juurikaan tekemistä ja kotona taas olisi. Kyllä se koti siellä jo on, vaikka alkuun asunto ei meinannutkaan tuntua kodilta. Huomenna olisi tarkoitus lähteä takaisin kotiin, olisin lähtenyt jo tänään, mutta käyn vielä siskolla, ja porukat heittävät minut mieluummin huomenna...  Minulla on niin valtava kasa lahjoja, etten selviäisi niiden kanssa bussimatkasta...

Tänä vuonna tuli paljon hyviä lahjoja, mutta ei ihan niin paljoa olisi tarvinut ostaa. Ihan tuli huono omatunto, kun itsellä ei kuitenkaan ole varaa hankkia hienoja lahjoja... Saatiin paljon T:n kanssa yhteisiä lahjoja, muun muassa ihanat Muumi-lakanat, joita toivoin äidiltä, aluslakanan, pyyhkeitä, kilokaupalla suklaata, leffalippuja, sauvasekoittimen ja joulukoristeita. T:ltä sain tänä vuonna hienon repun ja aivan ihanan valokuvakirjan, Maailman ihanin tyttö, jota olen ihaillut jo monet kerrat. K:lta sain koriste-enkelin, jonka valo vaihtaa väriä, sekä salmiakkia. E:ltä sain hienot verhot, lämmitettävän riisipussukan ja lakua.

Jouluruokia ja suklaata on uponnut jo aivan liikaakin... Melkein on jo ikävä tavallista arkiruokaa. No, ei sillä, mukavaahan on täällä syödä kunnolla, kun kotona syö aina vähän miten sattuu.

Milkakin on ollut mukana, onneksi se on jo rohkeampi täällä. Ensimmäistä kertaa täällä "mummolassa" ollessaan se viihtyi todella hyvin, mutta valjas-kauhukokemuksen ja koiran näkemisen jälkeen siitä tuli arka täällä ollessa. Nyt se on kuitenkin alkanut taas uskaltaa olla alakerrassakin, eikä vain entisessä huoneessani.

T lähti eilen taas inttiin. Meillä on ollut vähän kriisin poikasta ilmassa. En tiedä miksi, mutta olen ollut viime aikoina jotenkin oudon kireä, ja saatan tiuskia asioista. Niinpä meille on meinannut välillä tulla kinaa, ja aattoiltana puhuimme suhteestamme vakavasti. Puhuminen auttoi, mutta vieläkin on sellainen olo, etteivät välit ole ihan kunnossa. Minua vaan jotenkin ahdistaa T:n läheisyys nyt... Mutta toivon ja yritän uskoa, että tämä on jokin vaihe, joka menee kohta ohi. Eihän sitä tiedä, vaikka tämä johtuisi koti-ikävästäkin.

En vaan viihdy enää lapsuudenkodissani, ja todennäköisesti se johtuu eniten vanhemmistani. He ovat loukanneet minua tämän vuoden aikana niin tuhottoman monet kerrat ja olen saanut pettyä heidän ymmärtämättömyyteensä kyllästymiseen asti. Siksi minua varmaan ahdistaa olla täällä, koska pelkään, että milloin taas alkaa riitely. En vaan jaksa. Ei minulla ole voimia tällä hetkellä sellaiseen.

Olisinpa jo kotona...

Huomenna sitten maalle vanhempien luokse joulun viettoon. Ihan mukava päästä pois kaupungista, vaikka eipä siellä maalla kauheasti ole tekemistä sitten kun jouluhärdelli on ohi. En kylläkään jää koko lomaksi maalle, en yksinkertaisesti jaksa.

Huomenna leikellään myös varvasta, nyyh. Oikean jalan isovarpaani puudutetaan ja sitten sen kynnen reunasta leikataan pala, alhaalta pitkältä kynsijuuresta asti, josta se irroitetaan. Se leikataan siksi, että kynsi on vaivannut minua jo monet kerrat kasvamalla lihaan ja tänä syksynä se tulehdutti kynsivallin niin pahasti, että lääkäri katsoi parhaaksi hoitaa ongelman lopullisesti. Kynsi on ollut nyt niin hurja, että se jopa muudostaa todella kivuliaita "piikkejä" ihon sisälle, toisin sanoen kasvaa aivan väärään suuntaan. On tuon varpaan kanssa ollut sen verran jo kestämistä, että olen helpottunut, jos se nyt saadaan viimein kuntoon. Söin kymmenen päivän antibiootit, ja ne auttoivat kyllä vähän tulehdukseen, mutta vieläkin iho, ja karmeasti sanottuna liha, oireilee.

Pelkään vaan, että millaiset kivut varpaassa on sitten, kun puudutus haihtuu... Kun miettii miten paljon hermoja on varpaissa. No, eiköhän minulle jotain lääkkeitä kipuun kirjoiteta, mutta millaisia ne taas mahtavat olla?? Puhuin juuri sunnuntaina äidin kanssa, ja hän kertoi, että hänelle määrätyt kipulääkkeet käsikipuun tänä vuonna olivat niin hirveitä, että pistivät pään aivan pyörälle ja oksettivat. Hmm... Jouluruoat ja oksentelu kuulostavatkin sannen mahtavalta yhdistelmältä.

Huoh. Kai minä joudun valitsemaan kahden pahan väliltä: kipu tai lääkepölly. Ehkä pitää noudattaa Mae Westin fiksua mietettä: "Kahdesta pahasta valitsen aina sen jota en ole vielä kokeillut."

Eli lääkehuuruinen joulu - täältä tullaan!

T on ensi viikonlopun kiinni, joten tuleekin vähän erilainen viikonloppu. Ehdotin K:lle yökylää kun hänenkin miehensä on kiinni, mutta hän lähteekin vanhempien luokse viikonloppuna. Pitää siis kai möksötellä yksinään kotona viikonloppuna, voi jee.

Tehtiin T:n kanssa sunnuntaina minulle vähän kuntoilusuunnitelmaa, että saisin itseni liikkeelle. Sunnuntaina käytiin kunnon lenkillä, ja jatkossa on tarkoitus olla yksi pitkä lenkkeily, yksi 45 min tehokas jumppa (esim. aerobic, jota olenkin jo treenaillut) ja yksi tunnin kuntopiiri viikossa aina vähän sen mukaan, miten minulla on aikaa ja vapaata koulusta. Vielä ainakin ihan kohtuulliset fiilikset tästä yrittämisestä, mutta pelottaa että päästän taas itseni lipsumaan. En minä tätä liikkumista halua siksi aloittaa, että olisi laihduttaminen mielessä (vaikka kiinteytyminen tekisi toki hyvää...), vaan motiivina on kunnon kohottaminen ja oman jaksamisen ja vastustuskyvyn lisääminen. Ja saisihan siitä varmaan vähän hyvää mieltäkin, kun ei vaan makaa karkkipussi kourassa sohvalla, vaan saa joskus todella laiskan takalistonsa ulos ja lenkille!

Olin tänään ensimmäistä kertaa kylässä V:llä, ja mukavaa oli. V:llä oli kivan persoonallinen ja oman näköinen kämppä. Meinaa taas tuo sisustuskärpänen purra. Se vaan kun en tiedä mitä tälle toivottomalle asunnolle tekisin. Valkoisia tyhjiä seiniä (ahhah, typotin aluksi että sieniä, haha) joka puolella jotka huutavat jotain koristetta. On tämä kämppä jo jotenkin kodikkaamman ja viihtyisämmän tuntuinen, kun olen viritellyt jotain tuikkukippoja ja sen semmoisia ympäriinsä, mutta seinät kaipaisivat kipeästi jotain, ja tuo vanha sohvanrotisko ei kyllä hivele silmää ei niin millään...

No, jospa sitä lähtisi nukkumaan, huomenna ei onneksi ole kuin yksi luento ja se on iltapäivällä, mutta olisi silti hyvä nousta hyvissä ajoin.

Hitto kun taas on tylsää. Tylsää koko elämä! Tänään on ollut vapaapäivä (onneksi) ja sain onneksi aikaiseksi käydä joululahjaostoksilla ja siivota. Mutta nyt illalla ei ole taaskaan mitään tekemistä, tai ehkä olisi jotain, mutta mikään ei vaan nappaa. Kotona oleminen yksinkertaisesti ahdistaa jälleen kerran.

Ja viikonloppuhan menee takuu varmasti myös kotona, koska T tulee lomille, ja T ei ikinä jaksa lähteä mihinkään. Jee.

Plaah, ei nyt oikein nappaisi noiden koulujuttujen tekeminen. Aina kun pääsee vanhoista tehtävistä eroon, saa jo uusia. Olen lukenut tällä syyslukukaudella jo neljä parisataista kirjaa tentteihin tai seminaariin, ja nyt on taas yksi kirja tuossa pöydän kulmalla odottamassa. Ja sitten ne kaikki raportit, esseet, kotitentit, verkkokurssit sun muut ihanuudet. Ruotsiakin olen joutunut opiskelemaan kun menin ja otin valmentavan vapaavalintaisen verkkokurssin sitä. Yhyy.

On ollut jonkinlainen syksyfiilistely päällä nyt. Keitän vähän mihin vuorokaudenaikoihin sattuu teetä ja melkein joka ilta sytytän kynttilöitä. Noissa molemmissa asioissa on jotain niin piristävää tämän pimeän vuodenajan keskellä ja ehkä ne helpottavat stressiäkin. Ehkä se onkin hyvä, että hemmottelee itseään tuollaisilla pienillä piristävillä rutiineilla. Niinhän ne väittävät, että elämän onnellisuus koostuu pienistä ilonaiheista, ei niinkään mittavista.

Tänään oli muuten todella hyvä psykoterapiakäynti. Sain siitä varmaan enemmän irti kuin koskaan, ja voimia jaksamiseen. Sain myös järkeä parisuhdeajatuksiini, kun suhde on vähän herättänyt milloin mitäkin mietteitä, ja olen murehtinut suhdetta välillä väsymiseen asti. Terapiassa tajusin, että olen ottanut kauhean taakan omille harteilleni - niin kuin koko suhteen onnistuminen olisi minun vastuullani. Ja eihän se niin mene. Minä en voi olla vastuussa toisen tekemisistä tai tunteista, voin vain omalla kohdalla yrittää parhaani ja toivoa parasta.

Löysin tänään todella kivan laukun ihmeen edulliseen hintaan. Olen etsinyt todella pitkään jotain kivaa laukkua, ja nyt se tuli vahingossa vastaan. Taisipa olla kaiken kaikkiaan hyvä päivä!

Koulussa on rankan puoleinen viikko vähään aikaan ja motivaatio arvatenkin melko alhainen. Pitkät päivät ovat ottaneet veronsa - olen aivan naatti. Selkäkipu on välillä sietämätöntä, kun joutuu istumaan koko päivän luennoilla. Tai en tiedä voiko tuota kivuksi sanoa, se on ennemminkin painetta. Selässäni aina rusahtaa välillä ja sitten kun vaikka istun tai seison pitkään paikallani, alkaa tuntua painetta. Vähän pelkään, että nikamat tuota painetta tekevät, kun kerta selästä kuuluu rusahduksia silloin tällöin, viimeksi tänään... Enimmäisen kerran rusahti noin vuosi sitten (silloin oikein kunnolla, sarja rusahduksia...), ja siitä asti minulla on välillä ollut tuota painetta, mutta nyt syksyllä enemmän. Kai tässä pitää kohta lääkärille mennä, jos jatkuu.

Viikkoa ei paranna erityisemmin se, että T on metsäleirillä ja pääsee vasta lauantaina. No, parempi sekin kuin ei lomaa ollenkaan, mutta kun pitää jo sunnuntaina palata niin yksi reppana päivä ei kauheasti lohduta.

Tuli oltua lauantai ja sunnuntai Turussa viime viikonloppuna. T ja minä olimme näet E:n ja N:n luona yötä - oli ihan mukavaa. Kiva nähdä pitkästä aikaa E:tä, viimeksi oltiin nähty heinäkuussa.

Tällä hetkellä on kauheasti kouluhommia, yh. Onneksi olen jo jotain saanut aikaankin, kun olen ottanut opikseni ja ennakoin enemmän. Kun nuo deadlinet tuppaa usein olemaan niin lähekkäin toisiaan, että jos jättää kaikki sinne viime tinkaan, niin ei hyvää seuraa... Olen opetellut tekemään vähän joka päivä, niin selviää paljon vähemmällä hampaiden kiristelyllä.

Mutta silti tuota hommaa riittää. Tenttejä on tiedossa kolme, yksi on ensi viikolla, sitten on yksi suuritöinen ryhmätyö johon liittyy suunnitelman teko, raportteja ja esitys, sitten on pari ihanaa esseetä ja ruotsin verkkokurssi, josta tulee parin viikon välein kasa tehtäviä - ah. Ei voi ainakaan sanoa että tulisi aika pitkäksi, kun vapaa-aikaa jää niin vähän.

Tuli ihan järkyttävä ihottuma antibioottikuurista pari päivää sitten. Olin ihan punakirjava paukamista, joita oli ympäri kehoa ihan joka puolella kasvot mukaan lukien. Allerginen reaktio se oli, ja paha sellainen. Onneksi sain siihen lääkäriltä kutinaan auttavan lääkkeen reseptiä ja kortisonitabletteja. Silti vieläkin kutittaa! Mutta pahin punaisuus on ainakin kadonnut, niin ei tarvitse hävetä silmiä päästään liikkuessaan ihmisten ilmoilla...

Huomenna T tulee taas kotiin, viikko meni nyt nopeasti kun T oli lomilla maanantainkin. Ottaa vaan päähän kun pitäisi viikonloppuna tehdä koulujuttuja eteen päin aika paljon, jos en halua että ne vyöryvät joku kaunis päivä kaikki päälle yhtä aikaa... Eipä siis ole mitkään kovin romanttiset fiilikset.

Nyt soi

Nyt on T:n kolmen päivän lomat takana ja mies lähti takaisin kasarmille. Oli mukavaa, kun T sai olla lomilla yhden päivän pidempään, mutta noista eroamisen hetkistä en opi pitämään. Onhan tähän jo ehtinyt reilussa kahdessa kuukaudessa tottua, mutta välillä silti hajottaa.

Psykoterapiaa on ollut nyt neljä kertaa, ja tänään tuli ensimmäinen lasku, voi voi... Ilkeä summa. Terapiassa on puhuttu lähinnä menneistä asioista, mikä on välillä tuntunut raskaalta. Tänäänkin oli jotenkin henkisesti väsynyt olo kun lähdin terapiasta. Sama ilmiö oli viime viikolla. Asioiden kaivelu on rankkaa.

Huomenna sitten kouluun muutamaksi tunniksi, ja sitten kotiin puurtamaan koulujuttujen parissa.

Syksyllä sitä miettii kaikenlaista. Esimerkiksi sitä, kuinka elämä on jännää. Kamalaa ja ihanaa yhtä aikaa.

Nyt soi

Huomenna pitäis lampsia heti aamusta lääkärin näytille, kun on jo melkein viikon pistänyt kylkeen - ei ihan jatkuvasti, mutta yskiessä ja jos kylki jotenkin venyy tai jos vaikka nukkuessa vaihdan asentoa. Inhottavan tuntuinen... Kylki alkoi vihotella hirveän yskänpuuskan seurauksena, joten jotain siellä tapahtui.

Tänään kävin siitä terkalle puhumassa, ja terkka huolestui aika lailla, eikä vaan kyljestä vaan myös pitkittyneestä yskästä. Huomenna kuunnellaan keuhkot sun muuta. Tuo kylki on kuulemma todennäköisesti lihasrevähdys tai pieni murtuma kylkiluussa, mutta terkka pelotteli myös veritulpasta... Kuitenkaan sen ei pitäisi se olla, kun vointi on hyvä, mutta varmuuden varalta tutkitaan.

Tämä viikko on aika leppoisa koulun suhteen, kun ei ole kuin pari reppanaa luentoa ja erääseen kurssiin sisältyviä tutustumiskäyntejä sosiaalialan toimipisteissä. Kävimme ryhmän kanssa tänään kahdessa, huomenna pitäisi vielä kiiruhtaa aamulla kolmanteen lääkärin jälkeen.

Tekee muuten hirveästi mieli ostaa kynttilöitä nyt kun illat taas alkavat pimentyä. Meillä ei ole kuin jotain säälittäviä tuikkuja...

Stressaa niin vietävästi... Meillä on koulussa nyt ihan tajuttomasti tehtävää, hirveästi itsenäistä työskentelyä ja kauheasti pitäisi ehtiä ja jaksaa lukea tentti- sun muita kirjoja. Päässä vaan pyörii mitä kaikkea on tekemättä ja on vaikeaa alkaa todella tehdä jotain, kun niin paljon on tekemättä. Ja näin on asiat, vaikka en ole lepsuillut! Päinvastoin olen jo nyt tehnyt joitain juttuja pois alta hyvissä ajoin, mutta silti tuntuu että tehtävistä on kasaantunut valtava vuori.

Viime keväänä opettelin ajattelemaan koulujuttuja päivä kerrallaan -asenteella, mutta nyt meinaan taas ajautua ylistressaamiseen ja asioiden liikaa etukäteen miettimiseen... Miksi minun pitää olla tällainen ylitunnollinen suorittaja...?

Olen herännyt harvinaisen aikaisin tänään siihen nähden, että on vapaapäivä. Kävin meinaan Kelassa, ja halusin ampaista sinne aikaisin, ettei mene puolta päivää siellä. Oli myös tarkoituksena käydä nostamassa käteistä kun lähden iltapäivällä maalle vanhempien luokse, ja tarvitsen bussirahaa. Kummasti se taas unohtui, hiton dementia... Pitää varmaan lähteä kohta taas tuonne ennen kuin unohdan lopullisesti.

Minua vaan ahdistaa nyt yksi juttu tuossa maalle lähtemisessä - nimittäin Milkan (meidän kisu) kuljetus ja vielä enemmän kuljetuskoppaan saaminen. Halusin keskiviikkona kokeilla, miten koppaan laittaminen sujuu, ja eihän siitä meinannut tulla mitään. Milka pyristeli aina niin kovasti vastaan, että olen aivan verinaarmuilla. Jouduin yrittämään todella monta kertaa, ja omat hermot meinasivat jo kiristyä pahan kerran. Milka vaan tuntuu pelkäävän tuota kuljetuskoppaa hirveästi. Ei se suostu edes menemään lähelle sitä, saatika sen sisään...

Saa nähdä siis millainen kamppailu on edessä iltapäivällä. Inhottaa myös se, että Milkaraukka stressaantuu tuosta niin kovasti. Keskiviikko iltana yritysten jälkeen se oli todella pelokas ja vaan jökötti kaapin alla. Onneksi se oli aamulla leppynyt, mutta yhä vähän arka jos jokin kolahti. Ja tänään se pelästyi kauheasti pyykkikoria, jonka kanssa tulin olohuoneeseen. Meni jopa sohvan alle...

T:n on tarkoitus hakea minut bussiasemalta ja sitten lähdemme maalle. Olemme siellä koko viikonlopun, koska T:n vanhemmat ovat molemmat reissussa. On mukavaa päästä maalle pitkästä aikaa. Viimeksi olin siellä joskus heinäkuussa.

Tänään on edessä ensimmäinen psykoterapiaistunto. Saa nähdä mitä siitä tulee...

Täytyy sanoa että tänä vuonna ei ainakaan ollut kovin pehmeä lasku takaisin arkeen... Ensimmäisenä päivänä, eli tiistaina, olin ihan sekaisin kun en tiennyt mistään mitään, mutta nyt alkaa onneksi jo vähän selkiintyä. Ensinnäkin koulumme sääntöihin on tullut monia muutoksia, ja toisekseen uusien kurssien kanssa on aika paljon sisäistämistä. Pieni paniikki myös iski tiistaina kun kuulin, että kun olin pois yhdeltä luennolta, se oli todella paha juttu, koska siinä kurssissa on vain yksi kontaktiopetuskerta, ja opettaja oli uhkaillut, että kaikki jotka eivät ole paikalla, saavat suorittaa kurssin ensi vuonna. No, onneksi lääkärintodistus auttoi asiaa, mutta olisi kuulemma pitänyt ilmoittaa ettei ole tulossa - sellainenkin uusi sääntö on tullut ja enhän minä siitä tiennyt, luulin että lääkärintodistus riittää.

On todella paljon tehtävää tänä syksynä, enemmän kuin odotin. Jokaisesta kurssista on jotain suuritöistä itsenäistä tehtävää, kuten kotitentti, raportti, portfolio, essee tjv. Sitten on tulossa normaaleja kirjatenttejä ainakin kolme, ja siihen päälle vielä jotain ryhmätehtäviä niin kyllä tässä tekemistä riittää... Jouduin jo lainaamaan tenttikirjojakin toiselta paikkakunnalta, kun kirjat ovat varattu pitkälle ja ensimmäiset tentit ovat jo 14.10. ja 15.10. Jauks.

Muuten ihan kelvolliset fiilikset koulun aloituksesta. Nyt kun jakauduttiin suuntautumisryhmiin, pääsen paremmin olemaan kaverini H:n kanssa kun eräät mätämunat eivät ole sitä pilaamassa... He (B ja N) ovat käyttäytyneet aivan kuin olisin ilmaa nähdessään minut. Ei tullut kauhean kiva mieli siitä... Mutta en jaksa hirveästi välittää, en vaan ymmärrä miksi he eivät tunnu pitävän minusta. V:n kanssa olen myös ollut, mutta hän on eri ryhmässä, joten ei ole kuin yksi yhteinen kurssi.

Kaipa tämä tästä lähtee, toinen vuoteni sosionomiopiskelijana.

Huomenna sitten kouluun - viimeinkin! Tänä vuonna on harvinaisen hyvät fiilikset kouluun menosta. Suuntautumis-opiskelut alkaa ja muutenkin on kiva taas päästä pois kotoa nuhjaamasta.

Tänään lyheni tukka, ja siitä tuli oikein kiva! Pituutta jäi vieläkin, kun hiukset olivat niin pitkät, mutta vähän piristää kuitenkin ulkonäköä kun hiukset ovat taas vähän lyhyemmät. Otsatukkakaan ei tule nyt silmille...

Tänään tulee ehkä kylään kesän aikana löytynyt uusi tuttavuus A. Lyhyestä kesätyöpätkästä jäi sentään jotain hyvää käteen, nimittäin kaksi uutta kaveria, H ja A. Molemmat tosi kivoja tyttöjä. :) Pitäisi vaan yrittää pitää yhteyttä yllä ettei pääse kivat uudet tuttavuudet unohtumaan. Ihan helppoa se ei ole, kun ollaan eri koulussa, mutta täytyy yrittää, nyt kun niitä kaipaamiani kavereita on tarjolla täällä.

En olekaan täällä blogissa varmaan vielä maininnut, että kodittomien kissojen kanssa touhuaminen päättyi lopulta siihen, että yksi kissa jäikin meille, ihana Milka! ^^ Aivan ihana tyttökissa, ja todella nätti ja pieni. Se yksinkertaisesti varasti sydämeni ja on ottanut minut niin pauloihinsa että en voinut luopua siitä. Eikä siitä onneksi juuri allergiaoireitakaan tule, joten yhteiselo on sujunut hyvin. Minua piristää todella paljon se, että sain kuitenkin lopulta oman kissan. Kaupunkiasunto sai heti enemmän eloa, ja on paljon helpompi kestää inttileskeyttä kun Milka on seurana.

Tälläkin hetkellä se istuu sylissäni ja kehrää, voi ihanaa pikkuista. :)

On ollut vielä tänäänkin kuumetta. Ei meinaa tämä tauti luovuttaa millään. Kurkku alkaa tänään olla parempi, mutta eilen se oli vielä ihan kauhea. Oikeasti minua itketti se kipu... Ei kiva. :( T:kin on ollut kipeä armeijassa, muttei onneksi niin pahasti kuin minä. Jos tauti ei pahene, hän pääsee lomille. Voi surkeus jos ei pääsisi! On ollut niin kova ikävä ja kipeänä vielä kun on ollut kamala läheisyydenkaipuu. Odotan niin kovasti huomista, olen niin halauksen tarpeessa...

Tuntuu vaan kurjalta ja ahdistavalta, kun on nyt ihan pihalla koulusta. En tiedä yhtään miten noita kurssien luentoja on ensi viikolla, kun tällä viikolla ne käsittääkseni olivat vähän poikkeuksellisina aikoina. En edes tiedä pitääkö minun olla maanantaina vai tiistaina koulussa... No, tokkopa maanantaina, koska se on vapaavalintaisten päivä, mutta kuitenkin. Kerrankin todella haluan kouluun... Ja halusin jo pitkään ennen loman loppua, kun tuo tekemättömyys turhautti. Tämä kipeäksi tuleminen oli kuin olisi saanut suolaa haavoihin, kun on jo muutenkin mitta täynnä kotona tylsistymisestä, ja sitten kun olisi aika lähteä kouluun (ja saada elämäänsä vähän enemmän sisältöä työttömyys-kesän jälkeen), niin pitääkin jäädä kotiin makaamaan ja kähisemään.

No, ei pitäisi ruikuttaa. Kai tässä on jo pahin takana.

Höh, flunssa iski. Olen aivan tukossa ja pöhnöinen... Viimeksi olin kipeänä vasta kesäkuun alussa, taitaa olla vastustuskyky heikko. Toivottavasti kipeyteni ei pilaa tulevaa viikonloppua...

T on ollut armeijassa nyt tasan kuukauden. Enää yksitoista kuukautta jäljellä, wuhuu...

Heitin tuossa tunti sitten siskon ja hänen miesystävänsä lentokentälle. Tuntui todella oudolta ajaa pitkästä aikaa autoa kunnolla, mutta ihme ja kumma lihasmuisti toimi loistavasti. Oli ihan mukavaa eilen; kiertelimme kaupungilla, juttelimme ja illalla pelailimme Guitar Herota. Nyt olen taas kotosalla yksin, ja yritän kuumeisesti keksiä tekemistä. Perjantai tulee niin hitaasti kun on tylsistyneenä kotona...

Hellettä piisaa taas, joten rannalle voisi lähteä käymään, mutta pelkään vähän noita rantavarkauksia... Uutisissa kun oli pari päivää sitten siitä kuinka varastelut rannalla ovat lisääntyneet. Voi kauhistus jos joku varastaisi puhelimen ja kotiavaimet - sitähän olisi ihan pulassa! En edes muista talonmiehen numeroa...

Ulos olisi silti mukava mennä kun on hyvät ilmat, mutta yksin siellä on vähän vaikeaa keksiä tekemistä. Pitäisiköhän sitä lähteä pyöräilemään?

Nyt on sitten T:n ensimmäiset lomat takana. Oudon hiljaista ja kolkkoa täällä taas, mutta ei onneksi niin ikävä fiilis tällä hetkellä kun pelkäsin. Oli oikein mukava viikonloppu! Lähinnä nuhjasimme kotona hirveissä hellyydenpuuskissa, mutta kävimme myös pyöräilemässä ja katsomassa Inceptionin. Hyvä leffa!

T näyttää muuten todella komealta armeijan vetimissä, ja ihme kyllä siilikin sopii hänelle. Olen myös aika ylpeä kullastani, kun hän ampui kuntsarin, eikä yhtään hutia. ;>

Huomenna näenkin, vähän yllättävää kyllä, yhden ihmisen koulusta, H:n. Ihan mukavaa, että hän ehdotti kyläilyä, minä kun pidän hänestä. Koulussa on aina muita hänen kavereitaan estämässä meidän juttelumme (koska nämä muut eivät tunnu haluavan minua mukaan...), mutta nyt saakin ihan rauhassa rupatella ja istua kahvin ääressä.

Siskoni muuten täräytti aika uutisen viime viikolla (tai no äiti asiasta kyllä juorusi...) - hän on raskaana! En minä vieläkään ole tajunnut, että siskoni saa jo tammikuussa lapsen, aivan outoa. Enkä osannut odottaa tämmöistä, eipä sillä ei kukaan muukaan, kun lapsi on kuulemma ollut tulevillekin vanhemmille yllätys, onneksi kuitenkin iloinen. Se vaan että siskoni on ollut nykyisen miesystävänsä kanssa vajaan vuoden... No, toivotaan parasta.

Siskosta ja miesystävästään puheenollen; he ovat tulossa tänne yöksi tiistaina, ja lähtevät keskiviikkona Riikaan. Vieraita siis riittää tällä viikolla. Ihan mukavaa saada seuraa, vaikka jotenkin en oikein osaa olla rennosti siskoni kanssa, kun meillä on kuitenkin ikäeroa se kahdeksan vuotta... Puhumattakaan tuosta nykyisestä miesystävästä, jota en tunne juuri nimeksikään.

Mutta eniten minua ahdistaa se, että meinaavat laittaa kai minut ajamaan autoa... Minun pitää heittää heidät lentokentälle näet, ja hakea pois. Ei siinä muuten mitään, mutta en ole ajanut autoa kunnolla melkein vuoteen. Saan mahanpuruja kun ajattelenkin asiaa... No, ehkä kannattaa lopettaa asian murehtiminen.

Tänään T nyt sitten lähti armeijaan, mukavasti meidän puolitoistavuotispäivän kunniaksi... Onneksi hirveä alakulo ei ole vielä iskenyt, mutta haikea olo on ollut ja ikävä on hiipinyt heti niskaan. Onneksi T soitti äsken ja juttelimme vähän aikaa. Se piristi mieltä ja antoi voimia.

Tämä helle ottaa koville jo. Kävin tänään uimassakin, mutta sekään ei oikeastaan auttanut, kun vesikin oli niin lämmintä! Asunnossa on kaikki mahdolliset ikkunat auki ja ilma ei kierrä silti yhtään. Puuh!

Jos tämä jatkuu vielä pitkään niin muutan viileään suihkuun asumaan...

Heräsin tänään kuudelta, enkä ole saanut unta sen jälkeen. Ihan omituista olla hereillä tähän aikaan, kun nyt lomaillessa olen tottunut nukkumaan jonnekin yhteentoista.

