Enpä ole piiiitkään aikaan kirjoittanut blogiini mitään, tämä on jotenkin vaan jäänyt. Mutta nyt minulla on kauhea tarve purkaa ketutustani, ja mikä olisikaan parempi paikka.

Juttu meni näin: Minulla on ollut rankka viikko/parikin rankkaa viikkoa, ja kaipasin kovasti pientä tuulettumista ulkona. Kaikki kaverini tällä paikkakunnalla ovat kuitenkin niin muiden juttujensa parissa, ettei kenelläkään ollut kiinnostusta tai aikaa lähteä kanssani ulos. No, tänään kouluryhmämme lounaalla sanoin yhdelle kivalle ryhmäläisellemme, A:lle, että harmittaa kun kaikilla on jotain ja haluaisin tehdä jotain kivaa. Kun hän lähti lounaalta, hän sanoi että "mä sit soitan sulle illalla jos mä ja ... lähdetään viihteelle, niin lähde meidän mukaan". Ehdotus ilahdutti, ja sanoin lähteväni mielelläni, jos he vaan ovat menossa.

Ilta tuli, ja mitään puhelua ei kuulunut. Päättelin, etteivät he varmaan sitten lähde, ja pistäydyin T:n kanssa pikaisesti keskustassa ihan vaan syömässä enkä juomassa. Oloni oli kuitenkin vähän maassa, koska olisin halunnut pienen irtioton, ja T:n kanssa se oli taas sitä, että istutaan bussissa, hesessä, vähän aikaa baarissa lämmittelemässä ja sitten taas bussissa matkalla kotiin ilman sen kummempia jutunaiheita.

Kävimme nukkumaan, ja vähän ennen kolmea herään tekstariin. Se on A:lta, ja siinä pyydetään minua tulemaan keskustaan hänen ja parin muun kanssa. Tekstarissa myös mainitaan että A yritti soittaa, muttei jostain syystä saanut yhteyttä minuun. Ihmettelen, kunnes tajuan, että viestin saapumisaikana lukee jotain iltaseitsemän jälkeen.

Siis voi elämän kevät... No, minullahan pamahti pettymys- ja ketutuskäyrä äkkiä ylös, kun tajusin, että hei, minua oli pyydetty, mutta puhelin ei halunnut minulle kertoa siitä kuin vasta kello kolmelta yöllä vaikka pyyntö tuli jo seitsemältä.

Huoh. Miten naurettavan p*ska tuuri ihmisellä voi oikeasti olla? En tajua. Nyt harmittaa niin kerpeleesti ja en saa unta. Voi kuulostaa jonkun korviin naurettavalta, että olen ihan hiilenä tällaisesta, mutta oikeasti, minulle tulee niin harvoin tilaisuuksia päästä ulos yhtään mihinkään kenenkään kanssa kun kukaan ei koskaan jaksa lähteä tai on muita menoja, niin sitten kun kerrankin joku haluaisi minut mukaan niin ehei, puhelin tekee tenät, en tiedä sitten että minunko vai A:n, mutta joka tapauksessa.

Nyt vasta tekeekin mieli vetää ne perseet niin kuin on tehnyt jo monta päivää, mutta menipä tämäkin mahdollisuus ohi. Jee.

Olen tänään äksyllä päällä. T:nkin kanssa on ollut känää vähän väliä, toisaalta minä en ole ainoa syyllinen. T taas arvosteli minua siitä, että kommentoin ääneen jonkun pramean tanttaran turkista - minä siis vihaan turkistarhausta ja ärsyttää tuollaiset Stockmann-akat, jotka niitä surutta käyttävät. Olin kuulemma vähän turhan kovaääninen bussissa arvostellessani (arvostelemani henkilö ei kuitenkaan itse ollut bussissa, vaan käveli kadulla). Pah. Jos joku turkis-fani pahoittaa mielensä, niin minua ei paljoa liikuta. Sen sijaan se minua rassaa, että T kitisee, että nolaan hänet. Pitää kai jatkossa pitää turpansa kiinni asiasta kuin asiasta, ettei varmasti kukaan järkyty tai paheksu.