Tasan viikko siihen kun T:n armeija alkaa. Ihan omituista. En vieläkään oikein käsitä, että kohta se alkaa. Mutta eiköhän se sitten iske takaraivoon kun mies hyppää junaan. Ja voi iskeä aika kovaakin... T on ensimmäisen viikonlopun kiinni, joten edessä on pisin aika erossa oloa suhteen aikana tähän mennessä. Veikkaan että ikävöinti alkaa jo parin päivän jälkeen, niin hölmöltä kuin se joidenkin korvaan kuulostaakin...

Olen yrittänyt vähän suunnitella jotain tekemistä ensimmäiselle viikolle, koska en halua lojua toimettomana ja miettiä vain, että kunpa aika menisi nopeasti. Vino pino kirjoja odottaa, lisäksi toin maalta vähän lisää "asioita", mm. pelejä, joiden parissa tappaa aikaa jos oikein tylsää tulee. Lisäksi E tulee tänne pariksi yöksi, ja se on aikamoista luksusta, koska emme ole taas pitkään aikaan nähneet kunnolla ja saaneet rauhassa jutella.

Ystävistä puheen ollen, on ollut piristävää huomata, että olen todella tainnut saada kavereita menetetystä työpaikastani. Jäipä siitä työpaikasta ainakin siis jotain hyvää. Molemmat tytöt vieläpä asuvat samassa kaupunginosassa, joten on tullut nähtyäkin jo pari kertaa. On ollut todella mukavaa pitkästä aikaa tutustua uusiin ihmisiin ja huomata, kuinka hyvin synkkaa.

Vielä pari päivää kaupungissa, sitten lähdemme T:n kanssa molempien porukoille juhannukseksi useammaksi päiväksi. Odotan erityisesti meille maalle pääsemistä, koska siellä kesän vasta todella tuntee luissaan ja ytimissään, kun ympärillä kukoistaa luonto. Kyllähän kaupungissakin kesän tuntee, muttei samalla tavalla. Samoin minulle on hirveän tärkeää päästä välillä järven rannalle. Veden solinassa, järveltä puhaltavassa tuulessa ja maisemassa on jotain, joka tekee minut aina ihanan rauhalliseksi ja tyyneksi.

Pidän juhannuksesta. En ole koskaan tykännyt ajatuksesta, että juhannuksena pitäisi juhlia ja kännätä, vaan juhannus on pikemminkin ollut minulle aina rentoutumisen, hyvän ruoan ja kesästä nauttimisen juhla. Silloin kuuluu nauttia valoisuudesta, grilliherkuista ja saunasta koivuvihtojen kera.

Kunpa vielä pääsisimme T:n kanssa meidän mökille... Mutta pahus vie, siellä on nyt juhannuksena vuokralaisia. Pitää katsoa, jos menisimme sinne sitten, kun vuokralaiset ovat lähteneet. Olisi niin ihanaa olla siellä kaksin vielä ennen kuin T:n intti alkaa...

Näemme ehkä myös E:n ja N:n, jos hyvin käy. Näimmekin T:n kaverin lakkiaisissa kuun alussa, mutta olisi toki mukavaa nähdä uudelleen. E on tulossa tänne käymään sitten kun T on lähtenyt armeijaan. Pidetään oikea tyttöjen ilta, hehe. No, ei varmaan mitään ihmeempiä edes tehdä, mutta ainakin innolla vierailua odotan.

Nyt kun en ole enää töissä, olen yrittänyt sinnikkäästi keksiä tekemistä etten kyllästy kuoliaaksi. Vielä olen onneksi melko hyvin kaikenlaista keksinyt, olen mm. pyöräillyt T:n kanssa, lukenut kirjoja (pitkästä aikaa kunnolla!), pelaillut GH III:ta sun muuta. Mutta on ihan mukavaa päästä vähän toisiin maisemiin, koska kotona alkaa tekeminen kuitenkin loppua kesken.

Viime viikolla ehti tapahtua paljon. Ensinnäkin sain tavallaan potkut töistä. Siinä mielessä tavallaan, että lähdin osittain omasta tahdostani. Tuolla olisi ollut kuukauden koeaika, ja viime viikon maanantaina oli palautekeskustelu toisen "ohjaajan" kanssa, ja hän kertoi mitä minun pitäisi tehdä toisin, jotta kauppa lähtisi sujumaan. Noh, hän vihjaisi myös, että minulle annetaan huikeat kaksi päivää aikaa yrittää saada parannusta aikaan.

Koska motivaationi koko hommaan oli valunut alas päivä päivältä, yritys jäi vähän puolitiehen. Lopulta puhuin itse tämän ohjaajan kanssa ja sanoin, etten tiedä kannattaako minun jatkaa, kun motivaationi on niin heikko. Sain kehotuksen miettiä asiaa vielä päivän, ja seuraavana aamuna sitten ohjaaja kysyi mitä mieltä olen. Sanoin, että eipä taida tilanne olla muuttunut, joten irtisanouduin sulassa sovussa.

Työkaverit (jotka aloittivat tuolla samaan aikaan) olivat aika ällistyneitä ja harmistuneita. Kai minusta kerrankin tykättiin jossain paikassa... Mutta tuo työ ei vaan yksinkertaisesti ole juttuni, ei minusta ole myyntityöhön. Lähdin jo viime viikolla, koska tiesin että minut olisi erotettu joka tapauksessa.

Nyt on sitten ollut aikaa vaikka muille jakaa. Onneksi olen vielä keksinyt tekemistä, mutta pahoin pelkään että kesän jatkuessa voi iskeä tylsyys, varsinkin sitten kun T lähtee inttiin.

Viikonlopusta vielä sen verran, että se oli aika floppi. Päätimme lähteä pitkästä aikaa T:n kanssa baariin lauantaina, ja koko ilta meni ihan pilalle. Ensin menimme paikkaan, joka vaikutti sivujensa perusteella lupaavalta, mutta helkutti sentään, olimme lopulta ainoat asiakkaat... Baari oli ihan tyhjä, ja pikkasen ketutti kun oli maksanut vitosen sisään... No, sitten lähdimme yhteen valmiiksi tuttuun paikkaan, mutta T ei tästä paikasta juurikaa perusta. Ilta siis meni käytännössä niin, että minä yritin nauttia siitä että pääsin pitkästä aikaa tanssimaan, ja samalla T angstasi nurkkapöydässä. Omakin ilta meni pilalle, ja lähdimme ajoissa kotiin. Kotiin päästyämme aloimme kinata, emme niinkään baarissa tapahtuneesta vaan yleensä. Eilen oli myös kinastelua ilmassa.

Ottaa kaaliin. Tuntuu, että aina kun minä haluaisin lähteä jonnekin, T ei haluaisi millään lähteä, ja sitten jos lähtee niin tyyliin mököttää... Lauantaina v*tutti ihan kiitettävästi, kun tuntuu että minun pitää varmaan jättää jatkossa tuon kanssa baariin lähtemiset unohduksiin, kun ei tule illasta mitään. Samaten ärsyttää T:n jokseenkin ylimielinen suhtautuminen minuun silloin tällöin. Hän on joskus niin helkutin kaikkitietävä, sanellen mitä minun pitäisi tehdä jne. jos erehdyn sanomaan, että joku asia harmittaa tjv.

Ehkä se T:n inttiin lähtö on ihan hyvä asia... Erossa olo luultavasti parantaa välejä, toisin kuin tämä 24/7 yhdessäolo.

Tänään viimeinen työharjoittelupäivä... Viisi viikkoa ovat menneet käsittämätöntä vauhtia! Ensi viikolla on enää pari palautepäivää, ja sitten lähden keskiviikkona to London. 8) Aika jännää, en ole ollut kuin Ruotsissa aikaisemmin. Nyt pitäisi lentokoneeseenkin uskaltautua.

Sen jälkeen (31.5.) alkaakin sitten työt, varmaan olen hommissa koko kesän, plääh. Ei sillä, raha on tervetullutta, mutta olisi kiva pitää edes viikon loma, luultavasti se kuitenkin jää haaveeksi. Menen töihin toiseen puhelinmyyntifirmaan, jossa on kiinteä tuntipalkka.

On vähän sellainen olo että olen tulossa kipeäksi... Porukat kävi täällä eilen ja iskällä oli poskiontelontulehdus, nyt vähän tuntuu että se pääsi tarttumaan. Äh.

Eilen oli T:n syntymäpäivä. Käytiin sen kunniaksi Rossossa syömässä, ja illalla T:n pari kaveria tuli tänne. Kävimme parissa pikkubaarissa, mutta minua alkoi väsyttää niin paljon, että lähdin aikaisemmin kotiin.

Ensi viikolla pitäisi sitten taas jaksaa pitkät raskaat päivät. Ajatuskin väsyttää.

Möö... Minulla oli tarkoitus lähteä eilen opiskelijapippaloihin H:n (samasta koulusta) kanssa, mutta enpä sitten lähtenytkään kun tänään on koulutusta puhelinmyyntiin illalla... Mutta eipä se nyt sinänsä hirveästi harmita, rahaa vaan olisi mennyt taas.

Meillä asuu tällä hetkellä väliaikaisesti kisu, jolle etsitään kotia. Se on kotiutunut meille hyvin ja on luottavainen, ei ole arkaillut oikeastaan yhtään. Tämä järjestely vaan tuntuu vähän hassulta, kun kissa ei ole jäämässä meille ja täytyisi varoa ettei kiinny siihen liikaa. Silti sille pitäisi antaa turvaa ja rakkautta.

Olen miettinyt taas T:n inttiin lähtöä jonkin verran. Tammikuun alussa siihen oli vielä reilu puoli vuotta, nyt enää muutama kuukausi. Aika menee niin nopeasti...

Jollain tapaa odotan T:n armeijaan lähtöä, koska minua kiinnostaa nähdä miten selviän yksin täällä ja haluan että armeija on pois alta, mutta pelkään että tulen hulluski yksinäisyydestä ja ikävästä.

Onneksi olen nyt koulussa tutunut paremmin V:hen (en siihen johon pelkäsin olevani ihastunut vaan toiseen saman nimiseen. Ja btw onneksi ihastus hiipui jo olemattomiin.), jonka kanssa on todella mukavaa jutella. Ja minun ei tarvitse olla yhtään huolissani siitä että kyseessä on poika, koska hän on kertonut olevansa miehiin suuntautunut. No worries!

Kohta alkaa jo työharjoittelukin. On ihan mukavaa päästä pois koulunpenkiltä välillä, ja paikka jonne olen menossa vaikuttaa mukavalta. Harjoittelun jälkeen onkin jo kesä, ah.

Melkoista hommaa tämä työnhaku. Olen tänään istunut koneella about kolme tuntia värkäten hakemuksia, fiksaillen CV:tä, tutkien paikkavahdin tuputtamia työpaikkoja ja kaivamalla esiin työtodistuksia. Alkaa jo ihan heikottaa...

Huomenna pitäisi mennä viiden päivän vapaan jälkeen kouluun peräti kahdeksi päiväksi. Sen jälkeen taas viisi päivää vapaata... Tässähän ihan laiskistuu!

On muuten selkä aivan riekaleina eilisestä pilateksesta. Ei ole vielä koskaan ennen kipeytynyt, tein varmaan tällä kertaa liikkeitä väärin. :/

Tulipas tästä sekalainen teksti.

Kirjoitin aiemmin siitä, kuinka epäilin ihastuneeni (vastoin tahtoani) koulussa samassa ryhmässä olevaan V:hen. No. Juuri eilen juttelin K:n kanssa asiasta ja mietin, että kylläpä pitää olla ärsyttävä juttu, enhän minä halunnut ihastua! Silti tulee nykyisin sellainen pieni läpätys-fiilis kun näen hänet. Eilen pohdin että onneksi en näe V:tä nyt niin paljon kun koulua on vähemmän, ja ajattelin, että en onneksi näe hänet kuin aikaisintaan ensi viikolla, koska tänään meillä oli vain pienen, aakkosjärjestyksen mukaan muodostetun ryhmän kanssa opetusta, ja V kuului sukunimensä puolesta vasta seuraavaan ryhmään. Niin... Niinhän minä ajattelin.

Nelisen tuntia sitten olin V:n kanssa kaksin pimeässä vessassa.

Heh. Heräsivätkö pervot mielikuvat...? 

Niihin ei kuitenkaan ole syytä, koska kyse oli käsiin jäänneiden mikrobien tutkimisesta käsipesun jälkeen sellaisella ihme valolaitteella mitä käytetään kaiken maailman CSI-tyylisissä rikos "HOO tuossa on jotain smägmää" -sarjoissa. Ja vessassa olimme juuri minä ja V, koska arvatenkin V pyysi tunnilla minua parikseen kun näytimme molemmat jääneen ilman...

VOE ELÄMÄN KEVÄT HEI NYT!! Minulla on ihan tarpeeksi rankkaa taistella tyhmää ihastustani vastaan, mutta ei kun vielä pitää joutua pariksi tunnilla niin että ollaan varmasti vuorovaikutuksessa ja tutustutaan lisää, ja sitten pitää mennä vielä PIENEEN VESSAAN KAKSISTAAN. Vähän oli kyllä sellainen "voi apua..." -tunne kun tajusin että piti mennä vessaan kaksistaan ja vielä sulkea ovi, jotta oli tarpeeksi pimeää.

Onneksi mitään ihmeellistä ei tapahtunut, mutta kiusalliselta tuntui. Tämän päivän jälkeen tuntuu, että V ei välttämättä sittenkään ole ihastunut minuun, vaan on halunnut vaan tutustua muuten vain, mutta eihän sitä nyt varmasti tiedä. Joka tapauksessa minun olisi jo syytä pistää itseni kuriin. Perskule vaan kun pitää sattua tällaisia kohtalon oikkuja kuin tänään...

Koulu jatkuu jollain kamalalla diipadaapalta kuulostavalla atk-kurssilla... Jee. Saa nähdä millaista kuraa se mahtaa olla. Tai ehkä olen väärässä, ehkä se on kiehtovin ja mielenkiintoisin kurssi elämäni aikana!!

Tänään on naistenpäivä, saa nähdä muistaako tuo ukkeli minua mitenkään.

Höh. Lomaa on jäljellä enää pari päivää. Sitten koittaa taas katkera paluu arkeen...

Loma on mennyt ihan mukavasti. Olin kollme päivää maalla, näin siellä E:n, ja loppuaika menikin vanhoihin muistoihin upottautumisessa ja vanhempien kanssa oleskelussa. Onneksi kiusallisilta keskusteluilta säästyttiin tällä kertaa...

Nyt olenkin sitten taas vaihteeksi pakertanut koulujuttuja. Niitä kun riittää... Olen sentään saanut luettua tiistaina olevaan uusintatenttiin, mutta pitäisi vielä työstää tutkielmaa, jonka aloitin (erittäin hidastempoisesti) eilen, tehdä oppimispäiväkirja viikolta ennen lomaa, ja jos jää aikaa lueskella myös toiseen tenttiin, joka on parin viikon kuluttua. Äh, ei huvittaisi yhtään.

Toinen lomapäivä aluillaan ja ihan mukava fiilis. Olen jopa koulujuttujakin saanut tehtyä, ihme ja kumma. Huomenna lähdenkin sitten maalle kolmeksi päiväksi. Ihan mukavaa vaihtelua kaupungissa nyhjäämiselle. Eilenkin kun taas tuntui etten meinannut keksiä mitään tekemistä. Vaikka tuntuu ettei minulla hirveästi mitään elämää entisessä asuinpaikassani ollut, niin täällä ei sitäkään vähää... Lähinnä se kun paras kaveri muutti eri paikkakunnalle. Täällä minulla on kyllä K, mutta sillä on niin erilainen elämäntilanne ettei hirveästi kiinnosta... Ja jotenkin koko ihminen nykyisin lähinnä ärsyttää...

Saa nähdä miten sitten on vanhempien laita. Kun ne olivat täällä kylässä viimeksi, pari kolme viikkoa sitten, meni aika kurjaksi koko vierailu loppuajasta. Porukat kun ottivat puheeksi masennukseni, ja olivat taas niin naurettavia juttuinensa, että saivat minut itkemään. Isäni esimerkiksi sanoi, ettei minun kannata lukea sellaisia kirjoja kuin Harry Potter kun ne masentavat... Ööööö. No voi hyvää päivää! Äijällä ei ole mitään hajuakaan siitä mikä minua oikeasti masentaa ja sitten syyttää jotain nuorten kirjoja, jotka ennenmminkin antavat minulle edes jotain iloa elämään. Ja muutenkin taas jaeltiin kaiken maailman tyhmiä vinkkejä, joista ei todellisuudessa ole minulle mitään hyötyä. Haluaisin mieluummin että minua kuunnellaan.

Minua ärsyttää siis vanhempieni asenne. He kai todella kuvittelevat, että voivat neuvoillaan saada minussa aikaan jonkin ihmeparantumisen. Siksi minua vähän pelottaa mitä tuosta maalle menosta tulee. En haluaisi että lomapäiviä menee piloille siksi, että pahoitan taas mieleni... Minun täytyy varmaan sanoa suoraan että lopettavat, jos keskustelu menee taas sellaiseksi.

Mutta en nyt halua miettiä sitä. Tulee mitä tulee.

Enää kaksi päivää... Kaksi. Tänään pitää jaksaa kahteen ja huomenna kahteentoista. Kyllä tämä tästä.

Kun menen lomalla käymään kotimaisemissa, näen ystäväni E:n, niinkin ruhtinaallisesti kuin koko päivän. Saimme näet idean että entä jos E:kin tulisi yöksi vanhaan kotiini kun olen siellä ensimmäisen yön. Eilen soittelin äidille ja kysyin sopiiko, ja kuulemma ilman muuta. Emme ole pitkään aikaan saanneet jutella rauhassa kahdestaan pitkään. Viimeksi joskus heinäkuussa... Odotan siis maanantaita. :)

Muuten loma meneekin maalta jälleen kaupunkiin palattuani pakertamiseen. Koulujutut kun ovat taas kasaantuneet. Minua odottaa kahteen tenttiin lukeminen, oppimispäiväkirja tästä viikosta ja pienoistutkielma. Jeah. No, enpä halua murehtia sitä vielä.

Tuska miten tylsää koulussa on nyt. Meillä on kansainvälisyysviikko, ja ulkomaalaisten luennoitsijoiden englannista ei saa mitään selvää. Luento siis menee piirrellessä ja haukotellessa. Voisin kohta pitää näyttelyn ajantappona piirtämistäni kuvista luennoilla tai kotona... Iltapäivällä on vielä pienemmissä ryhmissä opetusta.

Voisin niiiin hypätä jo perjantaihin, koska tämä viikko ennen lomaa tuntuu matelevan.

Jälleen odottelua psykologin ajan takia. Inhottavaa tämä, pääsisin jo kotiin mutta aika on vasta 14.30. Täytyy siis taas kerran tappaa aikaa jotenkin.

Äh, miksi sunnuntai tulee aina niin nopeasti. Viikonloppu on ollut ihan mukava. Olen kotikissaillut oikein kunnolla, koska olen poistunut asunnosta viimeksi perjantaina, ja kauppaan... No, tänään asia korjaantuu kun on taas aika mennä kiduttamaan itseään pilatekseen. Todella hyvä laji! En ole oikeastaan koskaan harrastanut mitään liikunnallista kunnolla, mutta tästä tykkään (ja kurssimaksut on keväälle maksettu, joten...). Todella tehokasta vaikka hiki ei virtaa.

Onneksi olen ahkeroinut koulujuttujen parissa pienissä erissä, ja saanut ihmeen hyvin aikaan. Tälle viikonlopulle piti palauttaa peräti kolme tehtävää (kotitentti, raportti ja luentotehtävät), mutta sain kun sainkin kaikki tehtyä ajallaan, koska jaoin työurakat viikonlopuille, elikkäs yhtenä viikonloppuna kotitenttiä, seuraavana raporttia ja kolmantena tehtävät. Toimii! Silloin jää kuitenkin aikaa myös muulle kuin raatamiselle, koska on päättänyt ettei tee enempää kuin on etukäteen suunnitellut. Sitten voikin palkita itsensä vapaa-ajalla kun on hommansa jo hoitanut. Eilen esimerkiksi jäi aikaa pelata pitkästä aikaa Oblivion IV:stä, mukava peli. :)

Jos vaan pystyn jatkamaan koulun kanssa samaan malliin säästyn kauhealta stressikuormitukselta ja pysyn paremassa kunnossa, koska olen huomannut stressin olevan usein masentuneen olon ruokkija tai laukaisija.

Voi kerpele, heräsin tänään jälleen vaingossa tunnin aikaisemmin kuin oli tarkoitus. Olemme lähössä T:n kanssa Hämeenlinnaan katsomaan koiranpentuja, hihii. En ole kaiketi (?) tänne vielä muistanut kirjoitellakaan, että aloimme tosissamme harkita koiraa meille. Saa nähdä nyt sitten mihin ratkaisuun päädytään. Koirassa kun on kuitenkin niitä huonojakin puolia, mm. se, että sen kanssa pitää olla aikaa olla ja se täytyy jaksaa opettaa hyville tavoille jotta sen kanssa voi liikkua ihmisten ilmoilla. Mutta olisihan sellainen pörrönassu ihana, ainakin nukkuessaan... ;)

Syy, miksi ylipäätään aloimme harkita koiraa, on minun yksinäisyyteni ja turhautumiseni. En ole saanut tältä paikkakunnalta uusia kavereita, joten päivät kuluvat kotona palloillessa. Tekemisestäkin on puutetta, mikä saa minut aika alakuloiseksi. Mietimme myös T:n armeijaan lähtöä puolen vuoden päästä. Olisi mukavaa jos minulla olisi lemmikistä seuraa täällä, näet ajatuskin tyhjästä asunnosta tuntuu kuristavalta. T saattaa vieläpä joutua palvelukseen vuodeksi, koska on hyväkuntoinen ja harrastanut ampumista... Mietimme mikä lemmikki olisi hyvä, kun kissoille olemme molemmat allergisia, häkkieläimetkään eivät oikein sovi minulle kun minulla on pöly- ja heinäallergiaa, ja terraarioeläimetkään eivät suoraan sanottuna kauheasti kiehdo. Jäljelle jäi fretti tai koira, ja fretillä on käsittääkseni häkki.

Aloimme siis tutkia eri koirarotuja etsien sellaista ns. keskikokoista koiraa, ei pientä muttei suurtakaan. Löysimme lupaavan rodun, soittelin erääseen Hämeenlinnan kenneliin ja olemme tänään menossa katsomaan pentuetta. Vähän jänskättää! Olemme katsoneet pentueen kuvia netistä ja pelkään että aivomme pehmenevät viimeistään kun näemme ne luonnossa, kun ovat kuvissakin jo niin tuhottoman söpöjä. Täytyy silti yrittää vielä miettiä järkevästi. Koiraan kun sitoutuu vähintään kymmeneksi vuodeksi.

Tänään ei ole mikään maailman pirtein olo, koska lähdettiin eilen T:n kanssa baariin loman kunniaksi. Olikin muuten ensimmäinen kerta kun lähdettiin baariin ihan kaksistaan... mutta oli yllättävän kivaa vaikkei ollut mukana porukkaa! Tanssittiin aika paljon, ja minä varsinkin. Hauskuutta lisäsi myös se, että menimme puoli läpällä sellaiseen paikkaan, missä pyörii hyvin erihenkisiä ihmisiä kuin me... elikkäs, näin ilkeästi sanottuna, massaa. Ja lihatiski kuului tietenkin asiaan.

Tuntui kyllä taas jokseenkin naurettavalta se jätkien touhu siellä. Minua tuijotettiin pitkin iltaa, vaikka luulisi että tollot olisivat suosiolla etsineet silmillensä uuden kohteen kun olin T:n kanssa liikkeellä. Huomiota sateli aivan törkeästi... Onneksi osaan suhtautua siihen pilkallisen humoristisesti. Piti kyllä varmistaa ettei T:stä tunnu hirveältä se, että jätkät kuolaa tuolla tavalla. Parhautta kylläkin on, kun joku siinä kuolaa niin että hyvä kun ei rinnuksille valu, ja sitten kun tajuaa että tanssinkin jo T:n kanssa, niin vitutus näkyy kasvoilta. :D

Mutta en vieläkään tajua miksi vedän noita pölvästejä puoleeni. Ehkä se edelleenkin johtuu siitä, että tanssin aika humalaisen näköisesti, koska annan musiikin viedä... Mutta olen sitä mieltä että kyllä ne katsoa saavat, mutta koskea eivät. Ja silti kummasti sitä eilenkin rikottiin. Ehkä eniten säikähdin sitä kun loppuajasta tanssin vähän aikaa yksinäni niin että T istui lähellä seuraamassa, niin yhtäkkiä joku tarttui lanteilta ohi kävellessään ja huudahti "Uuuuuuh!". Siinä vaiheessa lopetin jo hetkeksi tanssimisen ja katsoin järkyttyneenä T:n suuntaan. Jotain rajaa voisivat nuo tyypit kyllä pitää. Toisaalta, onneksi tämä heppu vaan käveli ohi ja näemmä halusi "kommentoida" tanssimistani tai ulkonäköäni, pahempaa on se, jos joku tulee tanssimaan siihen eteen. Sitäkin tapahtuu, mutta silloin torjun kättäni heilutellen, hymyillen ja ehkä sanon "sori", ah miten ihanan vittumaista.

En minä tiedä... Onhan se imartelevaa että saa huomiota noin paljon, mutta kyllä se häiritsee. Lähinnä se, kun haluaisin tanssia rauhassa, nauttia musiikista, mutta koko ajan on joku kimpussa. T:n kanssa saan tietenkin tanssia jokseenkin rauhassa, mutta sittenkin on ne tuijotukset, ne vaatteitani hitaasti riisuvat tuijotukset... Yäk.

Mutta onneksi me osaamme yhdessä naureskella noille jutuille. Kysyinhän minä pariinkin kertaan, että ei kai T:stä tunnu pahalle nuo jätkien yritykset, mutta T vastasi että eihän se minun syyni ole jos kuvittelevat että voivat minut iskeä, ja kun todellakin minä vaan haluaisin tanssia. Mutta se täytyy vielä mainita, että sinänsä ymmärrän, että tuolla paikassa jätkillä on otsaa tulla yrittämään melkeinpä jonossa, koska siellä on liikkeellä sellaisia tyttöjä, jotka ovat joko a. niin kännissä tai b. niin epätoivoisia että eivät torju ketään, vaan tanssivat vaikka törkeään lääppimiseen asti, jota on oksettavaa seurata sivusta. Ja varmaan sieltä löytyy niitäkin, jotka lähtevät myös baarista mukaan... Mutta voisivat jätkät ymmärtää, että joillakin naisilla on aivot toiminnassa humalassakin. Ja toisekseen niin ihana mies, että nämä peilin edessä laittautuneet kiiltokuvapojat saavat jäädä rannalle ruikuttamaan.

Keskellä viikkoa mennään. Tänään minulla ei ollutkaan harjoittelua, koska asiakkaani on sairaalassa yhä. Iltapäivällä pitäisi laahustaa luennolle. Onneksi viikonloppu häämöttää... Tietenkin on vielä torstai ja perjantain vapaa valintainen kurssi, mutta silti. Lauantaina siskoni J on tulossa tänne yöksi. Hieman puiden takaa tämä kysymys "Voisinko tulla teille yöksi lauantaina ja lähteä sunnuntai-iltapäivänä?" tuli, mutta odotan sitä silti mielenkiinnolla. Onpahan jotain odotettavaa...

Olen muuten kutonut kaulaliinaa. Minä. Kuinka hämärää... En ole käsityöihminen.

Viime viikonloppuna olin taas baarissa. No, ehkä "taas" on kuitenkin liioitteleva sana, koska olen ollut tänä syksynä baarissa kolme kertaa... Mutta kuitenkin. Minä, T, kaksi T:n kaveria täältä ja kaksi jotain pimua, T:n toisen kaverin kavereita. Olipa selkeä ilmaisu... No kuitenkin, ilta ei ollut kovin erikoinen. Innostuin taas tanssimaan, eheh. Ja tälläkin kertaa sain taas epätoivottua ihailua... Jäin hetkeksi tanssilattialle yksin, niin yhtäkkiä joku takanani hiveli käsivarttani alaspäin hellästi. Ajattelin, että ehkä se on T, mutta kohta joku aivan tuntematon tyyppi tanssi edessäni. Aloin heilutella kättäni hänelle "Ei kiinnosta" - tyylillä, ja onneksi viesti meni perille. Mutta hyi hitto että säikähdin. Tulee nyt tuolla tavalla takaa koskettelemaan. Yäk. Samaten joku toinen hänen porukastaan tuijotti minua yhdessä vaiheessa niin limaisesti että hyi olkoon. Sillä tavalla pervo hymy kasvoilla, silmät vähän sirrissä, pää täynnä ties mitä ajatuksia joista en halua edes tietää...

Ahdistavaa tuollainen. Ettei saa rauhassa tanssia ja olla kun heti tulee joku piparihai pyörimään ympärille... Rakastan musiikkia ja tanssiessa eläydyn toden teolla. Minua ei saa selväpäisenä tanssimaan kunnolla, koska häpeän, mutta sopivassa pikkuhumalassa pistän jalalla koreaksi. Mutta tanssimiseni on tosiaan niin eläytyvää ja menevää, että joku piparihai varmaan tulkitsee minun olevan umpikännissä... Siitä se riemu sitten repeääkin kun en olekaan saavutettavissa. Hehheh. Idiootit.

Lauantai, eli halloween sujui ihanan rauhallisissa ja rennoissa merkeissä. Teimme T:n kanssa hyvää ruokaa, taivaallisia mokkapaloja, ja sitten käperryimme sohvalle katsomaan kahta kauhuelokuvaa kynttilänvalossa sipsien kera. Oli oikein mukavaa. :)

Olen ehkä outo, mutta jotenkin toivon, että talvi jo tulisi. Tuo syksyinen harmaus ja pimeys on jotenkin niin kurjaa. Kun tänne tuli ensilumi viikko sitten, viime perjantaina, se piristi heti mieltä. Jouluakin odotan. Ja varsinkin lomaa... Tuo hullunmyllykoulu saa jäädä pois elämästäni muutamaksi viikoksi, ah onnea! Meillä kun on ihanan pitkä joululoma näet. Mutta vielä pitäisi kestää yli kuukausi...

Huh. Eilen ja tänään olen paahtanut erästä tenttikirjaa tuntikaupalla, ja hommaa riittää vielä huomiselle ja ylihuomiselle. Tuntuu että hukun koulutöihin näköjään lomallakin... Niin paljon kaikkea tehtävää. Nytkin pitäisi kohta alkaa etsiä tietoa englannin esitelmää varten.

Eilen tuli kullan kanssa yhdeksän kuukautta täyteen. Tuntuu välillä naurettavalta, että olemme tosi asiassa olleet vasta niin vähän aikaa yhdessä. Olemme asueet yhdessä kaksi kuukautta, ja hyvin on mennyt. Tietenkin välillä tulee kiisteltyä tyhmisä asioista, mutta hyvin rauhanomaisesti on arkemme pyöinyt ja rakkaus ei ole kadonnut. Usein kiitän onneani siitä, miten hyvä mies kohdalleni sattui. On minulla sentään näköjään jossain ollut hyvä tuuri!

Viime aikoina olen pohtinut pelottavan paljon avioliittoa ja lapsia, omakotitaloja yms... Miksi se sitten on pelottavaa? No lähinnä siksi että ennen tuollainen ei olisi tullut kuuloonkaan. Tuntuu että pääni on täyttymässä jostain pumpulimaisista perhehaaveista, apuva. Järkeni kuitenkin sanoo että olen liian nuori ja minulla on aikaa. Ja järkeäni olenkin päättänyt kuunnella.

Kissakuume ei sen sijaan ota laskeakseen. Viimeksi eilen minuun iski apeus, kun mietin asiaa. Ystäväni hankki juuri avomiehensä kanssa kissan, pari koulukaveria ovat myös kertoilleet hankkineensa, ja minä masennun kissattomuudessani. Tilannetta ei auta yhtään se, että tähän kerrostaloon saa ottaa lemmikeitä. Mutta perkule vie kun on allergiat molemmilla, minulla ja T:llä. Itselläni ei juuri tule allergiaa kissoista isossa tilassa (esim. maalla omakotitalossamme), mutta kerrostaloasunto olisi todennäköisesti pahempi juttu. Ja T:llä taas allergia vaikuttaa olevan voimakkaampaa kuin minulla. Kyllä tulee katkera olo. Olen niin kissaihminen kuin olla ja voi, ja sitten en kissaa saa. Voiko luonto olla enää julmempi eläinrakkaalle ihmiselle?

Taidan kirjoittaa vielä toisen kirjoituksen aivan muista aiheista.

Minulla alkoi loma tällä viikolla, mutta en ole tajunnut sitä vielä. Tuntuu kyllä helpottavalta kun ei tarvitse mennä kouluun... Huolestuttaa vähän, että olen jo nyt tympiintynyt tuohon. En ole ollut siellä kun noin yksi ja puoli kuukautta. Jokseenkin järkyttävää.

Loman aloitinkin jo sillä, että tapasin ystäväni K:n. Hän tuli ensimmäistä kertaa täällä käymään. Oli mukavaa jutella kunnolla. Olen niin kiitollinen siitä, että K asuu samassa kaupungissa. K on meinaan luottamusystävä, ja olemme olleet ystäviä lapsista asti. Koulussa en uskalla kertoa kovin luottamuksellisia asioita kenellekään, kun en voi vielä tietää ovatko kaikki mahdollisesti hirveitä juorukelloja... Mutta K:lle voin aina purkaa sydäntäni, ja juoruilla vähän ärsyttävistä koulukavereistani... 8)

Illalla tosiaan oli sitten se tupareiden jälkein baarireissu, mutta ei siitä sen enempää uudelleen. Eilen makoilimme T:n kanssa koko päivän, haimme lopulta voimia kerättyämme ihanat subit ja katsoimme Greyn anatomiaa. Mikäs sen mukavampaa. :) Oli ihanaa pitkästä aikaa loikoilla oman kullan kanssa kaikessa rauhassa, jutella, katsoa tv:tä ynnä muuta sen sellaista. Tuli ihan vanhat ajat mieleen...

Tänään heräsin aika väsyneenä, kultani nukkuukin vielä tuolla. Pitäisi jaksaa tänään vääntää sellaista superia eli ärsyttävää historian projektia. Koulun ryhmätyö, huoh. Lupailin yhdelle että kirjoittaisin tänään (tai siis ennen lomaa) sähköpostia siitä mitä tietoa olen löytänyt. Ensi viikolla onkin luvassa lisää opiskelua kun pitäisi tehdä kaikenlaista rästiin jäänyttä hommaa. Oppimispäiväkirjaa, tehtäviä, lukea tentteihin, ymsyms... Tuolla pöydällä makaa esimerkiksi järkyttävä kirja nimeltään Suomalaista Sosiaalipolitiikkaa, ja olen niin riemuissani sen lukemisesta että voisin vaikka heittää sen parvekkeelta alas... Mutta pakkohan tämän loman aikana on jotain saada aikaan, muuten kaikki vaan rästiintyy ja rästiintyy ja olen lopulta liemessä tekemättömien tehtävieni kanssa.

Onneksi menen sentään loppuviikosta käymään tutuissa ympyröissä. Näen pitkästä aikaa ystäväni E:n, mitä odotan kovasti, pääsen myös näkemään E:n ja N:n äskettäin otetun kissan ja käymään maalla, missä kissamuori odottaa (ja vanhemmat tietenkin :D). Ja pääse saunaan, mmm. 8)  

Uaah mikä olo. Mutta eilen se vasta karmiva olikin.

Perjantaina oli näet erään tässä kaupunginosassa asuvan tuparit, ja sinne matkasi T ja liuta hänen kavereitaan. Kun he lähtivät sieltä keskustaan, sain kutsun mukaan. Niinpä lähdin. Olimme aika sakki... Jos en väärin laskenut, yksitoista poikaa ja minä. :D Mutta ei se minua vaivannut, päinvastoin! En tiedä miksi, mutta viihdyn paremmin poika- kuin tyttöporukassa ja sopeudun poikien joukkoon vaivattomasti. Jonkun mielestä tuollaisen mieslauman kanssa liikkuminen voisi kuulostaa pelottavalta, mutta minulla oli ennemminkin turvallinen olo. T suojelemassa ja ne hänen kavereistaan, jotka minut tuntevat. Oli siinä porukassa kyllä pari aivan tuntematontakin naamaa joiden kanssa en jutellut mitään koko illan aikana.

Tietenkin jätkät olivat aloitelleet tupareissa aika reilusti... Kävimme kahdessa baarissa, hyvin erilaisessa. Toinen on enemmän täynnä aikuisia, toinen taas täynnä ties mitä teinix-pellejä... Mutta mukavaa oli molemmissa. Sain T:nkin tanssilattialle toisessa baarissa. Nyt kyllä vähän nolottaa se tanssiminen, lähinnä kun se meni aika seksikkääksi... Kun välillä katsoin ympärilleni saatoin tuntea kuinka "metsästäjien" katseet syöpyivät minuun... Yäh.

Pahinta oli se kun jouduin kahteen kertaan oudon "varastamisyrityksen" kohteeksi. Menin vessaan ilman että T tuli saattamaan yhdessä vaiheessa, niin mitäs sieltä kävelee joku tyyppi kädet ojossa eikä meinaa päästää minua ohi. No, kiersin lopulta hänet hymyillen, mutta voi jee sentään. Toinen tapaus oli melkeinpä vielä pahempi. Olimme T:n kanssa tanssimassa ja päädyin hetkeksi vähän seinää vasten, niin eikös joku känninen neropatti yritti kaapata minut ja onnistui hetken tanssimaan kanssani, kunnes luikahdin tyypin käden alta ja T veti minut pois.

Jaksoimme olla baarissa niinkin myöhään kuin puoli neljään. Huhhuh. En ole koskaan ennen hillunut missään noin kauan, ja nyt sen kyllä huomaa. Vielä tänäänkin olo on aika kuollut, eilisestä puhumattakaan, kun tulihan niitä juomiakin otettua aika reippaalla kädellä... Olen myös todella katunut tanssimista kuten sanoin, lähinnä siksi että T:n kaverit saivat todistaa sitä ja minua nolottaaaaa. No, toivottavasti porukan muistissa on pahoja aukkoja, mutta oli siellä yksi selvänäkin kun oli kuskina, ja juuri hänet näin jossain vaiheessa katsovan meitä, tai oikeastaan minua, dough.

No joo, voin sanoa että illan aikana minulla meni vähän överiksi. Pitää jatkossa olla varovainen mitä tulee tanssimiseen, varsinkin jos tanssin T:n kanssa, josta löytyy kännisenä uusi pervo puoli. :D Viimeksi olen ollut baarissa baarikierroksella, ja sitä ennen huhtikuussa, että sen perusteella voin kai sanoa että en onneksi jaksa kovin usein tuota harrastaa. Enkä tajua miten jotkut jaksavat tätä usein... On ollut niin raato olo, etten edes halua kuvitella millaista olisi, jos tämä toistuisi joka viikonloppu. Mutta on se silloin tällöin kivaa kun on mukava porukka. :)

Iskipä tylsyys... T lähti baariin kavereidensa kanssa ja istun kotona miettimässä mitä tekisin. Voisin tietysti tehdä koulujuttuja, mutta... nääh. Voisin lukea jotain kirjaa, katsoa jotain tv:stä, piirtää, pelata jotain. Mutta ei nyt oikein nappaa mikään noista.

On ollut aika omituinen viikko. Mielessä on pyörinyt ihme ajatuksia, ja T:nkin kanssa on ollut kriisinpoikasta - joka on onneksi jo selvitetty. Tällä viikolla tapasin ensimmäistä kertaa harjoittelun asiakkaan, vanhuksen. Olin aika peloissani tapaamisesta etukäteen, mutta se meni paljon paremmin kuin odotin. Ensi viikolla saa sitten nähdä jatkuuko yhtä hyvin. Koulussa on alkanut viimein päästä opiskeluun sisälle kun infosta ollaan viimeinkin siirrytty kunnon asiaan. Ensi tiistaina olisikin sitten jo ensimmäinen tentti, jauksis.

Tällä viikolla olen taas kuumeisesti miettinyt että mitä urheilua voisin alkaa harrastaa. Olen meinaan vähän huolissani siitä, että miten tämä nykyinen liikkumattomuus mahtaa vaikuttaa tulevaisuudessa terveyteeni, joten haluaisin parantaa tapani. Ongelmana on vaan sopivan lajin löytäminen. En ole innoissani mistään kilpailulajeista, ja olen monia liian vanha aloittamaankaan. Harrastuksen pitäisi olla halpakin. Uintia harkitsin vakavasti, kunnes sain selville että uimahallissa käynti maksaa täällä 2,70 kerralta opiskelija-alennuksineen... Aika kirpeä hinta.

Ehkä juokseminen voisi olla minun juttuni, koska pidän siitä. Se vaan vaatii aikamoista tarmoa alkuun... Tänään pitikin lähteä koska T sai viimein uudet lenkkarit, mutta mitäs kun lähti nyt tuonne hummailemaan niin taisi jäädä väliin, ja yksin en uskalla täällä lähteä. Siispä ei auta muu kuin istuskella kotona ja miettiä mitä tekisi. Jeejee.

Nyt soi

Äsh. Olen ollut hereillä puoli seitsemästä asti. Mies vetää sikeitä tuolla vielä, osaisinpa minäkin...

Se mikä minut oikeastaan sai pysymään virkeänä oli paniikki mikä syntyi tenttikirjojen hankinnasta. Eilen kuulin baarikierroksella (siitä kohta lisää), että jotkut olivat rynnänneet heti hakemaan tenttikirjoja kirjastosta... Olin aika ällikällä lyöty, koska kiireisimmän tentin kirja ilmoitettiin vasta torstaina. No, tänä aamuna sitten fiksuna ihmisenä menin katsomaan verkkokirjastosta mikä on tilanne, ja sain järkyttyä. Kaikki kaupungissa lainattuna! Kauemmilla, kyseisen kirjaston piiriin kuuluvilla toisilla kirjastoilla olisi kyllä ollut, mutta ne kaikki olivat aika matkan päässä... Niinpä jouduin lainaamaan kiireellisimmän kirjan entisen paikkakuntani lähimmästä kaupungista. Meinasi jo ihan tulla tuskanhiki, koska tentti on jo 22.9. Kylläkin opettaja sanoi onneksi, että kirja on vain rinnalla, sitä ei varsinaisesti tentitä, vaan kaikki mitä tulee kokeeseen mainitaan tunnilla.

Eilen oli tosiaan baarikierros. Olihan se aika melkoista, kuudesta kahteentoista baareissa... Jakaannuimme pienempiin ryhmiin, kävimme kuudessa eri baarissa joissa oli aina tehtävä. Sinänsä oli ihan kivaa, mutta ei tuo baarikulttuuri avautunut minulle vielä tämänkään illan jälkeen. Ryhmässäni oli yksi tyttö joka jostain käsittämättömästä syystä kohtelee minua kylmästi, vaikka mitään en ole hänelle ikinä tehnyt. Onko tämä taas sitä naisten kateutta vai mikä minussa nyt niin ottaa pattiin?

Joka tapauksessa uusia drinkkejä oli kiva maistella. Minulla on suoranaisesti surkea tietämys drinkeistä, ja olen aika nolo kun yritän tiskillä keksiä mitä tilaisin. Viimeisessä, ns. loppubilepaikassa tuli tanssittuakin vähän ja se oli kivaa pitkästä aikaa. Mutta tanssit jäivät kesken kun huolestunut T soitteli perääni. Eipä mies tuntunut olevan riemuissaan kun ilmoitin että lähden sittenkin tuonne, mutta ei estellyt. Onhan hän itsekin mennyt milloin missäkin kun aloitti koulun ja sen jälkeen kun hänen kaksi kaveriansa muuttivat tänne. :D Mutta kotiin oli kiva palata kaiken sen möykän jälkeen. Oli ihanaa päästä oman kullan kainaloon pitkän illan jälkeen. Oli tuossa kierroksessa se hyvä, että nyt ainakin tiedän millaisia baareja tässä kaupungissa on, mutta tokkopa alan niissä jatkuvasti käydä. Toivottavasti en...

Tänään sitten lähdetäänkin vanhoihin kotimaisemiin. Se herättää minussa positiivisia tuntemuksia. T:n vanhassa kodissa minulla nyt ei niinkään ole mitään virkaa, mutta odotan että pääsen käymään kunnon korvessa vanhemmillani ja nollamaan hetkeksi tämä nihmispaljouden aiheuttaman ahdistuksen. No ei sillä, en minä kovin ahdistunut ole ihmispaljoudesta, mutta kyllä se välillä tuntuu tuskaiselta kun on tottunut rauhaan.

Odotan että näen taas tutut puut, nurmikot, talon, metsät... Ja ennen kaikkea kissamuorini (mitä olenkin jo varmaan hokenut täällä kyllästymiseen asti...). Tietysti vanhempien näkeminen on jees myös, mutta totta puhuen en ole heitä juuri ikävöinyt, varsinkin kun ollaan pidetty yhteyttä, tai no lähinnä äidin kanssa. Isän kanssa ei juuri kiinnosta pitääkään. He ovat kyllä kai minua ikävöineet, kaksin kun jäivät.

Tänään on onneksi vapaata. Alkoikin jo tuo koulun inforyöppy ja pelottelu siitä mitä on tulossa vähän ahdistaa. Tänään pitäisi kylläkin jaksaa lähteä baarikierrokselle sosiaalialan oman porukan ja tuutoreiden kanssa. Ei hirveästi edes kiinnosta, mutta ajattelin nyt kuitenkin lähteä.

Eilen oli taas aika mielenkiintoinen keskustelu yöllä T:n kanssa. Välillä vihaan itseäni sen takia kun vuodatan kaikkea hänelle, kerron juttuja menneisyydestäni. Eilen tuli esimerkiksi puheeksi siskoni Rita, joka kuoli ennenkö synnyin. T oli aika järkyttynyt kun kerroin ajatuksistani, joita Ritan kuolema ja minun syntymäni kaksi vuotta hänen syntymänsä jälkeen ovat minussa herättäneet. Tästä aiheesta olenkin kirjoittanut joskus blogiini 2008 kesällä, joten en halua alkaa kirjoittaa siitä uudelleen. T alkoi eilen puhua vähän siihen malliin että ehkä minun pitäisi oikeasti mennä ammattiauttajalle, mutta en minä tiedä... Joskus todella olisin kaivannut ja halunnut sitä, mutta nykyisin minulla on sellainen olo, että en usko että kukaan voisi auttaa minua tässä vaiheessa. Sitä paitsi olen jo päässyt eroon pahimmasta, olen vaan satunnaisesti ahdistunut.

T:stä on kyllä tullut minulle melkoinen tukipylväs elämässä. Ilman häntä en jaksaisi, ja hänen menettämisensä on yksi pahimmista peloistani.

Onpas minulla hilpeät tekstit näin perjantain kunniaksi. No, ehkä tuo mieliala kohenee, ainakin toivottavasti. Äsken menetin hermoni kun en saa lähetettyä koulumme opiskelijajärjestölle sähköpostia siitä että annoin vahingossa väärän opiskelijanumeron heille kun liityin järjestöön... Dooh kun pitää olla surkea muisti. Nyt pelkään että siellä menee jotkin jutut sekaisin kun annoin väärän tunnuksen... Tietenkin korjaan virheeni heti kun pystyn, mutta kun tuo helkutin sähköposti ei toimi, pääsen tekemään sen varmaan vasta tiistaina...

Huomenna ollaan menossa T:n porukoille käymään, ja sunnuntaina sitten minun. Pelkään että vanhan kodin näkeminen herättää minussa tunteita ja alan pillittää kun saan kissamuorin pitkästä aikaa syliini. Huoh. No, se jää nähtäväksi.

Nyt on sitten ammattikorkeakoulu aloitettu. Kolme päivää takana ja ties kuinka monta edessä. Ensimmäinen päivä oli aika kurja. Minua jännitti, enkä juurikaan rohjennut mennä juttelemaan kenellekään, kun niin monet näyttivät jo löytäneen väliaikaisen "porukkansa". Päivä oli pitkä ja puuduttava, infoa auditoriossa tunti toisensa perään, ajan madellessa hitaasti.

Tiistai oli onneksi paljon parempi. Siinä missä maanantai oli lannistava, sai tiistai mieleni iloisemmaksi. Aloin jutella bussimatkan jälkeen erään toisen ensimmäisen vuoden opiskelijan kanssa, ja juttu luisti hyvin, selvisi jopa että hän asuu samassa kaupunginosassa. Tiistai oli myös lyhyempi, joten se ei ollut lainkaan hassumpi.

Tänään taas info oli aika puuduttavaa, mutta tutustuin vähän kahteen muuhunkiin ihmiseen ja bussimatkalla takaisin törmäsin taas tiistai-tuttuuni. Juttelimme koko matkan ja tuntui mukavalle. Takana on vasta kolme päivää ja olen jotenkin onnistunut pakottamaan itseni juttelemaan reippaasti, ihme. Olen sellainen näet että alkuun saatan olla aika kipsissä enkä juuri puhu, mutta kun jää menee rikki niin juttua riittää... jonkun makuun ehkä liiaksikin. :D

Tänään on vielä tutustumisilta muutaman tunnin päästä. Totta puhuen vähän laiskottaa lähteä sinne, mutta kadun kuitenkin jos en menisi. En aio tehdä sitä virhettä että jättäydyn itse ulkopuolelle. Loppuviikko onkin sitten taas infoa, infoa ja tietotekniikan lähtötasotesti. Maanantaina päästään oikean opiskelun pariin.

Täällä sitä nyt sitten ollaan. Oudolta tuntuu. Olen asunut T:n kanssa uudessa kaupungissa nyt noin neljä päivää. Vielä en voi sanoa kotiutuneeni. Toissapäivänä onnistuin jopa saamaan kunnon ahdistuskohtauksen illalla, enkä voinut estää itkuani.

Sinänsä kaikki on mennyt hyvin. Yhteiselo T:n kanssa on sujunut hyvin tähän asti, ruoanlaitto, siivous, kaikki on sujunut. Olemme pyöräilleet keskustaan (jonne on aikas pitkä matka...) pari kertaa, pyörineet siellä. Mutta hieman orpo olo on ollut välillä. Yksi kavereistani muuttaa tänne myös, mutta ei vielä vähään aikaan, joten tuntuu vähän yksinäiseltä T:n seurasta huolimatta. On myös ollut ikävä kissavanhustani joka on kuulemma etsinyt minua ympäriinsä entisessä kodissani... Voih.

Mutta kai tämä ajan kanssa, ainakin toivon niin. Eiköhän koulun alku muuta asioita. Siihen on kuitenkin vielä melkein kaksi viikkoa. Täytyy toivoa että en vaivu karmeaan ahdistukseen ennen sitä...

Nyyh. Ikävä T:tä. Viimeksi näimme torstai aamuna, mikä kertoo siitä kuinka säälittävän läheisriippuvaiseksi olen tullut... Mietimme että olisimme olleet näkemättä jopa ensi viikon sunnuntaihin asti, mutta tänään selvisi ettei se luonnistu. Niinpä sovimme että tiistaina nähdään yökylän merkeissä, voi meitä. :D

Sitä tässä sitten odotellessa. Tänään oli yhdeksän tuntia töitä, huomenna se plus puoli tuntia - suorastaan repeän riemusta... Ja sitten vielä viisi päivää, kunnes alkaa loma, loma, LOMA. Miten hyvältä pelkkä sanakin kuulostaa.

Odotan myös muuttoa kuin kuuta nousevaa. Ihana pieni jännitys rinnassa... Paljon on jo pakattu, mutta vielä on tuskastuttavan paljon tehtävää (asioiden hoitamista, siivoamista yms.).

Nyt aika saisi vaan kulua nopeammin kuin se kuluu. Tai no, kotona se kuluukin, mutta töissä, ei niinkään. Mutta kun ensi viikon perjantai-ilta koittaa ja työvuoroni päättyy, voin todella onnitella itseäni - ylioppilastutkinto suoritettu, 3 kk töitä takana, muutto viikon päästä, yhteinen tulevaisuus ihanan poikaystävän kanssa, opiskelupaikka ja kuin ihmeen kaupalla kerrankin elämässäni onnellinen olo. Se on paljon saavutettu yhden kevään ja kesän aikana.

Ihanaa, vapaapäivä... Tänään olen menossa katsomaan siskon ja hänen miesystävänsä tänä keväänä ostamaa rivitaloasuntoa, käyn ostamassa uuden kalenterin ja korttipohjia, ja sitten suuntaan T:n luokse.

Tänään on laiskottanut kauheasti... Oli tarkoituksena touhuta vaikka mitä (lähinnä muuttopakkaamista sun muuta siivoilua), mutta ajatuksen tasolle taisi jäädä. Olen vaan lusmuillut ja vetelehtinyt.

Huomenna on myös vapaata, mutta palaan silti kotiin aamusta T:n luota, jotta ehtisin edes huomenna todella tehdä jotain... Huomisen jälkeen onkin järkyttävä kahdeksan päivän työputki... Huokaus. Työsopimukseni loppuu 31.7., joten tietenkin pomoni on päättänyt imeä minusta viimeisetkin mehut irti. No, saanhan palkkaa, mutta tuskaista tulee varmaan olemaan, varsinkin kun tänä lauantaina on töitä yhdeksän tuntia, sunnuntaina yhdeksän ja puoli (voi järkky!), ja siitä eteenpäin kahdeksaa, ainoastaan tänä perjantaina on ihme ja kumma vain kuusi tuntia. Autsista auts.

Tänään väsytti aivan karmeasti herättyä. Olen taas kerännyt univelkaa, tyhmä minä. Töissä väsymys sen kun kasvoi ja olin sellaisessa jumissa että ihme etten juuri sekoillut. Jouduin aamusta pariksi tunniksi kassaan, jossa on muutettu tyhmästi viivakoodinlukijan ja kuittikoneen paikkaa, ja sain käteni ja hartiani aivan väsyksiin ja jumiin siinä. Teki ihan pahaa nostella ostoksia...

Nyt on sitten vaihteeksi kuuma, viileä lampi houkuttaisi... On vaan niin paljon taas tehtävää etten tiedä ehdinkö. Lähinnä pitäisi siivota.

Huomenna vielä töitä, sunnuntai onneksi vapaa. Olen niin levon tarpeessa. En tiedä miksi, mutta tällä viikolla töissä on ollut todella tuskaista. Aika matelee, väsyttää, tympii. Eniten tympii olla kassassa, koska olen ollut kesätyöläisistä eniten siinä. Ei se muuten, mutta kun se on niin yksitoikkoista pidemmän päälle. Puuduttavaa. Olen aina helpottunut jos pääsen tekemään hetkeksi jotain muuta.

Huh, nyt on kyllä kai pakko mennä jonnekin tästä paahtumasta. Lammen kylmä vesi houkuttaa - niin kauan kun en vielä todella ole pulahtamassa sinne.

Onneksi maanantain tunnelmat jäivät historiaan. Kaikki taas hyvin, jopa paremmin kuin ennen.

Saatiin näet T:n kanssa juteltua ja olo helpottui heti. Enkä minä yksinkertaisesti osaa olla sille ihmiselle suuttunut mistään...

Tiistaina menin iltavuoroni jälkeen T:lle yöksi ja keskiviikkona painelin puoliltapäivin tapaamaan ystävääni A:ta kun T oli töissä. Olikin kivaa nähdä pitkästä aikaa. Juttelimme kaikenlaista, aika paljolti syksyn muutoksista, opiskelupaikoista ja ihan vaan kuulumisia. Aika meni todella nopsaan kun oli niin hyvää seuraa. Jos hyvin käy niin saatamme vielä ensi viikolla nähdä näissä maisemissa.

Sitten tapasinkin taas töistä päässeen T:n, kiertelimme jonkin aikaa ja sitten painelimme heille. Pulahdimme kylmässä järvessä, saunoimme ja menimme unten maille. Illalla vielä pohdiskelimme ääneen sitä kuinka me molemmat olemme alkaneet nyt todella odottaa muuttoa. Aamulla T ei olisi millään jaksanut ja halunnut lähteä töihin, mutta pakko oli - monen halailun ja pussailun jälkeen... Voi hassua. :)

Äh kun tulisikin jo elokuu. En jaksaisi enää tätä ainaista aikataulujen yhteensopimattomuutta, toinen lähtee töihin ja toinen ei -meininkiä. Lisäksi tuntuu että nykyisin ikävä tulee naurettavan pian. Ei tarvitse olla erossa kuin pari päivää niin alkaa jo suloinen kaipuu kaivertaa. Saa nähdä millon näemme seuraavan kerran, kun voi olla että tänä viikonloppuna yritän nähdä ystäväni E:n, ja seuraavalla viikolla vapaapäiväni on taas keskellä viikkoa, toisin kuin T:llä...

Joten tulisipa jo se elokuu...

Äh olisi niin paljon tehtävää ja niin vähän aikaa... :D Työt alkavat tänään 13.15 ja jatkuvat jälleen 21.15 asti, joten ennen sitä pitäisi ehtiä yhtä jos toista. Onneksi kello näyttää vasta tuon verran...

Huoneeni on kuin pommin jäljiltä, koska muuttopakkaamisen ja muun takia tavaroita on siellä täällä. Pitäisi skannata palkkakuitti, verokortin erittelyosa ja opiskelupaikan hyväksymistodistus asunto-asioiden takia. Jossain välissä pitäisi myös ehtiä syömään, suihkuun, laittaa itsensä ihmisen näköiseksi ja tehdä eväät. Ja eilen illalla aloin pohtia minun ja T:n puolivuotispäivää... Olin jo kehitellyt mielessäni jotain spesiaalia, mutta nyt sain idean keksiä vielä lisää. :D En vaan tiedä mistä revin aikaa yllätyksen järjestämiseen.

Siispä, en ole iltavuorojen ylin ystävä, tai menisivät ne ehkä vielä silloin, jos ei tarvisi olla aina sulkemisaikaan (ja sen yli) asti. Jotenkin tuntuu että aamu menee vetelehtiessä kunnes tajuaa, että tulee kiire. Sitten onkin töissä ja tulee illalla joskus puoli kymmenen ja kymmenen välillä ihan rättiväsyneenä kotiin. Eipä siinä sitten enää viitsi hirveästi valvoa. Eilen kylläkin tuli valvottua ja sen kyllä huomaa...

Tällä viikolla iltavuoroja on ollut käytännössä koko ajan, onneksi ensi viikolla päivän loppuun asti kestäviä on vain yksi. Huomenna on luvassa kahdeksan ja puolen tunnin päivä -  loppuun asti jälleen... Ei juurikaan herätä mitään mukavia fiiliksiä kun perjantai on kyseessä. Onneksi sentään sunnuntai on vapaa, niin saamme T:n kanssa olla rauhassa kun molemmilla on vapaapäivä (useinhan minulle isketään ne keskelle viikkoa...).

Mutta nyt pitää kai ryhdistäytyä ja alkaa todella tehdä jotain eikä istua tässä.

Kaverin häät ovat nyt takanapäin - onneksi... Niistä kertyi stressiä yhdelle jos toisellekin. Päivä sujui oikein hyvin, mitään ongelmia ei juuri ollut. Puhekin meni ihan jees, vaikka jännitti ihan liikaa. Hääpari oli onnellinen niin kuin kuuluukin. Hieman haikea olo oli sen suhteen kun tavallaan ystäväni on jossain kauempana mentyään naimisiin. Veikkaan että yhteydenpitomme vähenee nyt kun hän on rouvaistunut... Mutta hääpäivänä katsellessani heitä tiesin että ystäväni oli onnellinen, ja se teki minut tietenkin onnelliseksi.