Ongelmana vaan on se, että en enää nykyisin ole "ei mitään mieltä mistään" -ihminen, ja minua ärsyttää tässä maailmassa niin moni asia, että en jaksa niitä hiljaa itsekseni vaan pohdiskella. Jos T ei sitä hyväksy, p*skempi homma.

Tästä viikosta voisin kertoa sen verran, että maanantain psykoterapia otti koville. En ole itkenyt kuin pari kertaa psykoterapiassa aikaisemmin, mutta nyt tuli oikein kunnon poru, ja vielä aivan puskista. Muistelin istunnossa lukioaikaa ja sitä p*skaa mitä sain kestää siellä. Nyt koulussa on yksi V (heh, se sama johon olin hetken ihastunut joskus keväällä, hyi hitto en voi tajuta nyt miten saatoinkin olla ihastunut sellaiseen ääliöön... Ehkä en silloin vielä tiennyt, miten ikävä ihminen on todella kyseessä, kun en juuri tuntenutkaan...), joka muistuttaa hyvin suuresti niitä ihmisiä, jotka kiusasivat minua lukiossa. Pilkallisuus, ilkunta, halveksunta, väheksyntä... Jotenkin vielä kestin sitä naljailua, mutta viimeinen pisara oli se, kun V onnistui loukkaamaan minua aika rajusti eräällä englannin tunnilla törkeällä käytöksellään. Sen jälkeen minua on raivostuttanut koko ihminen.

Jos se k*sipää tietäisi, mitä olen elämässäni käynyt läpi, ja millaisten ahdistusten kanssa olen saanut taistella, tukkisi s**tana turpansa! Jos se tietäisi, mitä h*lvettiä olen elämässäni käynnyt läpi, miten minua on aina otettu jonkinlaiseksi kiusaajien silmätikuksi, naurun ja pilkan kohteeksi, "vitsiksi", jonka kustannuksella voi nauraa.... Jos se ihminen vielä sitten aukoisi päätään ja kehtaisi kohdella minua kuin idioottia, joka ei muka tajua, kun minulle nauretaan, niin on siinä tapauksessa todella sairas p*ska ihminen.

Minua niin ottaa päähän tuollaiset tietämättömät idiootit, jotka eivät tajua, mitä saavat sanoillaan, eleillään ja ilmeillään aikaan. Ja sitten ollaan vielä niin tärkeää ja kaikkitietävää  - just joo. Mutta sillä tapaa reagointini V:n p*skamaiseen käytökseen on erilainen kuin ennen vastaavissa tilanteissa, että tällä kertaa minähän en jää heikoksi uhriksi, vaan nousen kapinaan! Minä osoitan, etten ole niin tyhmä kuin mitä V kuvittelee, minä osoitan, että minun nenälleni ei hypitä! Jos minulle v*ttuillaan, beware, osaan minäkin heittäytyä veemäiseksi kun sitä oikein kerjää. Olen jo ollutkin aina tilaisuuden tullen  tympeä hänelle (ennen olin kiusaajillekin aina yhtä ystävällinen), niin ehkä V tajuaa, että nyt on ryhtynyt leikkimään väärän ihmisen kustannuksella. Minä jos kuka tämän leikin, nimeltä "kiusaaminen", tiedän, ja tällä kertaa en aio jäädä kiusatun rooliin uikuttamaan. Outoa, että samalla kun V:n käytös on saanut vanhoja haavojani kutisemaan, silti samalla tunnen oloni paljon vahvemmaksi nyt kun päätin, etten ole kenenkään kiusattavana ja hupina. Ties minkälaisen raivotar-hirviön V onkaan tietämättään herättänyt...!

Onneksi tänään alkoi joululoma, niin eipä tarvitse sitä rasittavaa pärstää katsella vähään aikaan, ja melkein heti koulun alettua alkaakin harjoittelu. Ehkä päähäni ei ehdi kasvaa sarvia siihen mennessä...