Lauantai-ilta menikin sitten siinä kun minä ja T saimme pitkästä aikaa nauttia toistemme seurasta. Kävimme saunassa, uimme, juttelimme, katsoimme Dexterin toista kautta... Sunnuntaina kävimme eräällä tutulla uimarannalla loikoilemassa ja uimassa, ja kotona laiskottelimme ja katsoimme lisää Dexteriä. T jäi vielä toiseksi yöksi kun ei malttanutkaan lähteä kotiin. Ja oli se minustakin ihana ajatus. :)

Parhaillaan meillä on päällä asunnon metsästys. Haluaisimme muuttaa elokuussa, kun molemmilla (tai minun osani ei ole vielä varma) pitäisi alkaa opiskelut kyseisessä kaupungissa. Muutto ei ole vielä alkanut jännittää minua, mutta nyt olen alkanut vähän jo odottaa sitä. Haluamme olla niin paljon yhdessä että yhteenmuutto tuntuu sopivan asetelmaan hyvin.

Tietenkin mietin vieläkin joskus että entä jos rutiini tappaa meidän niin kauniin suhteemme. Toisaalta, olen ollut todella paljon oma itseni T:n seurassa, joten mitään yllätyksiä ei juurikaan pitäisi hänen niskaansa pudota. Olemme myös molemmat niin joustavia ja rauhallisia, että en usko että saisimme joka pikkujutusta aikaan eripuraa. Noh, sittenpähän sen näkee. Joka tapauksessa en halua murehtia sitä jos jokin meneekin vikaan. Jos menee, niin menee, elämä ei pääty siihen. Tällä hetkellä yhteenmuutto ei tunnu huonolta idealta, koska rakastamme toisiamme, ja paljon. Nyt olen onnellinen siitä että tulevaisuudellani on jokin selkeä suunta, vieläpä yhteensopivana rakkaan ihmisen kanssa.

Voi apuva, kaverin häät ovat jo ylihuomenna! Pieni jännitys alkaa jo tuntua mahassa. Seremonian sujuminen jännittää, aamun järjestelyt, kyyditykset ja ennen kaikkea puhe. Jännittää myös kaverin puolesta, oli eilen vielä ihan tyynen oloinen.

Eilen olikin polttarit, ja ne olivat ihan onnistuneet vaikka oli paljon ongelmia saada ne aikaiseksi. Oli työvuoro-ongelma, etäisyysongelma, pieni budjetti, jnejne. Hauskaa kuitenkin oli - siihen asti kunnes yksi polttariporukasta otti ja peruutti suoraan isäni auton (jolla ajan paljon) perään. Voi jee, minulta meni niin alas fiilikset ja olin ihan järkyttynyt. Loppu ilta menikin siinä kun päässä pyöri vain se mukava reikä takapuskurissa. Onneksi en ollut itse syypää mitenkään, muuten olisi kyllä tullut sellaiset huudot ettäh... Takaisin ajoin aivan surkeana ja itkukin pääsi kun mietin isän reaktiota, onneksi ei kuitenkaan suuttunut.

Tänään minulla iski töissä yhtäkkiä hirveä heikotus, käteni vapisivat koko aamun ja päässä kilkatti tyhjää, lisäksi olin välillä ihan tuskanhiessä. Varmaan jokin jälkireaktio eilisestä kolarista. Hirveältä tuntui.

Huomenna ensin töihin, sitten kotiin ruokaa laittamaan ja suihkuun, sitten äkkiä kaverille (jolla siis häät) yöksi. Seuraavana aamuna onkin jo häät, voi ääk. Otan taas kauheasti stressiä tästäkin vaikka enhän minä ole naimisiin menossa. En halua edes kuvitella miten ystävääni K:ta tämä jännittää. Toivottavasti kaikki menee hyvin.

Odotan häitä paljon enemmän sitä kun ne ovat ohi, niin julmalta kuin tämä kuulostaakin. :D On tuo sen verran jännittävää ja stressaavaa, ja sitten voi huokaista kun pari on saatettu avioliiton satamaan, toivottavasti rauhalliseen ja tyylikkäästi... Odotan häiden ohimenoa lähinnä siksi, että tämä päivä on pyörinyt ilmoilla jo pari vuotta... On jo aikakin saada se pois päiväjärjestyksestä. Lisäksi häiden mentyä pääsen viimein rakkaani kainaloon, ja se mahtaakin olla ihanaa rankan päivän jälkeen.

Stressaaaaaa. Ihan hirveästi. Töissä on stressaavaa, kaverin häät stressaa, polttareiden järjestämisessä on hankaluuksia ja kauheasti hommaa, asunnon hankinta stressaa ja poikakaveria ja kavereitakin haluaisin nähdä.

Juhannus kaupassa oli aivan kamala, ja tämä päivä myös. Onneksi sentään aaton työurakan jälkeen linnottauduimme T:n kanssa mökille ja lähdimme sieltä tänä aamuna. Oli ihanaa ja rentouttavaa, jopa romanttista... Oli ihanaa saunoa, pulahtaa välillä pikaisesti kylmässä vedessä, syödä juhannusherkkuja ja vain olla.

Kun palasin kaupan kassaan, kaikki se ihana rentoutunut olo katosi taivaan tuuliin. Kiire ja älytön paine kiitos liian harvan työntekijän sai sellaisen tunteen aikaan kuin en olisi ollut mökillä lainkaan. Tyhmä, tyhmä stressi.

Oli taas vaihteeksi aika ikävä syntymäpäivä...

Muuten se olisi varmaan ollut ihan jees, mutta töissä meni heikosti, heikommin kuin koskaan ennen. Mokailin yhtä jos toista ja yhden kerran niin pahasti, että asiaks oli sitten kiukkuisena tullut kauppiaan puheille... Harmittaa vieläkin kun en päässyt itse pyytämään anteeksi töpeksimistäni.

Meni oikeastaan päivä pilalle tuon helahoidon takia, se pyöri päässä vielä illallakin. Ei se niin ehkä muuten, mutta kun pomoakin näytti ärsyttävän mokani, koska palvelemani asiakas kohdisti kiukkunsa häneen... Harmi vaan en millään muistanut kyseistä alennus-juttua kun siitä kerrottiin ohimennen ensimmäisenä päivänä, enkä vielä sillon saanut mitenkään painettua sitä mieleeni kun piti ensin keskittyä siihen miten kassakonetta käytetään.

Jokseenkin hassua kun muistelen viime vuotta, silloin syntymäpäivänäni oli ajotunti, joka meni niin ultimate-huonosti että itkin kotiin tultuani turhautumistani. Onko tästä tulossa jokin jokavuotinen perinne, että silloin kuin meikäläisen kuuluisi olla päivänsankari, olenkin päivänluuseri?

Tänään oli autokoulun arvioiva ajo, joka oli aika kammottavaa. Lähinnä se, kun autokoulun auto on niin erilainen ajettava kuin se millä olen tottunut ajamaan. Onneksi en kauheasti mokaillut, mutta jotain pientä kyllä. Tietysti ajo-opettajana oli vielä jo niin tutuksi miekkonen, joka sai minut jo läsnäolollaan jännittymään. Huomenna olisi vuorossa rata ja teoria, ja se rataosuuskin hermostuttaa. Haluan nämä niin kovasti pois alta...

Toivottavasti tänään töissä on paremmin kuin eilen. En kestä jos tulee yhtä huono päivä. Onneksi iltavuoron aikana ei ole niin paljon asiakkaita - vähemmän mahdollisuuksia tehdä emämunauksia.

Olen ollut niin kiireinen viime viikosta asti etten ole ehtinyt kirjoittaa juuri mitään blogiini. Nyt tuleekin sitten paljon asiaa, todellakin PALJON.

Viikko sitten olin yliopiston pääsykokeissa, jotka olivat aikas vaativat, toisaalta eivät aivan niin karmeat kuin pelkäsin. En silti usko että pääsen sutaistujen vastausteni perusteella sisään... Torstai ja perjantai olivatkin yhtä lakkiaisjärjestely-stressiä, -järjestelyä ja -paniikkia. Hommaa oli niin paljon että vielä viimeisenä iltana tilanne tuntui toivottomalta. Onneksi kaikki saatiin tehtyä...

Lauantaina oli sitten lakkiaiset, enkä onneksi onnistunut lentämään koko pituudeltani maahan vaikka meidän (varsinkin korkokengillä varustettujen tyttöjen) iloksi todistus, lakki ja ruusu piti hakea korkealta lavalta jonne oli jyrkät raput - jauks. Kukaan ei onneksi taittanut nilkkojansa. Rehtori pälpätti niin pitkän puheen (n. 25 min...) että tuli hirveä kiire kotiin ennen juhlien alkua.

Kotona juhlat menivät rauhallisissa ja mukavissa merkeissä ja sää oli mitä mainioin. Aika moni vieras oli jättänyt tulematta, mutta se oli vaan helpotus minulle... Kahisevaa tuli mukavasti ja muitakin lahjoja. Sain T:ltä ihanan hopeisen Kalevala-korun ja olen vieläkin aivan häpeissäni siitä etten (tai ettemme...) itse antanut kuin ruusun ja 40 euroa...

Illalla lähdin T:n ja hänen kaveriensa kanssa erääseen ravintolaan/baariin jossa kyseisen kaupungin ylioppilaat perinteisesti kokoontuvat illan mittaan. Paikka oli aika ylihintainen, ja tunsin oloni vähän ulkopuoliseksi, mutta onneksi myös E ja N tulivat lopulta paikalle. Kävimme vielä neljästään Hesessä ja sitten lähdimmekin jo (minä ja T) T:lle yöksi. Olisi sinänsä ollut kiva jäädä vielä pyörimään jonnekin, mutta väsytti aivan liikaa... Halusimme sitä paitsi olla kahden pitkästä aikaa, olihan viime tapaamisesta melkein viikko.

Sunnuntai meni lähinnä lorvaillessa ja T:n kanssa rentoutuessa. Porukat hakivat kotiin vasta joskus illalla. Ilta olikin aika hämärä. Juttelin jotain porukoiden kanssa ja puheeksi tuli valokuvat ja miksen hymyile kunnolla niissä yms... Menin sanomaan jotain etten pidä itseäni mitenkään valokuvauksellisena, ja nämä alkoivat sitten jotain hölöttämään että miksi vähättelen itseäni ja eikö ole itsetuntoa ollenkaan. Aloin yhtäkkiä itkeä tillittämään (mitä teen harvoin kenenkään edessä) - luultavasti ihan siksikin että olin tuhottoman väsynyt ja stressi oli jäänyt vieläkin päälle. Tuli vaan aika paha mieli siitä kun isä sanoi että "Onko joku kiusannut sua ulkonäöstä koulussa?". Se kun on harvinaisen totta. Olen saanut kuulla vaikka mitä haukkuja itsestäni. Onneksi äiti sentään tuli halaamaan ennen nukkumaanmenoa ja sanoi ettei mitään hätää, joten ei tarvinut mennä aivan surkeana nukkumaan.

Seuraavana päivänä olikin ensimmäinen työpäivä kaupassa. Melkein koko päivä oli kassahommaan perehdyttämistä, olen näet kuulemma "kassaihminen" kesän aikana, mikä tarkoittaa, että muita hommia teen ainoastaan silloin jos kassalla ei tarvita. Jesh. En minä ihan tällaista odottanut. Noh, on sentään töitä, se on pääasia. On vaan aika puuduttavaa olla koko päivä kassalla ja yrittää siinä sivussa pysyä tarkkana, kyse on kuitenkin todella vastuullisesta hommasta.

Tänään oli sitten vielä sosiaalialan pääsykoe, johon kohdistin aika suuret paineet. Se on oikeastaan ainoa paikka johon voisin päästä, koska en usko tuon yliopiston osuvan kohdalleni. Pääsykokeista jäi kuitenkin todella hyvät fiilikset; aineistokoe oli ihan ok, kylläkin aika haastava, ryhmätilanteeseen pääsin hyvin mukaan ja yksilöhaastattelukin meni todella sujuvasti. Sen sanon että jos en pääse tuonne, aktiivisuuden taso on ollut hirmuinen. Nyt sitten pitää vain odottaa, nyyh.

Tällä hetkellä olen ärsyttävässä flunssassa, TAAS. Tällä kertaa kyseessä on sitkeältä vaikuttava yskä/nuha, joka tekee päänkin sekavaksi. Toivottavasti menisi pian ohi... On meinaan töitä perjantaina ja lauantaina, ja la-su näen pitkästä aikaa T:n, jollen sitten myöskin perjantaina. Ei ihme kyllä että tämä flunssa tuli, on niin paljon stressinaiheita ilmassa.

Nyt soi

Alkaa jo hieman ahdistaa nuo ensi viikolla olevat pääsykokeet.... Vaikka menisinkin sinne "kunhan kokeilen" -mielellä, en osaa olla stressaamatta. Olen yrittänyt tahkoa tuota toista pääsykoekirjaa läpi, mutta vielä on parikymmentä sivua lukematta. Hirveän puuromaista tekstiä sanon minä, mitään ei meinaa jäädä päähän.

Alkaa jännittää se tuleeko amk-hakukohteista kutsua pääsykokeisiin. Jos ei niin... No, sitten taitaa jäädä opiskelupaikka saamatta, koska yliopistoon en ole lukenut tarpeeksi.

Meneillään on myös lakkiaisjärjestelyjä. Siivousta ja syömisten tekoa lähinnä. Onneksi tässä on nyt meneillään neljän päivän vapaa, koska päättivät pistää helotorstain jälkeisen perjantain vapaaksi. Hyvään saumaan sattui, koska tämä helpotti kiireisyyttä edes vähän. Torstaivapaa tarjosi myös tilaisuuden tavata T:n, seuraavan kerran nähdään varmaan sunnuntaina tai maanantaina.

Lakkiaiset meinaa alkaa ahdistaa vierasmäärän takia. En tykkää niin yhtään olla huomion keskipisteenä. Jotenkin myös tympii kun ajattelee sitä kuinka kaikki kysyvät ne samat kysymykset: "Miten kirjoitukset meni?", "Minne hait opiskelemaan?", "Ai oikein ..., miksi?" jne. Pitäisi kai pistää ovelle kyltti jossa lukisi "Usein kysyt kysymykset" ja vastaukset siihen niin ei tarvitsisi selittää jokaiselle erikseen. Olen jo tähän mennessä saanut kertoa jatko-opintosuunnitelmistani utelijoille kyllästymiseen asti.

Hassua ajatella että lukio on nyt ohi ja lakkiaisten jälkeen ei ole enää mitään siihen liittyvääkään. Opiskelussa alkavat aivan uudet polut - jos alkavat... Välivuosi jos sattuu kohdalle niin pelottaa työnsaannin puolesta, mutta toisaalta voisi vaan tehdä hyvää pitää taukoa pänttäyksestä. Saa nähdä miten käy.

Nyt soi

Mahatauti. Kolmas päivä meneillään tätä, onneksi olo alkaa nyt kohentua. Maanantaina olin aivan karmivassa kunnossa. Vessaan sai rynniä jatkuvasti ja perään aina oksennus tyylillä puolen tunnin välein melkein koko päivän. Edes vesi ei pysynyt sisällä. Eilen taas kaiversi mahaa koko ajan ja maha oli yhä löysä. Vatsa oli hirmu kipeä kaikesta maanataisesta oksentamisesta... Tänään olo on jo parempi mutta yhä heikko. Juuri mitään en uskalla syödä mutta pakko on jotain pupeltaa vaikka alas en meinaa saada.

Sain tämän taudin kun lähdin T:n perheen kanssa sunnuntaina sukuloimaan Turun seudulle. Sielläpä oli ollut koko perhe mahataudissa ja perheen pienin vielä vähän kipeä, mutta eikös laittoivat naperon meikäläisenkin syliin - eihän siinä muuta vaadittu. Vastustuskykynikin kun on aivan alhaalla koska jouduin syömään edellisen flunssan takia viikon antibioottikuurin. T:n perheessä kaikki kipeinä paitsi hän itse, täällä tartutin iskän.

Vappu tulee varmaan olemaan todella tympäisevä tänä vuonna kun en uskalla mahani takia mihinkään lähteä (tänä vuonna kun ehkä voisikin) enkä voi edes syödä vappuherkkuja. Nyyh.

On riittänyt vilinää ja vilskettä viime aikoina.

Viime viikolla maanantaina T tuli tänne, tiistaina pianotunti, keskiviikkona T:lle ja kaupungille, torstaina nuorisoteatterin esitystä katsomaan, perjantaina musiikin historiaan, lauantaina koko päiväksi Hesaan, sunnuntaina T tänne yöksi, eilen ystävän kanssa kaupungille ja tänne yöksi, tänään pianotunti.

Huh. Ei ihme että ramasee.

Viime viikko ei myöskään ollut mikään parhain. T:n kanssa oli pientä känää melkein joka päivä ja olin jatkuvasti ärtynyt tai maassa. Tämä viikko on onneksi alkanut paremmin...

Tämä tauti ei meinaa luovuttaa sitten millään. Perjantaina oli pakko lähteä päivystykseen, josta sain onneksi viikon antibioottikuurin. Lääkkeet helpottavat sentään paljon oloa, mutta väsyttävät kyllä sairaasti ja tekevät vähän hitaaksi. Vaikka nenän tukkoisuus, yhdessä vaiheessa ollut järjetön kurkkukipu, päänsärky ja öiset heräilyt hiestä märkänä ovat olleet kamalia, kamalinta oli kuitenkin silmäsärky, joka alkoi keskiviikkona ja yltyi yltymistään. Perjantaina jopa heräsin siihen aamulla enkä saanut enää nukuttua kun silmät olivat niin kipeät. Särkylääkkeet eivät auttaneet mitään, eikä silmien sulkeminen. Tuntui helpottavalta kun perjantaina lääkkeen oton jälkeen kipu hellitti.

Tänään tuli T:n kanssa 3 kk täyteen ja minun oli tarkoituksena mennä muutamaksi tunniksi kylään, mutta eipä näin räkäisenä kannatakaan lähteä. Höh. Päivä menee siis todennäköisesti jälleen tylsistyneissä merkeissä, varsinkin kun kylässä on inhottava isoisä... (Jaa miksi inhottava? Kylmä luonne, vääntää ärsyttäviä vitsejä ja arvoituksia, on saita, ei ikinä halaa tai kysy mitä kuuluu jne...) Pitää varmaan kohta silti mennä alas moikkaamaan etten vaikuta töykeältä. Ei vaan kiinnostaisi yhtään.

Pääsykoekirjaa olen saanut sentään vähän luettua kipeydestä huolimatta tällä viikolla. On se kyllä silti niin naurettavan tylsä lätyskä että en voi kuin miettiä ketkä idiootit valitsivat sen pääsykoemateriaaliksi... Noh, eipä minua loppujen lopuksi se yliopistoelämä niin kiehdokaan. Kunhan kokeilen kuinka hanurista pääsykokeet ovat, ja uskon että ne todella ovat hanurista isolla H:lla. Eiköhän amk kuitenkin ole kohtaloni, en ole niin fiksu että kuuluisin yliopistoon.

Nyt soi (Tulikin katsottua Dexterin ensimmäinen tuotantokausi kolmatta kertaa loppuun eilen. On se edelleenkin niin hyvä sarja ettei ole tosikaan...)

Meinaan hieman kilahtaa noiden ennakkotehtävien kanssa... Ensimmäisen niistä olen saanut tehtyä, toinen on kesken ja kolmas täysin aloittamatta. Tavoitteenani olisi saada ne maanantaina postiin, mutta saa nähdä miten käy... Taas olisi motivaatioruiskeelle käyttöä.

Eilen T oli täällä ja päivä taas katosi siinä. No eipä sillä, oli mukavaa nähdä taas kunnolla, eikä vain pikaisesti kaupungilla. Saa nähdä missä välissä tässä taas ehditään seuraavan kerran nähdä. Huomenna kun on musiikin historian tunti (ah), tänään pakerran tehtäviä, ja lauantaina haluaisin viettää ihan kunnon laatuaikaa yksinäni. Olenko jotenkin outo, kun tykkään joskus olla yksin? Noh, jos T tulee tänne niin emme taas tee juuri mitään ja siinä mene se päivä kun porukat ovat kerrankin poissa monta tuntia pitkään aikaan. Mutta saa nähdä saako T silti ylipuhuttua minut...

Eilen sain viimeinkin ulkoisen kovalevyn, ja olen nyt vähän yli tunnin siirtänyt koneelta roinaa sinne. On kyllä todella kätevä vekotin! Nyt saan koneelle huikeasti lisää muistia ja ei tarvitse aina murehtia jokaisen leffan ja cd:n kohdalla että taas menee tilaa... Kätevää, todella kätevää.

Nyt kun olen joutunut ennakkotehtävissä kirjoittamaan, olen saanut huomata että kirjoittaminen takkuaa minulla nykyään. Näiden blogimerkintöjenkin kirjoittaminen on jotenkin työlästä. Ajatus ei kulje, sanat ovat kateissa, enkä jaksa kirjoittaa kovin "erikoisesti". Huomasin tämän ilmiön syntyneen lukion aikana. Kai lukiossa joutui kirjoittamaan aina niin paljon, että ei vaan enää jaksa panostaa kirjoittamaansa. On vaan aika kamalaa huomata että kirjoitustaidot menevätkin alaspäin eivätkä ylöspäin...

Olen jo kolmatta päivää vallan rasittavassa räkätaudissa joka tuntuu pahenevan ja pahenevan. Kumma kyllä kuumetta ei ollut eilenkään missään vaiheessa, mutta yskä on sitäkin kovempaa ja tänään on alkanut myös nokka vuotaa.

Silti raahauduin eilen kaupungille, koska minun oli pakko lähteä etsimään pääsykoekirjoja. Kokeilin kaupunginkirjastosta ja tiedekirjastosta, mutta heikosti niitä silti löytyi... Olen nyt varannut kaksi kirjaa neljästä, toisiin kahteen kirjaan ei ollut mitään mahdollisuuksia, joten ne pitää kaiketi ostaa - voi jee. Onneksi äiti eilen selitti että voisi maksaa ne (aika hintavia kun ovat...), mutta en menisi takuuseen siitä. Ennenkin tuo on syönyt sanansa kun on luvannut ensin maksaa jotain.

Lisäksi löysin kolme kivannäköistä paitaa, ostin jotain välttämättömyyksiä ja näin vielä loppupuolella T:n. Häneltä tämän taudin sain, joten ei pitäisi olla riskiä tartuttamisesta... Hyvä että sentään eilen nähtiin koska loppuviikko on taas aika täynnä suunnitelmista. Keskiviikkona tai torstaina menen ystävälleni K:lle tekemään hääkutsuja (jos olen jossain määrin terve...) ja perjantaina näillä näkyminen ystäväni E tulee tänne yöksi. Tänään olisi ollut pianotunti, mutten viitsinyt raahautua tällaisena tukehtumsiyskäkohtauksia saavana sinne... Lisäksi pitäisi tietenkin aloittaa ennakkotehtävien tekeminen. Tänään ajattelin suunnitella ne alustavasti, jos jaksan.

Vähän kyllä ottaa päähän että saan ne pääsykoekirjat vasta ties milloin, koska sen takia jää vähemmän aikaa lukemiseen. En edes halua tietää kuinka puuroisesta ja hankalaselkoisesta tekstistä on kyse... Voih.

Viime yönä heräsin muuten puoli neljältä siihen että yskitti tolkuttomasti ja yskittäminen alkoi närästää kauheasti... Niinpä menin alakertaan hakemaan lääkettä, mutta en voinut mennä makuuasentoon noin puoleen toista tuntiin koska hapot alkoivat taas nousta kurkkuun. Joskus viiden maissa lopulta aloin nukkua mutta meni kauan että nukahdin. Ei ihme että vähän väsyttää.

Onneksi on sentään kevät. Se piristää vähän flunssasta sekaisin olevaa päätäni. Maaliskuu käy jo vähiin ja kohta on huhtikuu. Kyllä aika menee nopeasti.

Ihana kevät. Jo monena päivänä sen on saattanut aistia leijuvan ilmassa. Auringon säteet ovat olleet lämpimämpiä, linnut ovat tirskuneet puissa ja siellä täällä näkyy lumettomia laikkuja.

Voi että kun odotan että ilmat lämpenevät ja tulee kesä. Vaikka koko kesä meneekin töitä paiskiessa - "jiihaa" - on silti kesä aina kesä. Niin en olekaan tainnut tänne sepustaa että ihmeen kautta sain kuin sainkin kesätöitä. Melkoinen onni! Tällä kertaa en edes ole jo tutuksi tulleella Tuoterenkaalla vaan kaupassa. Saa nähdä sitten mitä siitä tulee kun en ole ennen ollut, mutta enpä usko että työ on ainakaan niin yksitoikkoista kuin renkaalla.

Mutta nyt olen kai tullut kipeäksi. Yskä ja vähän kuumetta. Äh. No, tärkeintä ettei tullut yo-kokeiden aikana.

Siis ylioppilaskirjoitukset. Nyt voin taas hengähtää vähän ja antaa hermojeni levätä.

Eilinen oli aika mielenkiintoinen. Matikan kirjoituksissa n. viisi tuntia ja sitten töihin kolmeksi tunniksi, äkkiä kotiin syömään, suihkuun sun muuta ja sitten T:lle. Koska ketään ei ollut kotona T:llä, oli paikalla muutakin porukkaa juhlimassa, mutta eivätpä ne mitkään varsinaiset pippalot olleet, vaikka juomia olikin. Paikalla olleiden ennestään tuttujen kasvojen lisäksi tapasin uusia, lähinnä T:n kavereita. Ihan mukava ilta oli ja itsellänikin oli ihan mukava tunnelma siinä pienessä hiprakassa.

Mutta sitten laskuhumala teki minulle ikävät temput...

Kun porukka oli lähtenyt ja juttelimme T:n kanssa niin aloin yhdessä vaiheessa voi mahdoton, itkeä... Voihan Venäjä. Noh, onneksi tajusin sanoa ettei kyyneleeni T:stä johtuneet, ja oli pimeää joten ihan täysin en miestä säikäyttänyt. Silti nyt vähän ihmetyttää että mitä pitkin taas mennä tunteilemaan. Enkä oikeastaan tiedä miksi se itku tuli. Kai se alkoi siitä kun muistui mieleen kaikki iskän sanomat asiat ja vuosien varrella koetut koulukiusaamiset. Se kai laukaisi pahan olon joka lopulta purkautui itkuksi...

Onneksi se sentään meni aika äkkiä ohi ja T ei tuntunut kauheasti järkyttyneen, lohdutti vaan. Sinänsä on kyllä hyvä että T näkee minusta myös tämän puolen ihan oikeassa elämässä eikä missään mesen takana. Hänen onkin parasta varautua siihen etten ole niin vahva kuin ulkopuolisin silmin saattaa vaikuttaa.

Huh. Ensimmäinen yo-koe takana, kolme jäljellä. Nyyh. Äidinkielen esseekoe meni kai ihan mukavasti, vaikka pienet epäilykset heräsi taas, tuliko noudatettua tehtävänantoa tarpeeksi ja näin... Otin yllättävän paljon paineita tästä äikästä siitä lähtien kun opettaja kertoi siitä E:n mahdollisuudesta. Kun on mahdollisuus saavuttaa parempi arvosana, paineet näköjään myös kasvaa! Noh, kyllä M:kin olisi hyvä, mutta jos E:n saisin niin olisin todella tyytyväinen itseeni!

Nyt sitten vuorostaan stressaa tuo psykologia joka on jo ylihuomenna - aivan liian pian... En ole ehtinyt lukea riittävästi ja kaikki asiat vaan aaltoilevat päässä yhtenä kaaoksen kiemuraisena merenä. Kyllähän psykologiassa kai pärjää ihan hyvin jos on perustieto vankasti hallussa, mutta kun... ehheh. Ei taida olla enää. Joskus lukion ykkösellä ja kakkosella psyka oli vielä hyvin muistissa siihen nähden että muistini on heikko, mutta nyt tuntuu ettei päähän jää mitään. Ongelmana on aina myös yo-kokeessa se, että ei aina tiedä mistä pitäisi lähteä kirjoittamaan. Lisäksi siinä on melkoinen kiire... Aikaa on tunti per essee ja siihen tuntiin sisältyy vielä pohdintatyö ja pieni suunnittelu. Paineitako??

Ihme ja kumma olen sentään ollut tänään ja eilisillasta paremmalla tuulella kuin vähään aikaan. Yo-stressin alla olen ollut aika äksy ja synkkämielinen, mutta nyt olen ollut vähän valoisampi, en niinkään ehkä kirjoitusten suhteen mutta noin yleensä. Kai minua on piristänyt itsestään merkkejä antanut kevät? Tänään ei kylläkään kovin keväistä ollut, mutta perjantaina ja eilen oli aivan ihana lämmin auringonpaiste. Kunhan ei niin tutuksi tullut vihamieheni kevätväsymys pukkaa päälle taas niin olen tyytyväinen kevääntulosta. Mieliala kohenee kun pitkä ja raskas talvi alkaa taas väistyä luonnon uudelleenheräämisen tieltä.

Voisiko joku olla kiltti ja keksiä motivaatioruiskeen? Tai keskittymiskykyruiskeen?

Äh.

Tämä luku-urakka joka hajottaa kohta pääni tuntuu aika mahdottomalta missiolta. Tehtävää on niin paljon että alkaa jo hermot pettää... Torstaille on matematiikan tehtäviä sellainen läjä etten usko saavani tehtyä niitä vaikka puurtaisin koko huomisen niiden kimpussa. Mitä siinä oli... Neljä yo-koetta, yksi preli, kertaustehtäviä kirjasta... Ja toisekseen olen niin heikko matikassa että tuskailen melko helppojenkin tehtävien kanssa. En saa edes tehtyä hankalampia.

Äidinkielen esseekoe on jo vajaan viikon päästä enkä ole ehtinyt valmistautua siihen mitenkään, mitä nyt lueskellut sanomalehtiä... Olisi kuitenkin ihan hyvä kerrata vielä vähän hyvän esseevastauksen ominaisuuksia sun muita rasittavia yksityiskohtia. Yritän näet pyrkiä äidinkielessä korkealle, siitä kun olisi jopa mahdollisuus saada niinkin uskomaton arvosana kuin E.

Psykologia taas, voi huokaus sentään. Ihan kauheasti luettavaa, kerrattavaa, muistettavaa. Meinaa hajota pää kun yrittää painaa vaikka mitä ukkelin nimeä, teoriaa, käsitettä sun muuta nippeliä päähänsä. Jotenkin myös tuntuu että sitä tasoa kun kertaa lisää asioita, unohtaa edelliset... Ja minä vielä joskus luin kurssien ajan huolella läksyt mitä en ole harrastanut muissa aineissa - miksi tämä on silti näin hankalaa?!

Ja tietysti viimeisenä, myöskin vähäisimpänä ah niin motivoiva ruotsi - not. Sitä en ole lukenut vielä lainkaan, mutta varmaan pieni kertaus tekisi ihan hyvää. Opettaja antoi kauhean sarjan kertaustehtäviä ja vanhoja yo-kokeita, niin kuin niitä olisi muka aikaa tehdä kun kaikista muistakin aineista on helkutisti tehtävää ja luettavaa... Noh, menenkin kirjoittamaan ruotsin "kokeillaanpa nyt huvin vuoksi" -periaatteella, mistä puhuin oponkin kanssa. Kun on kerta matikka pakollisena ja en ole ruotsissa hyvä, enkä saa sitä enää petrattua riittävästi, on parempi keskittyä niihin aineisiin jotka merkitsevät enemmän.

Tämä jos mikä tappaa myös sosiaalisen elämän. T:tä ehdin nähdä ehkä torstaina pikaisesti, siinä se tämän viikon osalta. Pitää siis kiireen ja stressin lisäksi kärsiä vielä ikävöinnistäkin...

Nyt soi

Vastoin tapojani olen liikkunut paljon viimepäivinä. Tiistaina vedimme ystävän kanssa kunnon lenkin, eilen lumikenkäilin ja hölkkäsin ja tänään kokeilin jopa hiihtoa, josta en ole liiemmin koskaan tykännyt.... No tulin siihen tulokseen etten tykkää vieläkään jos ei ole kunnon latua lähimailla. Tuskaa jos yrittää itse vääntä latua upottavaan hankeen.

Kuinka ollakaan lukeminen ei maistu yhtään. Se tuntuu aina vaan tuskallisemmalta, vaikka yritän tolkuttaa itselleni että olisi fiksua yrittää panostaa nyt. Onneksi olen sentään vähän lukenut, mutta pelkkää pintaraapaisuahan se on ollut. Jotenkin erityisesti psykologia on alkanut huolestuttaa minua, koska nyt sitä lukiessani tajuan kuinka järjetön homma on kertaamisessa ja kuinka paljon pitäisi opetella teorioita ja niiden miekkosten ja naikkosten nimet jotka ovat teoriat luoneet. Huohh.

Huomenna menen taasen T:lle yöksi, joten jäävät lukemiset taas rästiin. Alkaa vähän jo kasaantua ikävästi tämä stressi. Liikunnalla olen sentään saanut purettua sitä... Mutta uniini stressi on tunkenut kamalalla tavalla, ja siitä kirjoitankin seuraavassa tekstissä...

Nyt soi

Lukuloman toinen viikko käynnistyi eilen ja arvatenkin kaikkea muuta kuin lukemisen merkeissä. Tänään voisi vaikka vähän ryhdistäytyä...

Eilen T sanoi ne sanat ensimmäistä kertaa ilman että olin ehtinyt sanoa ensin. Tuntui jännältä, hyvällä tavalla kuitenkin. Ei kyllä tunnu olevan kummallekaan helppoa sen sanominen... En minäkään ole sanonut niin kuin pari kertaa ja sekin on vaatinut ponnistelua koska en ole tottunut sanomaan sitä kenellekään. Hyvästely oli illalla taas vaikeaa... Aika meni niin nopeasti taas vaikkemme tehneet oikeastaan mitään.

Miksi ihmeessä saan aina sähköiskun tietokoneesta kun menen hetkeksi muualle ja kosken sitten siihen alkaessani jälleen kirjoittaa...? o_O

Tänään olen menossa ystäväni E:n kanssa lenkille ja mahdollisesti luistelemaan. Tekee hyvää lähteä välillä liikkeelle, vaikka olenkin tämän ja viime vuoden loppupuolella hieman ryhdistäytynyt liikkumisen suhteen. Haluaisin ehtiä kyllä useamminkin lenkille, mutta usein tulee jumiuduttua koneen ääreen tai sitten on liikaa tehtävää.

Loppuviikko onkin vielä aivan avoinna. Tällä viikolla ei ole onneksi mitään kertaustunteja eikä musiikin historiaa tai pianotuntia. Ensi viikolla onkin taas hieman eri juttu...

Nyt soi

Lukuloma. Miten pirullinen loma se onkaan. Toisaalta on lomalla, toisaalta pitäisi jaksaa opiskella, koska lomaa on annettu juuri sitä varten. Mutta eihän sitä jaksa... Vaikka pitäisi.

Lukuloma on alkanut aika vaihtelevissa merkeissä... Penkkaripäivä sujui mukavasti. Aamu oli ihan jees, ei nyt kuitenkaan huippuhauskaa ollut. Illalla oli sen sijaan ihan hyvä tunnelma jatkojuhlilla. Joillakin meni (liiankin) kovaa, itse otin aika rauhallisesti. Lähinnä jo sen takia, että menin T:lle yöksi ensimmäistä kertaa, enkä halunnut ryömiä sinne kuin känniääliöisyyden maailmanmestari.

Yö T:llä meni aikalailla niin kuin odotinkin; unettomissa merkeissä, monestakin syystä. Sain unta ehkä pari kolme tuntia, ja kymmeneltä piti herätä muuan T:n menon takia jonne myös minä raahauduin kuin koomasta nousseena. Palasimme T:lle koomaamaan ja aika meni äkkiä. Lähdin kotia kohti puolinukuksissa joskus puoli neljän maissa, ja kotiin päästyä haistatin pitkät musiikin historialle painuen nukkumaan.

Lauantainakin oli mitä heikoin olo, vaikka darraa ei ollut edes perjantaina. Tärisin, heikotti ja kurkku oli kipeä, joten ajattelin että nyt tulen kipeäksi. Mutta en. En tullut kuitenkaan. Lauantai-iltana menin T:n kanssa katsomaan leffan Friday the 13th, tyrsk... Oli aika heikko ja kliseinen. K18 ja ei pelottanut ollenkaan. Iljetti vaan vähän. K18 taisi tulla ennemminkin niiden p*nokohtausten takia mitä leffassa vilahti...

Sunnuntai kului kotosalla jumittaen ja eilen menin (taasen) T:lle. Siellähän se melkein koko päivä meni, mutta mukavaa oli! Kerrankin ei edes tullut mitään ihme ahdistusta, ja hyvä niin. Eilen yritin aloittaa myös luku-urakan, hieman kehnolla menestyksellä kylläkin...

Tänään olen lukenut (eiliselle tarkoitettuja) koulujuttuja, soittanut pianoläksyjä, mennyt pianotunnille ja jumittanut netissä. Pitäisi vielä lukea lisää (huokaus), suunnitella jatko-opintoja huomisen opon haastattelun takia (huokaus) ja näin. Huomenna siis koululle ja ystävälleni K:lle käymään, torstaina puolestaan silmälääkäri ja muutenkin kaupungille. Kiirettä pitää siis!

Nyt soi

Huoh mikä päivä. Kymmenen maissa vasta kotona ja säntäillyt ympäriinsä koko päivän... Huomenna penkkarit ja fiilis ei ole niin hyvä kuin voisi odottaa. Jotenkin haluan vaan tuonkin olevan ohi. Kai se sitten on kiinni paljolti siitä, etten pidä meidän vuosikurssita kovin kehuttavasti. Jos tuntisin kuuluvani porukkaan ja olisi hyvä ryhmähenki, voisi olla mukavampaa. Nyt lähinnä jurpii kaikki.

Illalla on luvassa juhlat ja sinnekään ei mitään elämää suurempaa intoa ole tosiaankaan. Onhan se ihan kiva vielä kokoontua porukalla ja kiinnostaa millaisia taunoja mahtavat jotkut olla umpuhuppelissa, mutta enpä usko että siellä tulen kauaa viihtymään. Onneksi on sentään E, N, ja T paikalla, että jotain järkevää seuraa pitäisi ainakin olla...

Illan päätteksi sitten T:lle yöksi ensimmäistä kertaa. Ei se sinänsä kammota, mutta stressaa vähän. Lähinnä se jos tulee itsekin litkittyä liikaa ja sitten T:n porukat näkevät siinä kunnossa, joo ei kiitos... Ja saanko taas nukuttua siellä yhtään, kun en voi unenlahjojani vieraissa paikoissa kehua.

Päässä on pyörinyt muuten outoja ajatuksia tänään. Tai en niinkään tiedä ajatuksista, mutta on outo olo. Ja huonolla tavalla tietenkin...

Huh pitkästä aikaa on viikonloppu jolloin ei tarvitse puurtaa koulujuttujen parissa. Prelit ovat nyt takanapäin ja se jos mikä helpottaa. Äidinkielen tekstitaidon koe oli torstaina, ja siitä jäi ihan mukava tunne. Ainakin uskon sen menneen paremmin kuin sen törkeän vaikean prelin...

Eilen menin ystävälle yöksi ja mukavaa oli. Pitkästä aikaa sai jutella kunnolla ja rauhassa. Tämä kouluvuosi on ollut niin täyteen ahdettu että ei olla juuri ehditty viikonloppuisin näkemään. Nyt on vaan taas aika rätti olo kun heräilin yöllä muutamaan otteeseen ja valvottiin johonkin puoli kahteen. Onneksi sentään huomenna saa vielä nukkua rauhassa.

Huomenna T on tulossa tänne ja mietin juuri että meillä ei ole mitään tekemistä, plaah. Tänään olen siivonnut ja tehnyt kinkkupiirakkaa huomista varten (paistan vasta huomenna) palattuani kotiin, ja nyt jumitan taas koneella. Pitäisi vielä imuroida ja soittaa pianoläksyjä. Ah kuinka kiintoisaa.

Maanantaina on ruotsin kuuntelu, johon en aio valmistautua mitenkään. Menee miten menee. Toivottavasti ei kuitenkaan tule flunssaa sopivasti, koska ei olisi kiva köhiä kuuntelussa ja yrittää kuumeisella päällään keskittyä. Vastustuskyky on kyllä kovilla nyt kun niin moni on kipeänä. Noh, kunhan en penkkaripäivänä ole sängyn pohjalla, niin ei sillä niin väliä.

Nyt soi

Tänään sänkyni otti ja hajosi - ja käytännössä jo toista kertaa tällä viikolla. Kyseessä kun on parisänky, jossa toisen puoliskon voi vetää ulos varsinaisesta sängystä tarvittaessa. Vanerihökötyksestä sattui putoamaan toinenkin stoppari (ensimmäinen irtosi ajat sitten) perjantaina kun yritin vähän siirtää sänkyä, ja niinpä siis koko toinen puoli sänkyä romahti alas. Sain kuitenkin ähellettyä hökötyksen työllä, tuskalla, vaivalla ja naarmuja saaden takaisin. Tänään menin rauhassa kellimään sängylle kissan viereen päivällä ja yhtäkkiä sänky romahti allani... Olipa kokemus.

Onneksi olen sentään saanut tänään jotain aikaiseksi, mutta nyt iski taas ankara jumitus. Pitäisi jaksaa lukea äidinkielen tekstitaidon juttuja ja ruotsin sanakokeisiin. Äidinkielen tekstitaidon koe kun on jo 5.2. Glup. Mitenköhän mahtaa sekin mennä, voih...

Pianoläksyjäkin pitäisi soittaa, mutta arvata saattaa ettei juuri huvita, ja lisäksi tuon sängyn takia teloin sormeni. Perjantaina lähti nahkaa kolmesta sormesta, ja tänään yksi sormi aukesi uudelleen. Nice. Ei se muuten, mutta haavat ovat yllättävän syviä ja ne ovat juuri sopivasti nivelten lähellä niin, että sormien taivuttaminen kirveltää kivasti.

Eilen luin viime vuoden blogimerkintöjäni ja mietin, että kylläpä olen kirjoittanut enemmän silloin. Nykyisin ajatukseni ovat niin jumissa etten jaksa alkaa kovin usein mitään tänne sepustamaan. Ja onhan tässä aika kiireistäkin ollut taas... Noh, eipä sille kai mitään voi.

Taas painaa koulu päälle melkoisella teholla. Viikko on tukossa tekemisestä... Lisäksi pitää olla pitkiä päiviä, ah.

Eilen meni nukkumaanmeno läskiksi ahdistuskohtauksen takia... Ja nyt kaduttaa että tuli kerrottua ties mitä juttuja poikaystävälle... Sellaisia juttuja jotka saattavat vain turhaan huolestuttaa häntä. Mutta on kyllä sellaista pskaa tämä koulu taas että tekisi mieli vaan käpertyä hänen syliinsä ja unohtaa mokomat kouluhuolet. Harmi kyllä näemme aikaisintaan torstaina. Äh, ikävä...

Pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja puurtaa jotta saisi koulujutut tehtyä ajoissa tänään. En haluaisi valvoa niiden takia... Muutenkin jo univelkaa riittämiin. Tämä on kyllä todellakin ollut tuskatiistai.

Koska tähänastiset lomapäivät ovat menneet lähinnä tolkuttomaan lorvailuun, päätin tehdä tälle päivälle suunnitelman. Siispä, aion:

- katso Greyn anatomian tuokkaria

- lukea jotain noista romaaneista

- ulkoilla vähän

- katsoa Breakfast Clubin

---

Katsotaan nyt sitten jos tämä päivä menisi ilman kauheaa jumitusta...

Tänä vuonna on ollut hitaanpuoleista tämä lahjoihin tutustuminen. Kaikenlaistahan sitä tuli saatua taas... Vähän liikaakin! Ihmiset ostavat liikaa lahjoja siihen nähden että ostan itse aina yhden lahjan per henkilö. Meinaa tulla huono omatunto...

Tässä kuitenkin tämän joulun lahjat:

- Greyn anatomian toisen tuotantokauden boxi 

- vaatepuoli: villasukat (tosi nätit!), yöpaita, legginssit, alushousuja (?! 8D)

- laavalamppu ja kattovalaisin (valoa kansalle!), kaverilta

- kirjat: Taru Sormusten Herrasta -romaani (on muuten melkoinen tiiliskivi...) ja Surkeiden Sattumusten Sarjan 7. kirja (öm... en ole lukenut aikaisempia mutta eihän siinä mitään)

- aamutossut, oikeastaan kaksin kappalein

- pari lautasta

- suklaatia, teetä, turkinpippureita ja jotain toffeekarkkeja

- hajuvesi (joka ei kyllä sovi minulle niin yhtään...) ja jonkinlainen huulikiille (mitvit minä mitään sellaisia käytä)

- ässäarpa, josta voitin kokonaiset 3,50 euroa

---

Tämän vuoden lahjat olivat kivoja, onneksi en juuri saanut mitään aivan turhanpäiväistä, mitä nyt tuo hajuvesi ja huulikiille... Nyt en vaan tiedä mitä tekisin, kun voisin katsoa Greyn anatomian tuotantokautta, aloittaa tsh:n lukemisen tai tehdä jotain aivan muuta. Runsaudenpula on turhauttavaa...

Tämä päivä on mennyt aika elokuvapohjalla. Ensin tuli katsottua Sherk 2, sitten Star Wars ja katson varmaan myös Bridget Jones 2:n. Eniten kyllä ärsyttää, kun minulla on tällä hetkellä kolme romaania kesken, mutten tiedä mitä niistä lukisin. Lisäksi on nyt vielä tsh tuossa odottamassa... Voip.

Miten voi olla näin tylsää? Ensimmäinen lomapäivä ja en keksi mitään tekemistä. Huvittavaa. Ensin sitä lomaa odottaa, ja sitten kun olisi viimeinkin vapaa tekemään mitä haluaa, ei tee mieli tehdä mitään...

Tänään olin siskon ja hänen miesystävänsä valmistujaisjuhlassa. Siellä vasta tylsää oli, ainakin loppupuolella...

Kaiketi tänään on vaan päivä jolloin ei huvita mikään.

Elämätä kun väsyttää. Nukuin viime yönä ehkä pari tuntia, kun olin kaverilla yötä hänen synttäreitään jälkikäteen juhlistamassa. Milloin heräsin siihen että oli kuuma, sitten taas kylmään, kuorsaukseen, jonkun unissaan mumisemiseen, koiran haukuntaan, puhelimiin... Hyvä kun ei aivot valu korvista tällä hetkellä ulos. Mutta muuten oli khivaa!

Nyt pitäisi vielä selvitä viimeisestä kouluviikosta ehjin nahoin. Ei tule olemaan helppoa... Sadistiset opettajat ovat taas tyrkänneet viime hetkeen asti mukavan kasan tehtävää. Lisäksi pitäisi käydä jouluostoksilla, glup. En tykkää. Kamala lauma ihmisiä, kaikkialla voimakkaita tuoksuja jotka saivat minut viime vuonna allergiakyyneleisiin keskellä Sokosta, stressiä, ärsyttävää hissimusiikkimaista joululuritusta, kassajonoja, hillitöntä rahanmenoa. Äägh.

Äsh. Murehdin koko ajan sitä Kelan juttua. Se pyörii päässä jatkuvasti. En edes halua veikata kuinka kauan tämän asian selvittämiseen menee...

Toinen mikä pyörii päässä on tuleva loma. Mitenköhän pysyn koulunpenkissä paikoillani seuraavalla viikolla, kun nytkin päässä vaan kaikuu oppituntien aikana "loma, loma, LOMA!" lyhyenäkin päivänä. Onneksi sentään huominen pianotunti on tämän vuoden viimeinen...

Tänään olen taas tuntenut olevani oikea jumituksen maailmanmestari. En osaa keskittyä mihinkään enkä tehdä mitään järkevää. Ajantappolinjalla mennyt koko päivä. Hitto.

Viimeinkin koeviikko on ohi. Olen ihan kuitti.

Olen kärsinyt unettomuudesta melkein viikon yhtä yötä lukuunottamatta, ja vain yhtenä päivänä otin torkut. Ensi viikonloppuna täytyy nukkua mahdollisimman paljon. Harmi kyllä että kaverin synttärien juhlinta peruuntui.... Mutta jos ne olisivat olleet tänä viikonloppuna, olisin varmaan rasittunut liikaa tämän univelan takia. Jos olisin nääs taas valvonut lisää, tarkoituksella kylläkin.

Tämä on ollut aika hämärä viikko. Oikeastaan mitään ei juuri ole tapahtunut, mutta toisaalta on. Silmäpeliä, silmäpeliä... Se henkilö taas, jolle puhuin joku aika sitten (ja vielä uudestaankin), ottaa minua lähinnä päähän tällä hetkellä. En tiedä olenka vain joutunut väärinkäsitysten uhriksi, vai oliko se todella totta mitä luulen kuulleeni. En minä tiedä enää mitä ajatella. Tämä viikko on herättänyt lähinnä kysymysmerkkejä ja sen sivussa ahdistusta...

Eilen oli aika sieni päivä. Ja jollain tapaa oli tämäkin. Joskus vaan pitää häröillä oikein urakalla. 8)

Voi olla että tämä sekoilu ja kummalliset jutut johtuvat väsymyksestä. Tuli taas lisää univelkaa viikonloppuna, vaikka sen olisi pitänyt vähentyä eikä lisääntyä, mur. Nyt onkin aivot taas aika solmussa. Ainakin koulussa oli jos ei nyt.

Viikonloppuna oli aika oudot viihteet. Nostalgian merkeissä latasin koneelle GTA 1:n, jota pelasin aikoinaan pikku likkana naapurissa... Sen saa ladattua ihan ilmaiseksi netistä, laillisesti. Repeilin aikalailla kun yritin pelata sitä, koska... olin aika huono kuski. 8D Toinen mikä sai minut nauramaan päättömästi, oli se kun katsoin youtubesta videoita. Videoita, joita jotkut jätkät olivat kuvanneet, kun olivat pelanneet erilaisia kauhupelejä, kirkuen sitten aina kauniisti kun jotain pelottavaa tapahtui. Paniikissa kirkuvat miehet voivat olla varsin viihdyttäviä, ainakin jos sattuu väsyttämään.

Huomenna on aika kiinnostava koulupäivä, kun on koko päivä pelkkää kuvista. Eheh... Voi kuulostaa jostakusta todella kivalta, mutta ei se mitään herkkua tule olemaan kun pitää tehdä kuviksen diplomityötä, tai oikeastaan sen portfoliota.

Tänään voisin yrittää nukahtaa kerrankin aikaisin, kun olen väsynyt. Yritän sinnitellä hereillä siihen asti kun tulee nukkuma-aika, ja sitten ilman mitään mutinoita ja kuppailua nukkumaan. Muuten kuukahdan sinne kuvikseen huomenna...

Ainiin älkää syökö vanhentuneita kofeiinitabletteja, ihan vinkkinä vaan...

Voi nakki.

Nyt loma on jo ohi, ja nyt = aivan liian pian. Aika menee kovaa vauhtia kun on (kerrankin) mukavaa, näemmä... Koulupäivä mateli sellaista tahtia että lyhytkin päivä tuntui kestävän ja kestävän. Päivä oli muuten ihan mukiin menevä, ainoa mikä enemmän potuttaa on se, että silmiäni särkee, vihloo, jomottaa. Autsauts. Tuntuu että putoavat kohta päästä. Mutta tiedän että se on ihan omaa vikaani, valvoin taas lomalla liikaa, enkä silti nukkunut kovin pitkään. Mutta kun en osaa! :<

Uniongelmat ovat ihan arkipäivää nykyisin. Olen tainut tästä aikaisemminkin sepostaa, mutta ihan sama. Viime yönä sain taas pyöriä pari tuntia sängyssä ennen kuin viimein nukahdin. Kellon siirtyminen talviaikaan meni siis tavallaan hukkaan, kun en kuitenkaan saanut unta, vaikka olisin tavallaan saanut tunnin enemmän unikuvien katselemiseen.

Ja jos nukkuisinkin lomapäivinä tai viikonloppuisin puoleen päivään, eipä tässä olisi mitään ongelmaa (välttämättä). Mutta herään yleensä jo viimeistään kymmeneltä enkä saa enää nukuttua kunnolla sen jälkeen. Lisäksi kissallamme on tapana herättää minut monta kertaa yössä. Tuntuu että lomat ja viikonloput väsyttävät minua entistä enemmän, koska en saa unta tarpeeksi aikaisin tuolloin - arkena olen sentään niin väsynyt ettei nukahtamisessa ole niin paljon ongelmia.

Väsymys on jo muuttunut kummalliseksi tasapaksuksi sumuiseksi olotilaksi, eli ei oikeastaan koskaan tule virkeitä hetkiä, tai todella väsyneitä hetkiä. Tasapaksun väsynyttä... Sen päälle tämä silmäsärky. Huvittavaa on, että se johtuu väsymyksestä, mutta se myös aiheuttaa sitä, koska eilinen silmien jyskytys oli yksi niistä syistä joka esti minua nukahtamasta.

En tiedä niin yhtään, että mikä minua pitää valveilla. Tai no epäilyksiähän minulla on... muttei mitään selvää syytä. Kai sisäinen kelloni on päin honkia? Tänään sain kuitenkin lohtua murheeseeni, koska onnekkaasti koko loppu viikkona ei ole kello kuuden herätyksiä. Kiitos tuntien, joita voi siirtää hyppäreille, ja sen ettei yksi opettaja ole huomenna koulussa. Sattui hyvään saumaan, koska en olisi varmaan jaksanut tätä viikkoa muuten...

Huoooh. Tahdon jo lomalle. On niin väsähtänyt ja tympiintynyt olo, varsinkin kun viime lauantaina oli koulua. Nyt on sitä paitsi pitkästä aikaa tulossa loma, jolla ei todennäköisesti tarvitse juuri murehtia koulutöitä - yleensä kun opettajat tyrkkäävät kaikki suurtöiset hommat lomille, ja kesälomalla taas oli yo-kirjoituspaineet.

Lähiaikoina olen nukkunut jatkuvasti päiväunia, kun kotiin tultua on niin puhkikulunut olo. Ei siinä mitään, mutta sitten meinaa yöunet puolestaan kärsiä, ja kohta noidankehä onkin valmis. Ja päiväunissa on se huono, että jos nukkuu liian pitkään, on loppupäivän aika koomainen tunnelma.

Tämä viikko pitäisi kuitenkin vielä jaksaa, päiväunien avulla tai ilman. Ärgh.

Tänään päätin lähteä markkinoille ja muutenkin kaupungille pyörimään muutamaksi tunniksi, koska tunsin oikeasti tulevani kohta hulluksi kotona. Eräät tietyt ajatukset ovat vainonneet minua perjantaista lähtien, ja vietin lauantain, sunnuntain, maanantain (kokeen jälkeen) ja eilisen pianotuntia ja kirjastolla käymistä lukuuottamatta kotona. Ja kun mielessä pyörii lähes koko ajan vain yksi aihe, alkaa päässä viirata äkkiä.

Markkinoilla ei kuitenkaan ollut ihmeellistä, en ostanut sieltä kuin lakuja. Sokoksessa, torilla ja triossa oli kauhea tungos joka ahdisti. Happea vähän, toistensa välistä puikkelehtivia ihmisiä, pitkiä kassajonoja - siitä tuli mieleen aivan jouluostokset... Ostin yhden t-paidan ja uuden päiväkirjan lakujen lisäksi, mutta mitään erikoista en löytänyt. Mitä nyt yksi cd kuumotti, mutta kun ei ollut alennettu niin en raaskinut ostaa. 

Huomenna alkaakin uusi jakso. Hyvä. Saan jotain ajateltavaa, tehtävää.

Ohi on kokeet. Ohi on stressi, ainakin hetkeksi. Mutta silti on vähän kehno olo. Viime viikolla tapahtuneet asiat vaivaavat yhä mieltä. Tuntuu etten saa rauhaa naurettavilta ajatuksiltani.

Joka tapauksessa huominen ja ylihuominen ovat vapaata - ja voin luottaa siihen, etten aio tehdä mitään kehittävää. Nukun, syön, olen tietokoneella, luen romaania, jumitan. Pakko saada pitkästä aikaa omaa aikaa. Sitä kun ei ole ollut käytännössä ollenkaan syksyn aikana, ainakaan ilman omantunnon tuskia tai tekemättä jääneitä hommia. Nyt on sellainen olo, ettei oikein osaa käsittää tilannetta, että tämän syksyn pahin on jo ohi. Että nyt voi hellittää.

Tänään menin kunnon lenkille ja kuljeskelin ympäriinsä tuolla maaston puolella. Jännä juttu kun bongaa naapureita joista ei ollut hajuakaan... No, sinänsä ihan mielenkiintoista. Kuuntelin koko ajan musiikkia, ja yhdessä vaiheessa en voinut olla tanssimatta kun sattui mp3:sta niin hyvä biisi. Nyt vaan toivon ettei kukaan ollut todistamassa ketkutteluani niityllä...

Vähän tässä kyllä nyt väsyttääkin. Voisin oikeastaan tehdä kerrankin fiksusti ja mennä nukkumaan mitään sen enempää mutisematta.

Yksi juttu kyllä pisti tänään miettimään. Eräässään Keanen kappaleessa, Nothing In My Way, josta en sen kummemmin pidä, lauletaan:

"Well for a lonely soul, you're having such a nice time
For a lonely soul, you're having such a nice time
For a lonely soul, it seems to me that you're having such a nice time
You're having such a nice time"

Tuolta minusta juuri tuntuukin. Ei uskoisi että näin yksinäisenä voisi kukaan jaksaa. Minä näemmä pystyn ihmetekoihin, voin jopa tuntea satunnaisesti iloa ja onnea kaikesta huolimatta. Liian vähän kuitenkin...

Tänään käynnistettiin se ihme vekotin, hiukkaskiihdytin. Sen verran mitä olen siitä lukenut, en tajua paljon mitään. Jotain maailmansynnyn alkuperäähän sillä yritetään selvittää. Mietityttää vaan ne mustat aukot. On sanottu ettei tuo voisi mitään maapalloa vaarantavaa mustaa aukkoa tuottaa, mutta joo... Voisi se ainakin kouluhuolet ja työt imaista minun puolestani...

Nyt on niin sairas viikko käynnissä ettei ole järkeä enää missään. On kaikki hommat jääneet rästiin, ja kun niitä ajatteleekin, ei sitäkään vähää jaksa tehdä. Maanantaina on uskonnon kirjoitukset ja ensi viikon perjantaina enkun, että ei mitään paniikkia.

Ääksistä ääk, olen punapää! Eilen pistin mahonki-kevytvärin, mutta hiuksistani tuli todella punaiset. Näytän aivan oudolta... o_o Ihmiset varmaan hieman mulkkaavat huomenna koulussa. Ei väristä näin kirkas pitänyt tulla!

Kurkku on yhä pipi. :( Saa nähdä tulenko kipeäksi. Tänään olokin on jotenkin huono, päätä särkee. Tämän päivän kolmannen kirjoituksen jälkeen pitäisi tarttua läksyihin. Äsken tein ruotsin luetunymmärtämisen loppuun, vielä odottaa enkun luetunymmärtäminen, ruotsin kappaleen kääntö ja uskonnon luku. Jos olisin fiksu, tekisin kaiken heti nyt jotta pääsisin rentoutumaan. Mutta kun ei jaksaisi. Tämä kirjoituskin on ihan kökkö. Kirjoitan mitä sattuu, argh.

Auts auts ja vielä kerran auts. Kurkkuni on niin kipeä että pelkkä hengittäminenkin tekee kipeää. Itku potku parku en haluaisi tulla nyt kipeäksi! Koulussa on hirveän kova tahti ja jo yhden päivän poissaolo aiheuttaisi päänvaivaa. Flunssa ei kuulu ykkös-toiveisiini nyt justiinsa.

Tämä viikko oli melkoisen koomaista seiniin törmäilyä. Koska se sunnuntain jupakka sai päässäni aikaan hullunmyllyn (edellinen teksti käsittelee sitä), en saanut nukuttua kunnolla koko yönä. Nukuin ehkä kaksi tuntia, ja sen ansiosta olin koko viikon aivan tokkurassa. Eikä aikaa jäänyt edes päiväunien ottoon läksyjen ja muun takia. Ensimmäinen pianotuntikin oli tiistaina, onneksi se meni aika sujuvasti. Ensi viikolla pitäisi olla ensimmäinen musiikin historian tunti, voi perskuukkeli sentään.

Tänään olen herännyt yhdeksältä, aloittanut läksyjen teon kymmeneltä ja tehnyt niitä käytännössä kahdeksaan asti lukuunottamatta sitä taukoa kun söin ja hetken katsoin telkkaria. Ruotsin luetunymmärtämis yo-vihkoon menee tautisesti aikaa, kun en tajua puoliakaan sanoista... Koomisinta on että huomenna läksyihin menee todennäköisesti yhtä paljon aikaa... Ihan sairasta tämä tahti. Vaikka ei olisi noita kirjoituksiakaan vajaan kuukauden päästä, olisi liikaa hommaa. Mutta nyt ärsyttävintä on juuri se, että kun saa viimein kaikki läksyt, aineet, yo-vihkot, lukemiset sun muut tehtyä, pitäisi vielä jaksaa kerrata kirjoituksiin vaikka jokainen solu huutaa:

"VAPAA-AIKAA, PYYDÄN!"

Minunhan siis pitäisi tehdä englannin luetunymmärtämis-vihkoa parhaillaan, mutta sen sijaan päätin tulla vielä hetkeksi jumittamaan tänne. Huominen ja eilinen pyörivät niin paljon mielessä etten oikein osaa keskittyä...

Huomenna näen pitkästä aikaa kunnolla rakkaan ystävän, joka tulee yöksi, aww... Viimeksi yökyläilimme joululomalla - huh. o__o Kesäkuussa näimme ihan pikaisesti kun ystävä piipahti kesätyöpaikallani... :D Olen ollut todella hyväntuulinen sen eilisen takia, ja uskon että se auttaa minua huomenna tuon myötäonni-puolen kanssa. Olen meinaan ikäväkyllä vähän sellainen, että jos minulla menee huonosti, en osaa kunnolla iloita toisen puolesta. Tai siis... Jos toinen hehkuttaa onneaan, minun mielialani sen kun laskee. Mutta nyt kun olen kerrankin hyvällä päällä, saatan jopa kuunnella ilman mielipahaa ystäväni hääsuunnitelmista. Hän kun menee vajaan vuoden päästä naimisiin, hui. o__o En voisi itse mennä niin nuorena, mutta ystävälläni lykästi niin hyvä tuuri että löysi jo nuorena kunnollisen miekkosen. Niitä on todella harvassa nykyään, ei millään pahalla miehet siellä... :P Ja he molemmat haluavat samoja asioita tulevaisuudelta ja ennen kaikkea yhteisen tulevaisuuden ja elämän, niin mikäs siinä, en kyseenalaista. Mutta sen sanon että minusta ei olisi samaan!

Ainoa mikä tässä stressaa ja painaa mieltä on tuo koulu ja vielä tekemättömät lukemiset ja tehtävät. Argh. Pelkään että se latistaa huomisen tunnelmaa. Noh, pitää yrittää sulkea koulu-ajatuskanava kokonaan huomisen ja lauantain ajaksi.

Viime kirjoituksen tunnelmissa sai alkunsa kesäloma - eli "todella" lupaavasti. Olen rasittavan lyhytvihainen, koska olen kohdellut aika hyvin kys. henkilöä vaikka olin viikonloppuna yhä aika vihainen. Koko eilisen sain sitten kuunnella lauantai-stooria ja kuinka hauskaa oli ja kuinka tapasi uusia tyyppejä ja kuinka tutustui pariin lähemminkin. Noh, osa stoorista olikin ihan kiinnostavaa mutta kyllä se tuppasi välillä leuhkimisen puolelle menemään.

Maanantai tarkoitti myös töihin paluuta. Tänä vuonna työ on entistäkin tylsempää (kts. viime vuoden kesäkuun kirjoituksia), koska joudun tekemään yhtä ja samaa äärimmäisen tylsistyttävää, hartioihin käyvää ja aivot nollaavaa hommaa. Lisäksi kova pauke lähistöllä takaa aivoja sorvaavan päänsäryn ja nauhojen polttamisesta tuleva kärtsä joko oudot ajatukset, ei mitään ajatuksia tai huonon olon. Rakasta pomoani ei ole näkynyt. Voi harmi, yhyy...

Kylläpä väsyttää pirusti. Vähän molemmin puolin, u know. Ei oikein riemastuta mikään. Tämä viikko on yhtä rääkkiä ja ei seuraavakaan mikään kiva ole, kun on ajotunteja ja autokoulun teoriakoe. Plaah. Siihenkin pitäisi lukea. Tämä viikko puolestaan, lauantaina on suurimmat juhlat, joita meillä on ikinä järjestetty (vieraita n. 50) ja se tarkoittaa suursiivousta, ruoanlaittoa ja äidin hermoilun kestämistä. Tänäänkin tuli kyllä joo heti ekana mieleen kun saapui väsyneenä töistä n. puoli neljältä (huom. lähden töihiin jo seitsemän jälkeen) että nytpä alankin siivoomaan! No ei ihan. Pakko oli makoilla hetki, ja vasta äsken sain jotain aikaan.

Ensi viikolla sitten ikää kahdeksantoista. Pitäisi kai olla iloinen. Mutta lähinnä vaan mietin pitäisikö maata koko viikonloppu kotona vai juhlistaa? Mutta sen tiedän että jos alan nyt riehumaan kaverini mukana, saan olla aina lähdössä. Ja en jaksa sellaista, sori vaan. Kyllä minä voin juhlan kunniaksi jotain naukkailla, muttei mitään joka viikonloppu-meininkiä jota kohti kaverini on uhkaavasti menemässä.

Eurooppalainen musiikkitapahtuma huipentuu taas, tänä iltana. Finaaliin mahtui myös Suomi, kuten kaikki varmasti tiedämme. Muut finalistit ovat Kreikka, Romania, Bosnia-Hertsegovina, Venäjä, Israel, Azerbaidzan, Armenia, Puola, Norja, Ukraina, Kroatia, Albania, Islanti, Georgia, Tanska, Ruotsi, Latvia, Turkki, Portugali, Serbia, Britannia, Saksa, Ranska ja Espanja.

Onneksi ehdokkaissa on vaihtelua tänä vuonna. Löytyy toisiaan vastaan taistelevia hopeamekkoisia blingabling-misuja, humoristisia kummallisuuksia, rockia ja korkealta laulavia miehiä! Omia suosikkejani ovat Turkki, Azerbaidzan, Tanska ja Ranska. Suomen voitto olisi tietysti hienoa, mutta jos se ei voita niin toivon että joku noista voittaisi.

Turkki erottuu purkkapopista mukavasti ja vaikka bändi laulaa omalla kielellä, kappaletta on hauska kuunnella. Sanoituksetkin ovat omaperäisemmät, kuin ainaiset rakkausaiheet. Hulluus on mukavaa vaihtelua. :D

Azerbaidzan, vai onko se muuten Azerbaijan kun lähteet sanovat muuta... o_o Joka tapauksessa kappale on hieman kornin tuntuinen ja videokin enkeli vs. paholainen kulutettu idea, mutta ensimmäiseksi osanotoksi hyvä, ja videon toteutuksessa on nähty todella vaivaa. Ja en voi olla äimistelemättä tuota alkua- miten mies voi laulaa noin korkealta? :D

Ranska ja Tanska ovat mieleen samasta syystä; molemmat saavat hyvälle tuulelle. Ranskan kappale on ihanan letkeä ja vähän retro-henkinen, sopisi vaikka hyväksi kesäkappaleeksi. Tanskan kappale on vähän siinä ja siinä etteikö se mene imelyyden puolelle, mutta hyvänä päivänä tuo voisi sopia korvaankin.

Israelin ja Armenian kappaleissa alun laulupätkät ovat todella kauniita, mutta varsinkin Armenian kappale muuttuu sen jälkeen aivan ristiriitaisesti purkkapopiksi, Israelin taas länsimaalaistyyliseksi balladiksi. Olisin mieluummin kuunnellut alussa olevaa, suomalaisen korvissa eksoottista laulua koko kappaleen. :D

Yhdeksi ennakkosuosikiksi päässyt Ruotsi ei juuri herätä tunteita. Aika samanlainen kuin muutkin naisartistit Euroviisuissa tänään, ja kappale ei ole mitenkään kovin mieleenpainuva. Mutta onnea silti naapurimaalle!

Saa nähdä miten käy Suomen. Teräsbetonin kappaleestahan on pulistu yhtä jos toista. Monet suomalaiset eivät taida sitä pitää hyvänä, koska Teräsbetoni on vähän... no vähän outo hevibändi. Silti ulkomaalaiset tuntuvat tykkäävän. Peukut siis pystyyn ja illalla Euroviisuja katsomaan!

Tämä lämmin sää on kovin harhaanjohtavaa. Koko päivän on tuntunut siltä, kuin kesäloma olisi alkanut, koska kesäloman alussa on normaalisti näin lämmintä, tai jopa viileämpää. Mutta huomenna pitää mennä kouluun, uh. -_-

Pelkkä kouluunmeno ei olisi vielä kovin inhottavaa, mutta huominen puheäikän tunti on, koska joudun (kuten kaikki muutkin, mutta silti) pitämään kantaaottavan puheen. Kääk! En ole valmistautunut kovin hyvin, joten pelkään että tukisanalistasta huolimatta unohdan täysin mitä kaikkea minun pitikään sanoa.

Neljän viikon jälkeen pääsee lomalle, tai no kesätöihin, mutta parempi sekin kuin tämä. Ei läksyjä, sanakokeita, ei typeriä nettitehtäviä, ja puurtamisesta saa palkkaa. *eurojen kuvat silmissä* Kylläkin enkun opettaja puhui jotain siihen malliin että syksyksi pitää tehdä luetunymmärtämisiä. Reilu kerho. :<

Asiasta aivan toiseen mutta tuo toinen Indiana Jones on aika kehno... Jostain syystä pidän melkeinpä eniten kolmannesta, siinä on sentään Sean Connery ja River Phoenix (*ristinmerkki*), ja sen huumorikin on jossain määrin parempaa kuin toisessa. Harrison Fordista en ole kyllä koskaan liiemmin pitänyt, mutta pienenä tykkäsin noiden elokuvien seikkailu-henkisyydestä. Mutta hohto on aikalailla hiipunut... :P

Which LOTR Character Are You?

Frodo Baggins-you are a quiet person, but very loyal and determined. You aren't much for adventures and action, but you will always pull through for your friends and will do anything for the people you love. Yay.
Take this quiz!

Quizilla | Join | Make A Quiz | More Quizzes | Grab Code

Aika hyvin, koska Frodo oli pitkään lempihahmoni. :) Nykyään kylläkin on useampi lempihahmo.

Testaa kuka sinä olisit :]

Siinä missä ulkona on lämmintä, kaunista, linnut sirkuttavat ja muuta vastaavaa Disney-tyylistä söpötystä, hermoni ovat riekaleina. Pari viime viikkoa on soljunut aika tuskaisesti. Kellojen siirrosta asti väsymykseni on pahentunut ja pahentunut, ja nyt tätä voi jo kutsua kevätväsymykseksi. Surkeinta on, että vaikka olen väsynyt, en välttämättä saa illalla unta. :/

Lisäksi koulussa olo on kahta tuskaisempaa väsyneenä, ja bonuksena kaverikin on ollut melko rasittava jonkun aikaa. Tuntuu purkavan kaiken huonon tuulensa minuun... Letkauttelee kaikkea inhottavaa, ruikuttaa joka asiasta ja kuinka lukio on syvältä jne... Tekisi joskus mieli karjua että "lopeta jo se ruikutus!". Kyllähän minäkin valitan, mutten samalla tavalla. Enkä jatkuvasti. Ja kaverini sattuu olemaan sellainen että niin kauan kuin olen suurin piirtein samaa mieltä, kaikki on hyvin. Keväisin alan olla kyllästynyt, joten en olekaan niin joustava kuin aina, ja sitten kaverini ottaa nokkiinsa kun en olekaan mieliksi... Kakaramaista sanon minä... '- . -

Tänään tuli yhdessä vaiheessa sellainen fiilis etten enää jaksa katsella sitä ihmistä. Vuosikausia ainoana hyvänä ystävänä koulussa alkaa välillä todella tökkiä - yleensä keväisin. Minä siis haistatan pitkät sille ajatukselle, että keväällä kaikki olisi muka ihanaa, rakkaus ja ihmissuhteet kukostaisivat! Monet ovat kärttyisiä, väsyneitä ja kaipaavat kesälaitumille välittäen sen kummemmin muusta. Minäkin lukeudun näihin... Katson kylläkin tarkkaan, kehen vihamieliset aikeeni puran.

Kevääseen kuuluu myös aina tietty kyllästyminen kouluun. Tällä viikolla tunnit ovat madelleet järkyttävän hitaasti vaikka päivät ovat olleet lyhyitä. Jos on yleensä motivaatio-ongelmia niin keväällä niitä vasta onkin... o_O Koeviikkokin loppuu vasta toiseksi viimeisenä koulupäivänä, uh. x__x

Kevät ei siis kuulu lempi vuodenaikoihini... Keväällä on ihana olla ulkona, mutta kaikki se kouluvuoden rasitus alkaa ilkeästi näkyä. Joka tapauksessa voimia kaikille kevään keskellä väsyneille jotka jakavat tuntemuksiani jollain tapaa!

Joop ei näin. Tuskaisesti olen saanut luettua historian koealueen tänään kirjasta, eilen monisteista. Saattaa kuulostaa ahkeralta touhulta, muttei ole. Melkein mitään ei ole näet jäänyt päähän ja huomenna on koe joka tulee kuulemma olemaan vaikea. Joop ei näin.

Koko viikonlopun on ollut todella kumma olo. Olen ollut kovin ajatuksissani, en synkkänä mutten mitenkään tyytyväinenkään. Vanhat jutut taas pyörineet päässä vaikka pitäisi elää nykypäivässä. Tunnen taas oloni surkeaksi tapaukseksi, jolla ei ole mitään oikeaa elämää. Huonekin yksi epäsiisteyden perikuva, koska en jaksa nykyisin siivota. Koulu syö niin paljon aikaa, ja kun sitä aikaa kerrankin on, ei yksinkertaisesti huvita. Ja eihän kukaan täällä minun lisäkseni juuri käy (iskän penkomiskeikkoja lukuun ottamatta). Aika harvoin kavereitakaan...

En meinaan nykyään edes tajua pyytää ihmisiä kylään, ainakaan yhtä ystävääni jolla olisi ihan hyvät mahdollisuudet onnistua tulemaan (asuu suht lähellä). Olen kai jotenkin niin omaan kuoreeni sulkeutunut nykyään etten aina edes muista ystävien olemassaoloa. Mutta eipä kyllä minuakaan tunnuta muistettavan joten...

Luojan kiitos huominen koe on viimeinen. Sitten alkaakin mukavan kevyt jakso, aineet ei ehkä helppoja mutta lyhyitä päiviä. Neljä lyhyttä päivää viikossa, kolme hyppäriä, yksi myöhäisempi aamu... <3 Uuuuh. Kerrankin ei ahdista kun uusi jakso tekee alkuaan.

Huomaa ettei ole tullut kirjoitettua mitään erityistä blogiin vähän aikaan kun juttua riittää. Ja aika hektistähän tässä on nyt ollut kun on autokoulukin koulun ohella. Ensi viikkoa seuraavana torstaina on aika raskas päivä luvassa, kun on koulua yhteen, sitten yhdestä kolmeen ajotunti kaupungissa (kääk! o_o), ja sen perään heti teoriaa kolme tuntia, huh. Mutta sen ajan murhehan se on.

Voi elämän kevät, kello on liian paljon jo! :S Pitäisi mennä nukkumaan, mutta haluaisin lukea nuo monisteet vielä. Muttei huvita. - __ - Ei hirveästi kiinnosta nyt. Tämä on aina just tätä - koeviikon viimeinen koe. Motivaatio valahtaa yhtäkkiä miinukselle ja sitten viime hetkellä (lue: liian myöhään) lukee kuin kaistapää, ja kun aamulla herää, pyörivät asiat kilpaa kehää päässä mutta tuntuu ettei mistään ole varmaa otetta. Ja sitten kun on koe ohi, kaikki tiedot katoavat taivaan tuuliin pääkopasta. Onneksi en ole (kaiketi) kirjoittamassa historiaa....

Kyllä on taas tehnyt tiukkaa tämä kokeisiin lukeminen. Nippa nappa olen saanut luettua edes vähän. Taitaa olla taas huonoja numeroita tiedossa...

Tänään nuo kellotkin sitten siirrettiin, ja päivä tuntuu menevän kauhean nopeasti. Minulle kellojen siirto tietää yleensä kevätväsymyksen alkua tai pahenemista, tällä kertaa ehkä pahenemista... Väsyttää nytkin vaikka on viikonloppu enkä ole valvonut sen kummemmin.

Kohta on kaksi kuukautta täysi-ikäisyyteen. Eikä voisi vähempää kiinnostaa... Porukat suunnittelevat jotain pöljiä juhlia kymmenlukuisen hääpäivän ja iskän pyöreiden vuosien kunniaksi. Voisin vaikka häipyä silloin... Ei kiinnosta tippaakaan taas virnuilla kaiken maailman sukulaisille, jotka utelevat vaikka mitä tyhmää. Ja sen tietää että äiti taas vetää jonkun kamalan stressin niistä tyhmistä juhlista ja koko talo on kuurattava lattiasta kattoon. En varmaan edes ehdi nähdä kavereita synttäreideni aikoihin juhlan takia. Terve...

Tänään ei kyllä oikein ajatus luista tähän kirjoittamiseen... Parasta lopettaa tähän.

Autokoulun aloittaneena tänään odotti ensimmäinen ajotunti, ja vaikka ilma oli aivan karmea ja tiet tukossa, sitä ei peruttu! o__o Parkkipaikka, joilla meidän piti aloittaa ajaminen, oli niin pöperössä ettei sinne voinut jäädä. Niinpä jouduin ajamaan tielle, ja liikenteen sekaan! :O Aluksi se oli kammottavaa... Olen kyllä ajanut autoa kotona vähän, mutta ei se nyt ihan sama asia ole kuitenkaan. Ilman tuota lumimyräkkääkin liikenteen joukkoon soluttautuminen olisi ollut pelottavaa, ja nyt se vasta olikin. Uutisissa vielä sanotaan ettei kannata lähteä liikenteeseen jos ei ole pakko, ja yhdet laittavan aloittelevan autokoululaisen ensimmäiselle ajotunnille!

Onneksi olin harjoitellut vähän, muuten ajosta ei olisi tullut mitään. Ajo meni, noh... säähän nähden hyvin. Mutta mokia tuli tehtyä aika reilusti, kaikenmaailman yksityiskohtia, kuten se miten pidetään ratista kiinni... Ajo-opettajani vaan sattui olemaan se tyyppi jota kaikki inhoavat. Tyyppi on sellainen ettei juuri koskaan anna kannustavaa sanaa puhumattakaan kehuista. Ohjeet annetaan viimetingassa ja sitten syyllistetään jos joku menee pieleen... No, tiedänhän että opettajien on oltava kovin tiukkoja ja olla olematta turhan kohteliaita, ettei kukaan ala varhaisessa vaiheessa turhan paljon luottamaan "taitoihinsa". Mutta tällä tyypillä on silti ikävä tapa haukkua pahimmat mokailijat maan rakoon ja suhtautua kaikkiin hyvin nuivasti.

Elämän kevät kun laiskottaa. Nämä kaksi edellistä päivää on mennyt melkeinpä sormien pyörittelyyn, koska en ole saanut mitään aikaan, tai no olen, mutta olen jättänyt ne tärkeimmät jutut hoitamatta... Tällä hetkellä pitäisi aloitaa uskonnon esseen kirjoittaminen ja ei huvita. Ärgh. Tekisi vaan mieli lukea seitsemättä Potteria nyt kun pääsin viimein kunnolla alkuun (lukenut nyt n. 150 sivua). Muttei ehri ennen kuin olen rustannut sen tyhmän esseen!

Eilen tapasin uuden "kissatuttavuuden". Pihallamme on liikuskellut jo jonkun aikaa vieras kissa, jota en ollut nähnyt aikaisemmin. Eilen se sitten viiletti tietä pitkin poispäin talostamme ja minä nappasin nakkipaketin jääkaapista, isän ylisuuret saappaat ja viiletin perään. Kissa kääntyi katsomaan minua peloissaan ja hölkkäsi karkuun. En luovuttanut vaan seurasin sitä reippaaseen tahtiin mutta yritin olla säikäyttämättä sitä sen suuremmin...

Lopulta se juoksi autotallillemme, ja löysin sen peräkärryn alta. Siellä se nökötti, hirmuisen iso katti! Ainakin verrattuna meidän omaan hyvin sirorakenteiseen kissaamme. Se maukui pelokkaalla äänellä ja tuijotti minua epäluuloisesti. Puhelin rauhallisesti, kyykistyin ja yritin olla tuijottamatta sitä. Olen elämäni aikana lukenut paljon kissojen käyttäytymisestä (koska yhdessä vaiheessa olin hervottoman kiinnostunut kaikkeen kissoihin liittyvästä, nyt se on hieman hiipunut), joten olen aina osannut lähestyä vieraita kissoja, saanut jopa kerran seuraamaan itseäni erään kissan silloiseen TET-harjoittelu paikkaan. Se oli jo ovella, mutta säikähti paikan omistajaa ja luikki tiehensä. Ja sellainenkin tapaus on ollut, että tuttavani kissa, joka on yleensä todella vihamielinen vieraita kohtaan (varsinkin jos haistaa toisen kissan hajun, ja meillähän on kotona kissa) antoi minun lähestyä ilman mitään ongelmia ja oli pian ystäväni onnellisena kehräten.

Mutta takaisin tähän kissa-poloon.... Kaivoin nakkipaketista nakin, mursin siitä paloja ja aloin heitellä niitä kissan lähelle. Se epäröi hetken mutta söi ne sitten ahnaasti, ja tuli yllättävän nopeasti aina vaan lähemmäs uuden nakinpalan toivossa. Lopulta se söi niitä jo suoraan kädestänikin ja tuli aivan lähelle, nälkäinen raasu. Kohta se jo puski hellästi käsiäni ja kyhnäsi jalkojani. Puhelin sille rauhallisesti ja se ei tuntunut enää pelkäävän. Se seurasi minua hetken, mutta ei uskaltanut tulla lähemmäs koiran takia, joka on ulkona talomme edustalla ja tarkkaili meitä. Lopulta kissa kipitti autotallin seinustaa pitkin tielle ja sieltä metsikköön, jossa se mourusi vähän aikaa. Minun oli pakko mennä sisälle, koska en ollut ottanut takkia enkä hanskoja ja tärisin kylmästä.

Todennäköisesti kyseessä on hylätty kesäkissa, tai sitten se on eksynyt kolli (kolli se ainakin oli) tai sillä on järkyttävän suuri reviiri jolla se kiertelee. Kiertolaiselta se kuitenkin vaikuttaa. En ole kyllä eläessäni nähnyt niin isoa kissaa! Livenä siis. Voi kylläkin olla, että sillä on erityisen paksu turkki joka saa sen näyttämään isolta, jos se elää vuodenajasta riippumatta ulkosalla. Jos joku on tuon kissan hylännyt, kiroan mokoman... Ihmisten pitäisi aina ottaa vastuu lemmikeistään! Minulla niin käy sääliksi sitä kissaa, vaikka se saattaa olla se samainen otus, joka kävi kotikissamme kimppuun... Mutta minkäs eläin vaistoilleen voi. Ehkä se oli löytänyt suojapaikan autotallistamme eikä halunnut luopua siitä. Toivon kuitenkin ettei se ota enää yhteen muorimme kanssa. Vanha kissa ei kestä kovia tappeluita, ainakaan tuollaisen hervottoman kokoisen kollikissan kanssa!

Toivon että tapaan vielä tämän aran uuden tuttavuuteni. Jos edes pystyn ruokkimaan sitä aina kun kohtaan sen, se lämmittää sydäntäni hieman.

Hmm. Huominen pitäisi vielä jaksaa tuota koulussa istuskelua. Onneksi ei ole autokoulua sentään. Muuten menisi vintti pimeeksi. Tänäänkin väsyttää vaikka menin ennen puolta yhtätoista nukkumaan. Tällä hetkellä koulu ja pianoharrastus stressaa aika pahasti. Vaihteeksi tänään pianotunnilla tuli surkea olo kun tajusin etten tunnu edistyvän yhtikäs mihinkään. Junnaan vain paikallani. Luultavasti siksi, että en harjoittele tarpeeksi, mutta kun on aina ajasta puutetta, ja sitten kun vapaa-aikaa olisi kerrankin, haluan tehdä jotain kivaa, en soittaa läksyjä. :/

On sitten hektinen päivä takana. Olen koko päivän huhkinut niska limassa koulujuttujen ja muiden hommien parissa, ja lukenut kuudetta Harry Potteria jotta ehtisin lukea sen ennen kuin saan seitsemännen, mikä on kai huomenna. Enää n. 400 sivua jäljellä... Ei taida ihan onnistua...? En ole ehtinyt lukemaan tänään kuin yhden luvun muiden kiireiden takia. Kohta olisi tarkoituksena uppoutua kirjaan pariksi tunniksi.

Viime viikko oli todella kiireinen, mutta niin tuntuu olevan tämä tulevakin. Huomenna on kahdet sanakokeet, toinen verbeistä ja toinen kappaleesta. Keskiviikoksi pitää tehdä hirveä nettitehtävä, josta tein eilen osan, ja tänään piti puurtaa myös mutten ole ehtinyt ja nyt ei huvita. x__x Torstaina on enkun sanakokeen lisäksi ruotsin pikkukoe, ja olen ihan pihalla siihen tulevista asioista koska olin viime viikolla yhdeltä tunnilta pois. Sitten on tietysti normaalit läksyt sun muut. Puuh.

Onneksi pääsiäisloma tulee kohta. Harmi kyllä siitä ei olekaan enää pitkä aika koeviikkoon. Nghgghhmm.

Tänään minun olisi pitänyt taas raahautua kouluun, mutta olen ollut perjantaista asti oudoissa mahavaivoissa. Maha sekaisin, olen joutunut juoksemaan pariin otteeseen kovaa vauhtia vessaan, ja meinannut tukehtua oksennukseeni... Yäk. Lisäksi mahassa eilenkin velloi todella ikävästi. Hirveä polte ja kuplinta. No, kyllähän nyt sitä kotona kelpaa olla, mutta onhan se vähän höhlän tuntuista olla pois tällaisen takia kun en ole edes kuumeessa. Mutta toisaalta vessahätä kesken koulutunnin olisi ollut niin järkyttävä kokemus että jo senkin takia kotiin jääminen oli hyvä ajatus, äitini ajatus kylläkin.

Huomenna on englanninkielinen esitelmä Tim Burtonista ja hänen elokuvistaan. Kääks! Onneksi en joudu esittämään sitä yksin, vaan kaverin kanssa, mutta silti. Kyllä viimeksikin puntit tutisi rajusti. Tim Burtoniin liittyen, kävin katsomassa Sweeney Toddin perjantaina. Kelpo elokuva oli, upeasti kuvattu ja kieroutuneella tavalla kaunis, mutta kyllä oli vaikeaa päästä sitä ylipäätään katsomaan... En ole täyttänyt vielä kahdeksaatoista eikä kaverinikaan, mutta eikös lipputiskillä tiukattiin henkkareita! o__O No, onneksi eräs 18 vuotta täyttänyt tuttu pystyi hakemaan liput. No sitten kun elokuva oli alkamassa, lippujonollakin kysyttiin henkkareita! :O Minä ja kaverini menimme sivuun miettimään mitä tehdään. Sitten kuitenkin lampsittiin pokkana naikkosen luokse, eikä se kysynytkään henkkareita meiltä! :o Ihmetys. Suuri ihmetys. En todellakaan näytä aikuiselta omasta mielestäni... '-__- Mutta hyvä näin, koska pääsimme katsomaan leffaa - joka ei edes ollut niin raju että se aiheuttaisi kauheat traumat 17-vuotiaalle.

Mahtavaa, loma on alkanut! Perjantaina en ollut kovin innoissani, en jostain syystä ollut kovin hyvällä päällä vaikka loma alkoikin, mutta ajan kuluessa fiilis on kohonnut. Ainoa asia mikä jurpii on kouluhommat joita taas on tyrkätty turhan paljon lomalle. :< Mutta vapaa-aikaa on silti niin PALJON nähden normaaliin että saa hetken nauttia elämästä. :)

Viikonloppu onkin kulunut aika tavanomaiseen tyyliin kotona, tietokoneen kanssa sähläten ja lukien kirjaa Bridget Jones - elämäni sinkkuna. Niin ja valokuvaten! Kääks pitää kuvata kahdella kameralla samanaikaisesti. o__O Otin kuviksen valokuvauskurssin ja nyt loman aikana pitää räpsiä paljon kuvia. Käytän koululta lainattua järjestelmäkameraa, joka on aika vänkyrä toiminnoiltaan mutta saa nähdä... Lisäksi käytän isäni suorastaan "antiikkista" vanhaa (en nyt tarkkaan muista minkä nimistä) kameraa, joka on yli 50-vuotias. O__O Mutta sillä on jotenkin hauska kuvata... :] Filmi on 6 x 6 cm, uusi rulla muuten maksoi 7€. D: Minulla on siihen kaksi filmiä - yksi vanhentunut (sain sen ilmaiseksi valokuvausliikkeestä juuri sen tähden o__o) ja toinen uusi (se maksettu) jota en ole vielä päässyt kokeilemaan. Filmissä on kaiketi aina 12 kuvaa. Koulun järjestelmäkamerassa on taas 36 kuvan filmi.

Hirveä "plaapla plaa pla plaa" kameroista... :D Ehkä olen niin innoissani? Pidän valokuvauksesta, mutta harmikseni en omista kuin pelkistetyn digikameran joilla saa todella pistää taitonsa ja tehosteet likoon jos haluaa esittelykelpoisia valokuvia jotka ovat olevinaan jotain harrastajamatskua. Blöörp.

Lomalle ei ole juuri kertynyt suunnitelmia, yhden ystävän näen tiistaina, ja kaupunkiin menen tod.näköisesti joku päivä. Pitää käydä kahdessa taidenäyttelyssä (liittyy kuviskurssiin) ja voisin jossain kierrellä... Jotain puhetta oli myös toisellekin ystävälle menosta, mutta en tiedä toteutuuko se, kun molemmat haluavat käyttää mahdollisimman paljon lomapäiviä "ei mihinkään". Kuulostaa ehkä hassulta, mutta lukio on sen verran kärventänyt hermoja että jokainen lomapäivä on tarpeen ja omaa aikaa on pakko repiä jostain.

Toivon että loma menisi tällä kertaa hitaammin, ja että saisin siitä kaiken mahdollisen irti... Koska tämän loman jälkeen on vielä pitkä taival kesälomaan, ja silloinkaan ei juuri lepoa ole tarjolla kesätöiden ja syksyn kirjoituksiin lukemisen tähden.

. . .

Huoh.

*mätkii itseään päähän kaukosäätimellä "kaukaisen" tulevaisuuden juttujen murehtimisen takia*

Ah ihanaa, koeviikko on historiaa! Uusi jakso alkaa huomenna, kylläkin liikunnalla, glup. Mutta on sentään lyhyt päivä. :] Tänään pääsin jo kymmeneltä, aamulla oli kuvaamataidon esitelmä naivismista, ja esitelmien jälkeen pistari, joka lensi komeasti volttien kera persauksilleen... '-__- Sain ehkä kaksi kolmestatoista kysymyksestä oikein... Kääks.

Seuraava jakso on ehkä tylsänpuoleinen ( ruotsia, uskontoa (kirkkohistoriaa, yökh), englantia, historiaa, liikuntaa ja (onnekseni) kuvaamataitoa), mutta ei ole sentään seitsemää kurssia, joten luvassa on lyhyempiä päivä ja vähemmän läksyjä.

Huh, neljä koetta takana, yksi jäljellä. Tänään pääsin jo kymmenen jälkeen kotiin koska ei ollut pohjatuntia. :] Tämän päivän meinaan joka tapauksessa omistaa rentoutumiselle ja kaikelle mukavalle, huomenna ja sunnuntaina pitää taas rehkiä hieman. Tämä päivä ei kylläkään kovin mukavissa merkeissä käynnistynyt koska otin aika kovasti yhteen isäni kanssa aamulla... '-__- Kaksi hyvin kovapäistä ja mielipiteistään kiinni pitävää ihmistä kun ottaa yhteen niin riitahan siitä syntyi.

Mutta en anna sen pilata tätä päivää, se olisi idiootin touhua.

Koko viikkona en ole saanut mitään aikaan, ja nyt alkaa pelottaa etten saa itseäni lukemaan kokeisiin viikonloppuna... Saimme koelistat eilen, ja arvatenkin koejärjestys on päin sanonko mitä. Ensin tiistaina psykologian koe yhdestä neljään, sitten jatkossa kaikki kokeet aamuisin kahdeksasta yhteentoista: keskiviikkona yhteiskuntaoppi, torstaina äidinkieli, perjantaina ruotsi, maanantaina ei mitään (huh!), tiistaina matematiikka ja keskiviikkona kuvis (esitelmä, ei koetta). Voi tuska. Kaikki raskaimmat kokeet peräkkäin! Noissa kaikissa on helvatun suuret koealueet. :(

Pitäisi saada ruotsin aine tehtyä tänään, mutten saa sitä millään aikaiseksi. Olin suunnitellut tekeväni sen heti kun tulen koulusta, mutta en vaan saanut aloitettua, ja nyt olen tässä. Olen niin naattikin että nukahdin yhdessä vaiheessa sohvalle vaatteet päällä. g__g

Kyllä rassaa tämän koulun kanssa. Wanhojenpäiväkin lähestyy ja on kaikenlaista hommaa. Koeviikko kyllä eniten riesoo, koska inhoan kokeisiin lukemista. Ainoa koe jonka uskon menevän hyvin, on psykologia (jos sekään), koska siinä jutut jopa kiinnostavat eivätkä ole niin vaikeita kuin muissa psykan kursseissa. Sitä jopa jaksaa lukea. Tänään pidettiin esitelmiä koko tunti ja keskusteltiin, ainoa kiva tunti koko päivänä! :] Siellä puhuttiin myös positiivisesta asenteesta, ja teen nyt jotain ennen näkemätöntä. Tämä voi saada minut hermostuneeksi koska olen vannoutunut pessimisti, mutta kokeillaanpa.

Kirjoitan tämän viestin nyt uudelleen, optimistisesti. Hymiöitä en kyllä ryhdy käyttämään, se olisi jo liikaa...

---

Olen saanut aika vähän aikaan tänä viikkona, muttei se haittaa, koska minun oli otettava pieni irtiotto arjesta omine lupineni. Kokeisiin lukua luvassa ensi viikonloppuna, mutta nyt on pakko panostaa, eikä tehdä kärpäsestä härkästä - kokeitahan ne vaan ovat. Turha stressi ei mitään auta. Onneksi saimme koelistat eilen, joten tiedän viimein koejärjestyksen! Kokeiden järjestys ei ole parhain mahdollinen, mutta ainakin saan pahimmat pois alta eikä toisena viikonloppuna tarvi lukea kun matikkaa ja tehdä kuviksen esitelmä. Ja ensi viikon perjantaina pääsen heti kokeen jälkeen pois! Ja maanantaina saan nukkua helvatun pitkään, koska kouluun menen vasta yhdeksitoista! Aaah.... Ihanaa.

Ruotsin aine on vielä tekemättä, mutta täytyy kypsytellä mitä kirjoittaisin. Aiheet kun ovat vähän vaikeita, en meinaa keksiä niistä mitään, mutta tämän kirjoitettuani alan kirjoittamaan sitä, toivottavasti paremmalla motivaatiolla. Onhan kello vasta noin vähän, ehdin kyllä ajoissa nukkumaan tänään. Väsyttää sen verran ettei kannata turhaan valvoa.

Koulussa on aika rankkaa nyt, mutta onneksi jakso vaihtuu kohta. Wanhojenpäiväkin tulossa, ja pientä järjestelyä joutuu tekemään, mutta saanpahan olla valokeilassa. Kokeisiin on luettava tänä viikonloppuna, ajattelin luoda suunnitelman jotta lukisin ahkerammin. Psykologiaan meinaan panostaa eniten, koska haluan ja aion saada siitä hyvän numeron - olenhan hyvä siinä! Oikeastaan ainoa aine kuviksen lisäksi joka tuntuu tällä hetkellä omalta. Tämän päivän mukavin tunti oli psykassa, koska pidimme esitelmiä ja keskustelimme, joten tunti meni nopeasti ja mukavasti.

---

Hahahaa! Eikö olekin kuin aivan eri ihmisen kirjoittamaa?! :D Suorastaan pelottavaa, tuollainen olisin varmaan jos olisin valoisa ihminen, tai jos esim. rakaistuisin ja näkisin sitten maailman vaaleanpunaisena. Täytyy kokeilla varmaan jatkossakin, tuo oli niin kummallista ja viihdyttävää... Mutta nyt on aika yrittää optimistin sanoin tekemään sitä pahuk- köh... ainetta.

Kumpi sinun mielestäsi oli mielyttävämpää luettavaa (ok. "aika vaikeaa" onkin arvata... x]), pessimistin vai optimistin teksti?

Piti mennä  nukkumaan yhdeksältä. Mutta ei kai ole kovin suuri synti jos menen kymmeneltä? Vaikka jokainen tunti olisi tarpeen taas, olen aivan horteessa. g__g Mutta siinä missä energiatasoni on ollut alhaalla, on ollut myös mieliala. Enkä edes tiedä mistä se johtuu. Hyvin surkea olo oli tänään ja eilen. Kaveri ei ollut koulussa tänään eikä eilen, joten oleskelin aika paljon yksinäni. Ei siinä mitään ongelmaa, mutta kun olin yksin ei tarvinut enää esittää iloista, ja olinkin sitten aika p*skassa jamassa totta puhuen. On se niin koomista... Kuinka paljon muutun yksin ollessani siitä, mitä olen hyvien kavereiden seurassa.

Eilen sekin taas iski vasten kasvoja. Yksinäisyys. Siellä sydänasioiden puolella.

Aloin miettiä kuinka paljon aikaa on syntympäivään. Ajatella, 18 vuotta täyteen. Enkä ole edes riemuissani. En varmaan pidä mitään kemuja, kutsu edes ketään. Olen vaan ja käsken kaikkia olemaan muistuttamatta koko syntympäivästä. Viime vuonna koko päivä oli ainakin niin arsesta ettei sitä kannata uusia.

Jotenkin olen vaan kyllästynyt odottamaan asioita. Odottavan aika on pitkä, ja niinhän se on. En odota mitään tiettyä, odotan vain jotain, ihmettä kentis? *Pim!* vaan ja kokisin jonkin sortin valaistuksen, tajuaisin elämämisen ydinidean ja eläisin loppuelämäni tasapainoisena ja onnellisena. Tai löytäisin edes identiteettini. Alan pikku hiljaa hahmottaa kuka olen, mutta en pidä näkemästäni. Olen muuttumassa aina vaan huonompaan suuntaan. Ainakin tuntuu siltä.

Yksi niistä harvoista asioista joka auttaa jaksamaan tätä helvatun koulua ja kaikkea yleensä, on se että Coldplayn albumi on tuloillaan. Ja sen piti tulla joulukuussa, kuinkas kävikään? Siirtyi maaliskuulle. Otin siitä nokkiini, koska olin toivonut että saisin aloittaa joululoman niin ihanalla tavalla. No ei tietenkään. Kohta toivuttuani aloin odottaa kipeästi maaliskuuta. Mutta mitä? Äskettäin sain kuulla huhuja, että albumi tulee vasta TOUKOKUUSSA, jos silloinkaan. Paloiko päreet? No totta maar. Pitkä aika odottaa, kun ensin lupaillaan ja sitten siirretään puolella vuodella.

Tyypillistä tuuriani.

Masentavaa olla jälleen koulussa. Muuta en osaa siitä sanoa. Tuntuu kuin lomaa ei olisi ollutkaan. Lomalla tuli valvottua niin paljon että väsyttää jatkuvasti. Eilen nukuin puolentoista tunnin tirsat ja menin puoli kymmeneltä nukkumaan, mutta olen silti väsynyt.

Rakastan nukkumista. Tai oikeastaan vielä enemmän nukkumaan menoa - kun tiedän että pääsen ajoissa nukkumaan. Se on jotenkin vapauttava tunne. Mutta jos ehtii vasta myöhään nukkumaan, ottaa päähän kun tietää että on seuraavana päivänä väsynyt.

Voisinpa oikeastaan mennä nukkumaan.

Jouluaatto mennyt jälleen. Ja kohta joulupäiväkin. Kaikki meni taas niin nopeasti. Söin liikaa. Yäk.

Nyt on vähän ontto fiilis. Olen melkein koko päivän katsonut telkkaria. Heräsin aamulla puoli kymmenen maissa (silmät ristissä tietysti) ja kymmeneltä aloin katsomaan Ylpeyttä ja ennakkoluuloa, jota kesti yli kolmeen. Siinä jossain välissä söinkin, taas liikaa. Pappakin oli täällä. Sen jälkeen aloin katsomaan Simpsonit-elokuvaa, sitten oli tarjolla hyvää suklaakakkua jota söin tuskaisesti vain pienen palan. Joulu on aina yhtä ylensyömistä. Vieläkin maha ihan täynnä... o_O Jälkiruoan jälkeen soitin pianolla joululauluja, sitten menin katsomaan leffan loppuun ja sitten vain oleskelin. Äsken pelasimme porukalla Unoa alakerrassa, kuten myös eilen. Se olikin eilisen ainoa mukava hetki, joka jäi mieleen. Muu oli sitä samaa, sitä samaa.

Onneksi minulla on salmiakkia... Se on perinteeksi jo päässyt - saan turkinpippureita jouluna. Pakko sitä jokin valonpilke on olla sen kaiken suklaan keskellä. En inhoa suklaata, mutta alkaa ällöttää jos sitä hotkii koko ajan, kuten nytkin ällöttää. 8(

Tämän vuoden lahjat olivat mukavia, mutta olisin kaivannut jotain "toiminta-tavaraa" (ei, ei action mania tjv. :D), siis jotain harrastetavaraa esimerkiksi. Nyt sain mm. elokuvia ja kirjoja, mutta olisin kaivannut esimerkiksi piirustuskyniä. Minusta on aina ihana saada mitä tahansa piirustusaiheista lahjaksi, koska se motivoi tekemään jotain. Nyt en saanut mitään. :(

Tämän vuoden TOP3 parasta lahjaa olivat: 1. Forrest Gump -DVD  2. Harry Potter ja Viisasten kivi -kirja (minulla ei ollut sitä o_O)  3. Uno-kortit (näistä tykkääntykkääntykkään! 8>) ja TOP3 tylsintä/hyödyttömintä lahjaa olivat: 1. Kamalan hajuinen Oriflamen saippua  2. Pandan suklaarasia (yäh, meillä on ollut/on jo kolme tuollaista! 8<)  3. *anteeksi nyt mutta* ruma pöytäeläinkalenteri - siksi se on hyödytön että sain toisenkin kalenterin, paljon hienomman. Sitä paitsi olen jo pikku hiljaa kasvamassa ohi jostain eläinaiheista "söpöily-hökötyksistä"... -__-

Kuulostan todella kiittämättömältä. Ehkä olenkin. Olen törkeä sika, tai näin joulun alla varmaan kinkku.

Huomenna on joulu. Kappas kummaa. En tajua sitä vieläkään. Olen aivan naatti ja päätä jomottaa, koska olen koko päivän huhkinut. Hakenut kuusta isän kanssa, koristellut sen, kuorinut perunoita äidin avuksi, samoin porkkanoita, siivonnut, paketoinut lahjoja (se vei aikaa KOLME tuntia! O__O) jne... Huomenna aikainen herätys, vaikka valvonkin tänään todennäköisesti myöhään. Huh.

Äsken vielä oli ihan mukava "joulufiilis", mutta nyt se taas katosi. Yksi joulumielen tappaja on stressaantunut äiti joka paasaa koko ajan joka helkutin pikku-asiasta ja esimerkiksi hermostui aamulla kun sanoin: "Eikö tänne ole laitettu enempää koristeita?" Sain sitten kuunnella viisi minuuttia huutoa siitä, kuinka ei ole ollut aikaa. En tajua miksi joulusta pitää ottaa jok' ikinen vuosi kamala stressi.

No, huominen menee varmaan kaavan mukaan. Ei siltikään löydy mitään intoa koko päivään... Ennen olin varsinainen joulun rakastaja, nyt enemminkin vihaaja, no en kai vihaaja, mutten siitä kyllä pidäkään. Minua ehkä eniten joulussa rassaa se, että monta vapaapäivää "tuhlaantuu" jouluhässäkkään, ja en ehdi rentoutua, mikä olisi joskus ihan mukavaakin.

Psykologian kursseilla olemme puhuneet älykkyystesteistä, joten päätin tehdä tämän. Sain tulokseksi 129, mihin olen ihan tyytyväinen, koska en ole mikään logiikan mestari, tuo siis on hyvä tulos minulle...

Uusi jakso alkoi melkein viikko sitten. Uusi jakso on tylsä. Uusi jakso ei voisi kiinnostaa p*skaakaan.

No niin tulihan se sanottua. Nyt minun ei tarvitse miettiä tuota kun se lukee täällä. Vanhojentanssi-kurssi lensi mäkeen, koska en löytänyt tanssiparia kuten epäilinkin ja minulta ei löytynyt minkäänlaista motivaatiota kökkiä myöhään koululla melkein joka päivä siksi, että en edes tanssi... Mitä järkeä siinä olisi? En kuitenkaan aio jättäytyä koko toiminnan ulkopuolelle, ainakin toivon että pääsen osallistumaan jotenkin päivään.

Minua kylläkin ottaa päähän äitini asenne. Ennen puvun vuokrausta puhuimme asiat halki ja hän sanoi, ettei haittaa vaikken tanssisi. Nyt hän kuitenkin vänkää että miksen pyydä miesliikunnanopettajaa tanssimaan. Ööp. No juttu on niin että mieluummin jättäisin siinä tapauksessa tanssit väliin. Oli aivan tarpeeksi nöyryyttävää mennä viimeksi tunnille ilman paria, mutta vielä tanssia opettajan kanssa... Yhtä idioottia kuin tanssisin vaikka isäni kanssa...

No se siitä. Saan kuitenkin seitsemän kurssia, koska aion änkeytyä opon kurssille, jonka paikalla minulla olisi ollut hyppäri. Mutta tosiaan, tämä jakso on pitkästyttävä. Ruotsia, matematiikkaa, äidinkieltä, psykologiaa, kuvaamataitoa, yhteiskuntaoppia ja nyt lisäksi opoa vanhojentanssi-kurssin sijaan. Ruotsi: En tiedä miksi, mutta asenteeni ruotsinopiskelua kohtaan tuoksahtaa pahalta. En meinaa saada aikaan minkäänlaista motivaatiota, ja inhoan tunteja vaikka opettaja on mukava - ehkä siinä se ongelman ydin piileekin... Matikka: Tilastoja, diagrammeja ynnä muuta ihanaa.... Yäk. Äidinkieli: Juuri tänään jouduin kirjoittamaan aivot täydessä unessa esseen, ESSEEN. Kurssi koskee eri aikakausien kirjallisuutta ja muuta todella kiinnostavaa. Psykologia: Tähän mennessä ainoa oppiaine joka vaikuttaa siedettävältä, käsitellään motiiveita, tunteita yms. Ihan jees. Mutta se on huonolla palkilla*. Kuvaamataito: Tähän asti olemme katsoneet ahkerasti dioja ja meinasin torkahtaa tänään. Yhteiskuntaoppi: Talousoppia, joka ei jostain kumman syystä herätä mielenkiintoani senttiäkään. Opo: En tiedä vielä minkälaista siellä on, mutta ainakaan läksyjä ei tule.

Huoh. Odotan vain kipeästi lomaa. Rauhaa. Lepoa. Ok, alkuloma ei välttämättä ole kovin rauhallinen koska se sisältää aina jouluhässäkkää. Ainiin sekin on kohta, joulu. Pitäisi ostaa lahjoja.

*lukio-kieltä, meinaa kurssin sijaintia lukujärjestyksessä, siinä on sellainen tooosihienonumerohärpäkkäsysteemi joka määrä tuntien ajan, tässä tapauksessa tiistai: 14.30 - 15.45, torstai: 8.15 - 9.30 ja perjantai: 13.05 - 14.20 <- kun melkein kaikki muut lukiolaiset lähtevät kotiin...

Hihii. Koeviikko meneillään, enkä voi leuhkia motivaatiollani. Tänään pitäisi lukea uskontoa raskaan viikon jälkeen eikä huvita yhtään. Tuntuu viikonlopun takia ihan siltä, kuin koeviikko loppuisi jo nyt. Täytynee odotella sitä kun koeviikko on ohi, mutta sitten alkaa se jakso joka on suoraan ahterista, märh.

Se on vaan huvittava juttu, että tänään kamalaa biokemian koetta tehdessäni huomasin, että oikeastaan stressaan enemmän siitä että saanko luettua kun itse koetta väkertäessä. Kirjaan tarttuminen kun tuntuu olevan nykyään jonkin sortin henkinen porras, madonsyömä sellainen.

On muuten ollut hirmuisen kylmää tällä viikolla! o_O Minun mielestäni talvella ei tarvitsisi olla kymmentä miinusastetta enempää. No tokkopa kukaan sitä kylmemmästä haaveileekaan, jollei haaveile täydellisestä kasvuympäristöstä säärikarvoilleen...

Tänä aamuna kun heräsin ulkona oli oudon kirkasta, ja kappas vaan - lunta! Aurinkokin paistoi. Hetken aikaa oli hyvä mieli, kunnes muistin että tänään pitää istua nenä kiinni kirjassa.

Koeviikko alkaa maanantaina, ja voin sanoa että nämä kokeet tulevat menemään todella huonosti. Saimme koelistat vasta tiistaina, joten tämä on ensimmäinen viikonloppu kuin ylipäänsä tartun kirjoihin. Viime viikonloppuna en sitä paitsi olisi edes ehtinyt, kun painiskelin läksyjen, esitelmän ja kirjan lukemisen ja sen perusteella tehtävän esseen parissa.

Tämän päivän lukusuunnitelmat menivät ainakin totaali-mönkään... Koko aamupäivä meni lorvaillessa, ja vasta kahdelta aloin todella lukemaan. Heh, ehkä puoli tuntia. Sen jälkeen kävin ulkona, katsoin tv:tä ja sitten kun olisi pitänyt jatkaa lukemista, se ei niin vaan onnistutkaan... Pahuksen elektroniikka.

Huomiselle on siis laiskotteluni tähden vielä suurempi urakka. Argh. Tulisipa se joululoma jo, ja sen mukana uusi Coldplayn albumi.

Pitäisi varmaan luoda uusi kategoria, jonka nimi olisi tyyli "Whine-whine-whine", mutta se ongelma siinä olisi, että todennäköisesti kaikki tekstini kuuluisivat siihen...

Kirjoitanko nykyään usein blogiini vai tuntuuko minusta vain siltä? Yhdessä vaiheessa saatoin pitää aika pitkiäkin taukoja ja nyt kirjoitan tyyliin joka päivä... No ihan sama se sinänsä. Tänään ilahduin kun kuulin että opon tuntia ei olekaan, ja mikä parasta, sitä ei edes kai tarvi korvata, koska opettaja on koko viikon poissa. :) Keskiviikkokin on helppo koska on vain yhteen, mutta sitten pitää vielä mennä pianotunnille, plääh. :P Mutta kyllähän tuokin helpottaa, kun pääsee koulusta aikaisemmin - pois housun takamuksia kuluttamasta.

Kauheasti esitelmiä tässä lähiaikoina. Heti loman alkajaisiksi teimme psykassa tunnilla pari-/ryhmätöitä ja esitimme luokalle. Tänään teimme uskonnon paritöitä tunnilla, ja jakson lopulla on se monesti mainittu uskonnon esitelmä, ensi maanantaina on historian ryhmätyö ja ensi viikon torstaina esitelmä kaverin kanssa englanniksi, hui... :S Olen saanut kauhukokemuksia englannin esitelmistä... Kamalaa.

Ajoin tänään autoa pitkästä aikaa, menen keväällä nääs autokouluun. Inhottavaa että joudun maksamaan koko potin itse, sinne menee elinikäiset säästöni. o_o Mutta haluan kyllä oppia ajamaaan kun asun täällä peräkorvessa, ihan vain päästäkseni liikkumaankin joskus johonkin. Se kyydin vänkääminen on niin ärsyttävää.

Onneksi tänään ei ole niin kauheasti läksyjä, koska tein läksyt viikonloppuna, mutta englannin sanakokeisiin pitää lukea ja tehdä sen keskiviikkoisen tähden korvaavia nettitehtäviä. :P Onneksi ei enempää kuitenkaan. Huh miten tylsää, ankeaa ja arkipäiväistä tekstiä. En kai nykyään osaa ajatella muuta kuin koulua...

Huomenna taas kouluun, mur. Tänään olen tehnyt läksyjä, työstänyt kirjoitusprojektiani ja katsonut telkkaria. Siinähän se päivä lipui. Onneksi sain melkein kaikki läksyt tehtyä (hah, meinasin kirjoittaa tekemättä! xS), mutta uskonnon esitelmään aikani, mielenkiintoni ja energiani ei riittänyt. No onnneksi tässä on vielä muutama tunti kunnes simahdan, jos yritän väkertää sitä vielä? Ei kyllä huvittaisi... Siitä pitää kaiken lisäksi vääntää kirjallinenkin versio, argh.

Huomisen päivän lukujärjestys näyttää todella tylsältä: 8.15-9.30 psyka3, 9.45-11.00 enkku4, 11.40-12.55 ussa5, 13.55-14.20 hissa3 ja 14.30-15.45 opo. Ihanaa kun on pitkä päivä aina näin viikon alkuun ja loppuun. No, perjantaina ei sentään 15.45 asti, mutta 15.15 kylläkin. Reilua.

Vikisen taas turhasta. Mutta aina on oltava jotain mistä valittaa? Tajusin juuri ettei ole luvassa mitään kivaa mitä odottaa. Ei lomaa, ei mitään hauskaa kuten leffaan menoa tai kavereiden näkemistä vapaa-ajalla. Asian vierestä: LOL, tuolta tulee High School Musical, ehkä noloin näkemäni teinileffa. Ei mitenkään juonta pilkaten, mutta teinileffa yhdistettynä musikaaliin on jotain aika hullun kuuloista... Reps. Nyt ne laulaa, ei ole yhtään playback tai mitään... Mutta yksi juttu nyt häiritsee, tuo pääosa-jäbä tuo mieleen James Murrayn... o_o "Joo, en osaa laulaa, mutta laulan kaksiäänisesti täysin tuntemattoman ihmisen kanssa."

No, se siitä.  

Voi kiirettä kiirettä... Viime viikko oli syvältä ja niin on tämäkin. Viime tiistai olikin elämäni kauhein koulupäivä, ihan oikeasti. En viitsi muistella sitä inhottavaa päivää, mutta voin sanoa että en ole eläessäni ollut niin vihainen. Ja päivän avainlause oli: "Vihaan kuvismaikkaani." Tämä kuvismaikka käytännöllisesti katsoen pilasi kaikki jakson perjantait - että kiitos vaan akka. Muutenkin ihmeen tekopirteä raivostuttava sanonko mikä... Ja vielä tekopyhä! Se on pahasta se!

Pitäisi pystyä sinnittelemään vielä kaksi päivää ennen lomaa. Mutta totta puhuen lomakaan ei juuri nyt oikein innosta, kun se on taas ahdettu täyteen velvollisuuksia. Mistäköhän? No koulun suhteen tietysti... Onneksi tulin erään ystäväni kanssa siihen yhteispäätökseen että emme tapaa toisiamme ikävästä huolimatta tällä lomalla. Miksi näin? Siksi että me molemmat kaipaamme jokaisen mahdollisen vapaapäivän LEPOON, eikä siihen että tulee valvottua hihitellen pikkutunneille asti ja sitten on seuraavana päivänä niin tillintallinlaa ettei mistään tule mitään.

Tämä kuuluisi oikeastaan fiilistely-kategoriaan...:

Katsoin eilen elokuvan Lehvien varjossa, ja vaikka olin epäileväinen, olen myyty! Pitkästä aikaa olin aivan kutinoissani katsoessani elokuvaa... Kyse on arvatenkin pukudraamasta joita tapitan nykyään silmät kiiluen, mutta tämä ei ollut mikään aivoton ja huono, vaan taattua laatua (BBC oli näet käsittääkseni mukana projektissa). Elokuva perustuu kirjaan "Under the Greenwood Tree", ja kertoo opettajattaresta joka muuttaa pieneen kylään ja saa peräänsä kolme kosiskelijaa, talonpoikatyylisen charmikkaan hurmurin, kunniallisen mutta imartelevan papin ja rikkaan mutta vastenmielisen vanhanpojan. Melkoinen ihmissuhdeverkkohan siitä syntyi. Mutta en voinut olla kuolaamatta tätä talonpoika-Dick (x]) Dewya (James Murray), aaaah mitkä katseen vangitsevat silmät, mikä ihana charmi ja miehekkyys, ryhti... *lääh* Olisipa tuollaisia miehiä todella olemassa...

Ja tämä Dick Dewy ei ole ainoa pukudraama-hurmuri joka on saanut sydämeni pamppailemaan... Viime keväänä luin kirjan Kotiopettajattaren romaani, joka kai sen verran sekotti aivojani ja pehmitti sydäntäni, että sen jälkeen olen tuijottanut pukudraamoja ja halunnut myös lukea niitä. Kotiopettajattaren romaanista on myös tehty tv-versioita, ja uusin BBC tekemä versio esitettiin viikko kirjan lukemisesta tv:ssä. Kirjalla oli suuri vaikutus minuun joten katsoin mielelläni myös sarjan. Ja ah, herra Rochester (Toby Stephens), olin myyty! Ei ehkä uskoisi että sarkastinen, juro äijä voisi varastaa sydämiä, mutta se miehekkyys, herrasmiesmäisyys.... Sitä paitsi hänestä kuoriutuu mitä hyväsydämisin hahmo! Se puree naisiin (miehet voivat pitää tätä vinkkinä...). Miehekkyydellä en tarkoita mitään "nyrkkiä pöytään-tyyliä", vaan sitä että mies ottaa vastuun omista teoistaan, on uskollinen ja ei hihittele kuin akat (näitäkin tapauksia koulustani löytyy), ja ulkoinen olemus (ryhti varsinkin) kiinnittää huomioni. Ja herrasmiesmäisyys... Sitä kaipaan niin paljon! Mutta se on kadonnut, unohdettu, ainakin tässä maassa. Harvoin sitä ovia availlaan tai käyttäydytään kunnioittavasti nykypäivänä...

*huokaus* Kuulostaa ehkä todella tyttömäiseltä, mutta kumpa minäkin kohtaisin vielä joskus henkilökohtaisen herrasmieheni...

Televisioni antennijohto hajosi tänään. Niin hajosin minäkin. Koeviikko saa minut hermoraunioksi. Eilen luin varmaan kuusi tuntia psykologiaa ja silti tuntui että mitään ei jäänyt päähän Mahlerin teorioista ja ties mistä "nippelitiedoista". Luin tai oikeastaan kertasin asioita puoli kahteentoista asti ja ajattelin sitten että nyt on pakko alkaa nukkumaan (huomaa sana PAKKO). Olin varautunut ja ottanut sellaisen yrttivalmisteen jolla pitäisi olla rauhoittava vaikutus. Pah.

Päässäni pyöri koko hemmetin yön: "Persoonallisuus on... Teoria... Kognitiiviset taidot... Temperamentin tyyp-...", ja varsinkin tuo "Persoonallisuus on, persoonallisuus on." Meinasin oikeasti seota. o_o Yritin tyhjentää mieleni, mutta sanat vain pulppusivat päässäni. Niinpä pyöriskelin sängyssä, nukahdin välillä jolloin sanat silloinkin kaikuivat päässäni. Kun huokaisin turhautuneena ja ajattelin etten ole nukkunut ollenkaan katsoin viimein kelloa ja se oli viisi. Olin siis pakosti nukahtanut jossain vaiheessa. Kuitenkin nukahdin kunnolla vasta juuri ennen kellonsoittoa, jolloin väsyttikin sitten niin saamaristi.

Koko päivän olen melkein törmäillyt seiniin, ja kokeessa ei "oikein" meinannut ajatus luistaa. Miksiköhän? Tänään menen kyllä nukkumaan viimeistään yhdeksältä vaikka se olisi viimeinen tekoni. Tiistai on muutenkin pahin päivä, ja varsinkin sen jälkeen kun sunnuntain yö menee päin sanonko mitä. Olen tälläkin hetkellä aivan horteessa.

Vielä pitäisi jaksaa neljä koetta ja ennen kaikkea lukea niihin. Se on se vaikein osuus. Lukeminen ei meinaa maistua sitten millään, nytkin pitäisi lukea. Minulla on varmaan taas jonkinsortin paha koulukammo muodostumassa tuosta sunnuntaista päätellen. Viime viikolla kärsin samasta ongelmasta, ja sillon meni puoli yhteen. Viime vuonna kärsin ihan samasta. Psyykkeeni kai pitää minua valveilla kun tiedän että pitäisi taas jaksaa arkipäivät raahautua kouluun.

Jotain huvittavaa tässä päivässä sentään oli. Olin aamulla aivan tokkurainen, kun rynnin linkusta kouluun ja naulakoille riisumaan takkiani, tuli yksi vuosikurssilaiseni jätkä (joka on kyllä hyvä tyyppi) kysymään "Hei onks sulla ylimäärästä kumia?" Hetken siinä katsoin vähän poissaolevana kunnes tajusin kaivaa penaaliani jotain höpöttäen. Tyyppi varmaan ajatteli että luulin hänen tarkoittaneen kortsua, koska hän sanoi kiireesti: "Siis tonne kokeeseen!" Hahhah... :'D

---

Vuodatuksella on näköjään jotain ongelmaa kuvien kanssa, kun ne eivät kaikki näy? :/ Toivottavasti saadaan korjattua, muuten alamäki sen kun jyrkkenee tämän päivän aikana...

Päätösten tekoa taas edessä. Pitäisi päättää otanko erään kurssin ensi jaksossa vai en. Jos en ota, en voi kirjoittaa kyseistä ainetta ensi syksynä, mikä olisi kuulemma suositeltavaa, niin ei jäisi keväälle niin kova urakka. Enkun meinaan kyllä kirjoittaa syksyllä mutta en vielä tiedä tästä toisesta. Ensi jaksosta tulisi kylläkin aika raskas jos ottaisin sen kurssin, joten en tiedä vielä... :/ No, tämän jakson loppuun asti on harkinta-aikaa.

Ihanan syksyistä... Kylmiä aamuja en kyllä ikävöinyt, mutta tällainen aurinkoinen (joka hiljalleen laskee) syysilta on ihana! Rauhoittava (okei liiankin, meinaan nukahtaa...) vaikutus ja ulkona on kaunista eikä vielä liian kylmä. Koulu vie kyllä nyt niin paljon aikaa ja energiaa ettei juuri ehdi ulkoilmaan. Huomiseksi on TIETYSTI luvattu sateista päivää - juuri kun pitää kävellä keskustaan pari kilometriä... Argh.

Tiedättekö mikä on äärimmäisen huvittavaa? Katsoa saippuasarjaa äännettömällä ja kuunnellasamaan aikaan jotain mahtipontista musiikkia (minun tapauksessani: The Riders Of Rohan). Sarja vielä sattuu olemaan niinkin laadukas, viiden tähden draama ja Oscar-näyttelijöitä omaava sarja kuin Päivien viemää. Hyvää maanantai-iltapäivää!

Tämä päivä oli todella syvältä. Olin huonolla tuulella jo herätessäni. Tuttu maanataitunnelma.Ketuttaa kun on koko viikko vielä edessä (yääh miksi nuo yhdet lääppivät toisiaan tuolla telkkarissa koko ajan Requiem of the Dreamin tahtiin... o_O) ja huomenna tuskatiistai. Morkkismaanantai, tuskatiistai, ketutuskeskiviikko, turhatorstai, pelastusperjantai, lovelauantai ja surkusunnuntai. Nuo pätevät melkein aina.

Jospa siirtyisin sanakokeisiin lukemisen pariin? Ei taida vielä onnistua. Kuhan nyt seitsemään mennessä saisi kaiken tehtyä niin hienoa olisi.

Jos tuo netti kerrankin toimisi loppuun asti eikä tekisi samanlaista mukavaa temppua kuin viimeksi... Viimeksi se näet lakkasi toimimasta juuri kun yritin tallentaa kirjoituksen ja sinne meni se teksi. Nyt saa luvan toimia. Viikonloppu vierähti taas nopsaan, no onneksi viikon päästä on taas uusi. Tein jopa kerrankin kaikki läksyt lauantai-aamupäivällä ruotsin aineesta lähtien, joten sain sen jälkeen ottaa rennosti (mitä nyt pianoläksyjäkin voisi soittaa...).

Katsoin äsken Sinisen Laguunin jatko-osan, huh että oli kehno -ainakin minun makuuni. Ensimmäisestä pidin vaikka se nyt onkin aika juoneton ja ennalta-arvattava, mutta siinä oli sentään jotain herkullista (sanoinkuvatusti... vihjaan romantiikkaan). Tämä jatko-osa lässähti nopeasti ja romantiikka oli teennäistä. Maisemat olivat kyllä kauniita ja musiikki, mutta näyttelijäsuoritukset kehnoja... Ainakin kehnompia kuin ensimmäisessä.

Tuolla näyttää ihan syksyiseltä... Ei sinänsä haittaa, mutta tuntuu oudolta että kesä on jo lipumassa ohi. Vastahan se alkoi? Pidän syksystä melkein eniten, mutta sitä seuraava talvi kyllä inhottaa. Se kylmyys...

Ensimmäinen kouluviikko on virallisesti päättynyt, jihuu. Ja onnekseni onnistuin saamaan flunssan heti näin alkuunsa. Eilen se alkoi kurkkukivulla ja tänään olikin jo sitten yhä kurkkukipu, nuha ja koko päivän jatkunut vihlova päänsärky ja sekava olo. Yääh.

Inhottavaa että se sattui juuri viikonlopulle! No en minä mitään erikoista ole tekemässä mutta tuntuu että menee koko viikonloppu hukkaan jos en jaksa tehdä mitään ja makoilen vain sängyssä. Ja on oikeasti huono olo, nyyh. :( No märinät seis, ei tällaista kukaan jaksa lukea...

Pitäisi päättää haluanko osallistua Vanhojen tansseihin vai en. Toisaalta se olisi kivaa, ikimuistoista ja hienoa mutta siinä on niin paljon niitä miinuspuoliakin. Ensinnäkin minulla ei ole paria ja en tiedä ketä ihmettä muka pyytäisin? Toiseksi tulisi todella rankka jakso kun olisi neljä neljän päivää viikossa ja perjantaina melkein puoli kolmeen ilman hyppäreitä. o_o Uuh. Minä inhoan sitä yhtäkin neljän päivää viikossa! Sitten on matkaongelma, koska koulu päättyisi 15.45 ja linkku tulee 16.35. Joutuisin siis joko venttimään viiskyt minuutteria neljä kertaa viikossa puoli kuolleena koululla tai menisin omalla kyydillä mutta menee törkeesti rahaa bensaan ja tokkopa iskä haluu kyytsiä melki joka saamarin päivä... Ja sitten on vielä pianotunnit. Ne on sovittu 14.45 keskiviikolle ja joutuisin siis tuossa jaksossa vaihtamaan sen ties minne. Eli niin kivaa kuin olisikin tanssia ja tuntea itsensä jollaintapaa hienostuneeksi yksilöksi, nuo miinuspuolet horjuttavat mielenterveyttäni jos meinaan osallistua. Miiiksi tämän pitää olla näin pahuksen hankalaa...?!

Hah, päädyin näköjään taas lempipuuhaani valittamiseen. En kai osaa nykyään muuta tehdäkään. Niinä harvoina päivinä kun olen iloinen ja hyvällä tuulella osaan olla hyvinkin tyytyväinen, mutta en tällaisina. Mutta nyt unta silmään etten pökerry suoraan näppäimistölle...

Kaksi päivää koulua takana. Enkä vieläkään tajua sitä. On niin kesäistäkin että on hankala muistaa että on taas pitkä ja vaivalloinen kouluvuosi edessä. Toinen vuosi on kuulemma lukion vaikein, tuon kuultuani en ollut kovin iloinen arvatenkaan... Kukapa olisi?

Onneksi viikko sentään alkoi vasta tiistaista, joten ensimmäinen viikko on lyhyt. Sain kuitenkin "ilokseni" huomata että joululoma on jälleen lyhyt. Inhottavaa. Ei yksi viikko mihinkään riitä. Tämä jakso on aika ankea koska sattuu olemaan pelkkiä lukuaineita, onneksi on sentään yhden päiviä.

Tuntuu ettei kesälomaa olisi ollutkaan. Mihin se tänä vuonna pujahti näpeistäni?

Saattaa olla että se piirtustuksen väritys kestää hiemman kauemmin, kun ei nyt yhtään huvita sitä väritellä. Ystäväni tuli eilen yöksi ja nukuimme mökillä (joka sijaitsee muutaman sadan metrin päässä kodistani...). Eilinen ja yö meni kaavan mukaan. Katsottiin päivällä Herkules ja jutusteltiin, sitten illalla jutusteltiin lisää, katsottiin animea kuunneltiin musiikkia ja piirettiin jotain... Yhdessä vaiheessa tuli ukkosta ja kauhea kaatosade, olipas sitten mukavaa rynnätä ulkohuussiin asioilleen! Ritarillisesti luovutin ystävälleni sadetakin ja otin itse kaapista vanhan ja risan sateenvarjon.

Sitten juostiin kirkuen huussille kuin jotkin pikkuipanat ja äkkiä takaisin. Kun ukkonen hellitti katsoimme leffan Silent Hill jonka ystäväni on kyllä aikaisemminkin nähnyt. Se oli yllättävän hyvä. Elokuvahan perustuu tähän tunnettuun kauhupeliin, vaikkei se ollut kai samanlainen (hahmojensa puolesta) kuin mikään peleistä. Elokuvan örköt eivät kyllä onnistuneet minua hätkähdyttämään koska olen karaistunut juuri siksi että ystäväni on kauhuleffojen ystävä (toisin kuin minä), ja on pistänyt minut katsomaan kaikenlaista... Leffa oli kyllä yllättävän hyvä sellaiseksi, joka on tehty pelin perusteella.

Tunnelma oli kyllä jossain kohtaa aika inhottava, ja sehän yleensä on hyvän kauhuelokuvan pakkovaatimus. Ilman tunnelmaa ei tule sydämentykytyksiä vaikka elokuvassa olisi todella pelottavia otuksiakin. Silent Hill-peleissäkin uskon tunnelman olevan se oleellisempi syy miksi se olisi pelottava, koska minun mielestäni ne örköt näyttävät jopa naurettavilta. En ole kyllä pelannut yhtäkään kauhupeliä (muitakaan) enkä haluakaan koska mielenterveyteni ei kestäisi... O_O

Kauhu on sitten outo genre. Minua se on alkanut vasta nyt kiehtomaan. Tuntuu joskus suorastaan hyvältä katsoa jotain hermoja raastavaa. Mutta jos elokuva on liian pelottava siitä ei seuraa hyvää... Nimimerkillä kokemusta on. Minun traumaleffani olivat Blair Witch Project jonka mainitsin aikaisemminkin, ja Kauna, vaikka jotkut pitävät sitä surkeana. Minuun se kuitenkin iski. Olin pari viikkoa todella säikky. Blair Witch Projectista selviäminen kesti hieman kauemmin. Jopa monta kuukautta, ja kyllä vieläkin metsä jollain tapaa kammottaa. Mutta olin kyllä silloin nuorempikin.

Tänään sitten sain viimein Photarin koneelleni jonka kanssa yritin äsken sählätä, mutta täytyy sanoa että haasteellista puuhaa. En oikein vielä osaa käyttää koko ohjelmaa. Olen sekoillut koko päivän muutenkin kun nukuin aika huonosti ja univelkaa on muutenkin (vaikka on LOMA, miten se on edes mahdollista?!). Yh, miten tämäkin viikko vierähti taas, vaikka nyt onkin vielä torstai. Silti.

Onneksi pääsin tänään hetkeksi eroon mölkyistä! \o/ Näet tein vaihteeksi jotain muutakin -oli jo aikakin! Minä jo pelästyin että joudun oikeasti tekemään koko kesän yhtä ja samaa hommaa. Tänään pääsin tekemään armeijan pojille (+ tytöille) jonkun sortin solkinauhoja. Nauha oli valmista (eli en punonut sitä...), mutta siitä piti leikata tietyn pituiset kappaleet, johon apuna toimi eräänlainen viritelmä ettei tarvi pelleillä viivottimen kanssa joka pätkän kohdalla... Leikkaamisen jälkeen (joka tapahtui sulattamalla) nauhojen molempiin päihin tehtiin kahdet reiät ja taitos. Jaa, miksiköhän selostan tätä, enpä tiedä, mutta saavatpahan lukijat tietää mitä joudun tehtaassa touhuamaan.

Päivä meni kyllä heti nopeammin, kun sai välillä kokeilla jotain muutakin. Toivottavasti saan jatkossakin tehdä muuta, ja kenties vielä jotain nauhojen lisäksi. Tuntuu vaan siltä, että kesäkuu menee aivan "hukkaan", nyt kun vielä on niin kauniit ilmat. Oli tänäänkin ihanaa hikoilla tehtaassa jossa lämpötila oli reilusti yli kahdenkymmenen asteen. Byääh. Sitten kun työt ovat ohi, on myös puolet lomasta ohi, mikä tuntuu niin karmivalta ajatukselta... Koulu. Sinne en halua palata pitkiin aikoihin, varsinkaan kun lukio ei tunnu oikealta vaihtoehdolta, liikaa opittavaa.

Toki koulutusta alkaa enemmän arvostamaan kun näkee minkälaista työtä joutuu tekemään jos ei viitsi käydä koulua. Mutta koska "loma" on meneillään, siirryn takaisin ihanaiseen työhöni. Tänään oli aika mielenkiintoinen päivä. Tänään siinä nauhapisteellä muuan mies selitti jotain juodessaan pullosta vettä: "Vesi on kyllä niin hyvää, vaikka eihän tää kossua voita. Töihin ei vaan saa tuoda kossua." Kamuni puhui ihan pokkana kuinka siitä voisi tulla tapaturmia, ja suupieleni nykivät aika rajusti. Toinen mielenkiintoinen tapaus: "Tampere on kaupunki. Lahti on kanssa kaupunki, mutta se on pieni kaupunki. Minä menen Tampereelle ensi viikolla. Että minä olen poissa maanantaina ja tiistaina. Olen poissa alkuviikosta." Kyseessä on yksi hiukan reppana tapaus, joka yhtenä päivänä hoki "pomoa voisi kutsua pomoskuugeliksi", ja kamuni kuuli että "homoskuugeli", saatiin makeat naurut... x)

Tuolla tehtaalla on siis jonkunverran sellaisia reppanoita jotka eivät pärjää normaaleissa työpaikoissa. Lisäksi siellä on myös työkyvyttömiä (no ei täysin tietenkään...), ja aika paljon alkoholisteja... Mutta onneksi en erotu massasta outoine piirteineni, sovin mainiosti joukkoon. Parempi vaan että ovat omalaatuisia, kuin että olisivat jotain hienostelijoita, joihin minä en tunnetusti kuulu.

Kaksi päivää töitä takana, hohhoijaa... Työ on niin yksipuolista, että meinaan kyllästyä kuoliaaksi (liiotellusti tietysti). Kuuntelen juuri TSH (eli Taru Sormusten Herrasta)-musiikkia, mitä kuuntelen usein kun tahdon rentoutua. Noh, en ehkä niitä kaikkien kovaäänisimpiä kuorossa huuto-kappaleita, mutta varsinkin niitä kauniita. Tuli juuri mieleeni, että onpa yhdellä juuri kuuntelemallani kappaleella rasistinen nimi...; The White Rider. Kaunis tämä on silti eipä siinä mitään....

Mutta takaisin työhön. Ette arvaa mistä työni on koostunut kahden päivän, eli kolmentoista tunnin ajan. 90% siitä ajasta olen pakannut mölkkyjä laatikoihinsa kahdeksan laatikon erissä. "1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10, 11, 12 ja heittokapula vielä..." pyörii päässäni noin sata kertaa päivässä. Työ on arvatenkin seisaalla tehtävää, joten huonojen työkenkien ansiosta loppupäivästä jalkapohjani ovat kuin mustelmilla. Kaikkein kamalinta oli kuitenkin, kun eilen menin nukkumaan ja suljin silmäni. "Mölkky. Monta mölkkyä. Mitäs tästä vielä puuttuu? Onko laatikko ehjä? Entä onko mölkyissä pahanlaatuisia oksia? Onko kaikki numerot kohdillaan?" Uaaaah. Meinasin totaalisesti seota, kun mielessäni pyörivät vain mölkyt vaikka yritin ajatella jotain muuta. Unta sain vasta kahdentoista maissa kuten sunnuntainakin, joten olen aika väsynyt. Torkahdin yhdessä vaiheessa sohvallekin, vaikka televisio oli päällä.

Ne loput 10% työstä olivat möllylaatikoiden kelmuttamista sellaisella koneella. Muovin veto, mölkkylaation nosto, asetus palkkien päälle, kantonauhat ylös, vihko mukaan, muovi kantonauhojen välistä, muovi metalliosan alta, muovin kiristys, metalliosa alas, leikkausvedot, sauman kieritys laatikon alle, nosto, ilmakaappiin (en tiedä nimeä), levy alas jolloin muovi kiristyy, viivakooditarrat ja lavalle. Ja tuo toistuu uudelleen jokaisen pahaisen laatikon kanssa, joita on SATOJA (niitä tehdään vuoden aikana miljoonia, kuvittele). Nyt tiedän että kannattaa käydä koulut kunnolla, koska olisi kamalaa tehdä tuollaista työtä vuodesta toiseen. Ei edes kamalaa, vaan piinaava painajaista...

En ymmärrä miten tulen jaksamaan tämän yli kuukauden urakkani. No kai siihen tottuu, ja päivä menee toisaalta yllättävän nopeasti työn yksitoikkoisuuteen nähden, mutta aika matelee viimeisillä tunneilla. Tänäänkin tein töitä aivan horteessa, siksi että olin niin väsynyt ja kyllästynyt. Asiaa ei helpota tämä kirottu helle, josta toiset nauttivat järven rannalla, hikoillen ainoastaan auringon kuumasta paahteesta, ei fyysisestä työstä kuten minä. Kuulostan kyllä todella joltain hemmoteltulta ipanalta, mutta olen kyllä tehnyt aikaisemminkin fyysistä työtä ja vaikka blogissani valitankin, teen töissä kaiken niin hyvin kuin kykenen ja olen aika nopeakin. Mutta minua vaan ketuttaa se, että mínulle luvattiin antaa erilaisia hommia, mutta taitaa käydä niin että en pääse pahemmin mitään muuta kokeilemaan. Ja miksikö?

Paikkaan oli otettu jostain syystä kolme kesätyöntekijää minun ja erään toisen lisäksi, joista oli aluksi puhe (eli ei kahta enempää kesäkuulle). Nämä kolme ovat kaikki poikia toisin kuin minä ja toinen tyttö, joten tuntuu vähän siltä että siellä on sellainen asenne etteivät tytöt osaa mitään... Oli aika ikävä tilanne eilen, kun sellaisesta tilaustyönä tehdystä laatikko-satsista puuttui yksi, niin kaikki alkoivat hiilostaa meitä, että kyllä me (minä ja se toinen tyttö) olemme menneet hukkaamaan sen jonnekkin. Yksi äijä tuli vielä paasaamaan vakituisen tehdessä hetken sitä pakkaustyötä: "Katsokaa nyt tytöt miten se kuuluu tehdä että että sählää enää!". Sitten paljastui hetken päästä että pojat (eli käsittääkeseni kesätyöläiset, koska ne siellä hoitavat sitä hommaa missä painetaan lautoihin leimat) olivat mokanneet jutun. Muistan kun joku vielä sanoi: "Ei ne pojat oo voinu sitä mokata, kyllä se on täällä se vika." Jaaha. Ai siksi vai että satun olemaan tyttö?! Se ei tarkoita että olisin huolimaton.

Kuulostan kyllä nyt todella feministiltä, mutta tuo kyllä pistää vihaksi. Millä perusteella me olemme epäpätevämpiä? Sitä paitsi se lautojen painamistyö ei ole niin raskasta kuin nostella satoja viiden kilon mölkkylaatikoita koko saamarin päivä. Taitaa olla sovinistien miehittämä koko tehdas... vaikka on siellä naisiakin, muutama.

Miksi pitää olla vasta tiistai... Voisin mielelläni hypätä viikonloppuun. Joku marmattaa että kaksi viikkoa kesätöissä on h*lvettiä, no entä sitten viisi viikkoa? Se on jotain sellaista, jota ajatellessa tekisi mieli mennä ja sanoa: "Pitäkää mölkkynne ja tunkekaa vaikka ahteriinne, mutta minä sain jo tarpeekseni..." Palkkakaan ei ole hyvä siihen nähden kuinka raskasta työ on. Onneksi suurin osa työntekijöistä vaikuttaa ihan mukavalta ja rennolta, sitä "älkää sählätkö-äijää" lukuunottamatta. Viikonloppuna ei taida edes olla lepoa, koska syntymäpäivät lähestyvät ja kaikki haluavat taas tunkea tänne. Ei elämä, haluaisin vaan maata koko viikonlopun sängyssä enkä viihdyttää kaiken maailman sukulaisia ja ystäviä. Muutenkaan ei kiinnosta juhlia sellaista lukua kuin 17. Ihan tylsää sanon minä.

Jos joku ei tiedä mikä mölkky on (mikä on kyllä aikamoinen ihme): http://www.tuoterengas.com/data/pix/molkky.jpg

Ihastelkaa. Minä saan tuijottaa satoja tuollaisia joka päivä viikonloppuja lukuunottamatta viiden viikon ajan.

Eilen oli viimein kevätjuhla, ja odotettu loma alkoi. Ainoa asia mikä ihmetyttää nyt on se, että en oikeastaan hirveästi odottanut kesälomaa. Ehkä siihen vaikuttaa se, että menen huomenna töihin... Eli loma ei tavallaan alkanut vielä. Olen kuitenkin onnellinen siitä, että ei enää tarvi uhrata tuntikaupalla aikaa koulujuttuihin. Ei sanakokeita, pistareita, esseitä, läksyjä ja ennen kaikkea koeviikkoja!

Perjantaina kävin tosiaan katsomassa kolmannen Pirates of the Caribbean -elokuvan. Olin todella yllättynyt, koska pelkäsin sen olevan täysi fiasko! Mutta ihme ja kumma se todella ylitti odotukseni, vielä rutkasti. En oikein pitänyt toisesta osasta, mutta kolmannessa oli potkua, ja Jack Sparrown hahmo ei jäänyt tässä niin vaisuksi kuin toisessa. Huumoria oli enemmän (mutta jossain kohdassa huumori ei naurattanut) ja tehosteet upeasti toteutettuja. Jotkut "tosi-fani-teinipellet" olivat valittaneet että leffa on huono. Noh, minusta ei -enkä ole tyypilinen teinipelle joten...

Ärsyttää töihin meno, huomenna alkaa ja heinäkuun alussa loppuu. Ei tietenkään saisi valittaa, sillä joillakin ei ole kesätöistä tietoakaan, ja niin oli vielä minullakin pari kuukautta sitten ja muistan kuinka marmatinkaan siitä. Mutta tämä kesätyöpaikka ei ole mikään ihanne kesätyö, vaan tehdas jossa valmisetaan kaikenlaista... Tällä kertaa mölkkyjä! Eli seuraavan kerran kun pelaatte mölkkyä, muistakaa että olen saattanut olla mukana projektissa, lol.

Inhottaa kyllä se, että pomo haluaisi minun tekevän kahdeksasta neljään töitä (kai perjantaita lukuunottamatta, siihen en kyllä suostu että perjantai neljään!), ja palkka on silti vaivaiset 630€. Aika törkeää... Mutta jos teen kahden päiviä saan (muistaakseni) n. 560€. Että enpä tiedä, kun pitäisi tienata ajokorttia varten, mutta jaksanko muka todella neljän päiviä heti koulun loputtua kun työkin on varmasti aika yksipuolista kun kyse on kuitenkin tehtaasta.

Taidan jo nyt alkaa laskemaan päiviä heinäkuuhun... -_- Olisinpa vielä pieni lapsi, niin ei tarvisi murehtia tällaisesta. Jos ei ole kesätöitä, potuttaa koska ei saa työkokemusta ja rahaa. Ja jos on töitä, potuttaa mennä töihin. Mikään ei ole hyvä.

Hmmm... Tulisipa joku kommentoimaan piirustuksiani. :< Vaikka eivät ne nyt niin hienoja olekaan, silti. Päivä on ollut aika kamala. Koko päivä aivoja sorvaavaa päänsärkyä, ja viimeisiin kokeisiin pitäisi lukea (m-y-ö-s  n-y-t!) kuin viimeistä päivään -ei jaksa, sillä sipuli. Silmäni ovat todella kipeät, ja tämä näytön tapittaminen toppoka auttaa asiaa. Liiasta lukemisesta ja valvomisesta kai, hirveä nörtti hei.

Koeviikot haisee, onneksi huomenna pääsee kokeen jälkeen pois. Ainoa vaan, että taitaa olla joku kokeenpalautus kahdeltatoista, ideaa... -_- Perjantaina pitää raahautua kouluun puoli yhteen mennessä jonkun idiootin stipendien jaon takia. Ja miksikö? Etteivät stipendienjako-tätöset ja -setäset joudu kuuluttamaan nimeä ilman että stipendinsaaja tulee paikalle. Voinpa nauraa tuolle: "Hah hah haa!" Minähän en mitään stipendiä tule saamaan kun en ole ikinä saanut. Olen vain saanut joskus ala-asteella hymytyttöpatsaan, sellaisen kipsisen ruman pään, joka btw näyttää aivan pojalta... On vaan aika turhaa tulla paikanpäälle katselemaan kun koulun neropatit hakevat rahakuorensa maireasti hymyillen. Tokkopa lukion ensimmäisellä edes on jaossa sen kummempia stipendejä.

No, sen jälkeen menen onneksi leffaan katsomaan uuden PotC:n. Ennakko-odotuksia ei ole, koska arvaan sen olevan vielä heikompi kuin toinen. Ykkönen on loistava, kakkonen tylsä, ja kolmonen sortuu näköjään piraatti-kliseisiin. Nimikin "Maailman laidalla" kertoo aika paljon. "Sinbad -seitsemän meren valtias" vai mikä lie nyt olikaan kun tuli telkusta joku aika sitten, on varmaan parempi. Oli aika huvittavaa kun sen näkemisen jälkeen menin katsomaan PotC:n trailerin ja kappas vaan olipas samanlainen.

Otan siis pessimistin (iänikuisen) kantani käyttöön tässäkin asiassa. Kun ei odota että se on loistava mestariteos, ei pety niin herkästi jos se tekee pontevan mahalaskun ensiminuuteilla. Jos elokuva osoittautuu tylsäksi, käännyn irtsareiden puoleen (niin kuin minun kaltaiseni karkinmässääjä ei muuten koskisi niihin...?). Mutta nyt on aivan pakko todella alkaa lukemaan psykologiaa (uh ihanaa), joten adios ja toivottakaa onnea kokeisiin.

Ja kommentoikaa ihmeessä piirustuksiani jos luitte tämän. Sanokaa vaikka pirullista kritiikkiä, muuten tulen surulliseksi... g_g