Ihan p*skoja tällaiset viikonloput kun mies on kiinni. Hauskaa olla yksin kotona nolifena ja miettiä mitä tekisi.

Ei olisi näköjään pitänytkään soittaa T:lle, kun tuli ihan p*ska olo puhelun jälkeen. T oli parin tupalaisen kanssa Amarillossa istumassa, ja äänistä päätellen hauskaa oli. T ei viitsinyt puhua kauaa, yllätys yllätys. On se kiva kun T:llä on mukavaa ja minä istun yksin kotona joka ilta hiljaisuuden raapiessa seinää. Mitäköhän T tykkäisi jos minä lähtisin tästä baariin yksinäni tai jonkun koulukaverin kanssa?

Ketutukseni kruunaa se, että puhelun taustalta kuului jonkun muijan heleä nauru ja juttelu. Ai minäkö mustis? Ehei en tietenkään.

Taas kipeä, voi helvattu nyt sentään!! Sain kaiketi enterorokon armeijanpoijjiilta, kun T on sitä kai sairastanutkin ja sitten vielä tuli käytyä valatilaisuudessa viime torstaina, ja siellä joka toinen varusmies yski keuhkojaan pihalle. Sitten vielä tuparit perjantaina niin kyllähän nuo armeijapöpöset pääsee riehumaan - varsinkin kun yksi T:n kaveri kämppäsi meillä viikonloppulomat ja yski kuin mikä.

Tekisi oikeasti mieli vaikka menettää tajuntansa mieluummin kuin kestää tätä kurkkukipua. Koko kurkku täynnä kipeitä rakkuloita, kurkku niin turvoksissa että hengityskin vaikeutuu, ja nieleminen sattuu niin suatanasti puhumattakaan yskimisestä tai haukottelemisesta. Ja sitten vielä nenään kertyvä sitkeä lima, oi nam! Tänään ei ole sentään ollut lämpöä kuin 37, mutta sunnuntaina oltiinkin 38,5 lämmöissä.

Eniten rassaa se, että tänään alkoi koulu. Nyt jään ihan ulalle kaikesta aloitusinfosta. DOUGHDOUGHDOUGH!

Viimeistä lomaviikkoa viedään. Ihan hyvä että koulu alkaa, koska tulen kohta hulluksi tästä yksinäisyydestä. Sitä työn määrää en kylläkään kaipaa...

Fiilikset ovat olleet tänään ja eilen aika matalalla, todennäköisesti T:n takia. Tuntuu pahalta kun T ei vastannut eilen ollenkaan tekstiviestiin, ja tänään puhelu oli hyvin lyhyt. Senkin T soitti ihan vaan siksi, että pyysin häntä soittamaan kun minulla oli kysyttävää valapäivästä. T sanoi lähtevänsä tupakavereiden kanssa kaupungille. Sanoi, että soittelee ehkä illalla, no kappas ei soittanut. Ihme jos soittaa huomennakaan...

Ottaa päähän olla yksin kotona kaiket helkutin viikot. Joo ei T:llä ole mukavaa armeijassa, mutta ei ole mukavaa minullakaan. T:llä on sentään kavereita siellä ja koko ajan tekemistä. Minä olen kaiket päivät jumissa kämpillä ja yritän väenväkisin keksiä jotain puuhaa! Kavereita ei juuri täällä ole, joten yksin päivät kuluvat. On tyyliin päivän kohokohta, kun saan jutella T:n kanssa puhelimessa lopulta illalla, kun olen koko päivän aikana puhunut korkeintaan kaupan kassalle. Sitten T ei kuitenkaan jaksa tai ehdi koskaan puhua kauaa, ja usein tuntuu, että jos minä soitan hänelle, hän ei välttämättä olisi edes halunnut vaihtaa kuulumisia.

Tuntuu että on aina niin h*lvetin itsestään selvää että minä olen odottamassa ja ikävöimässä. Tuntuu, ettei T:llä ole hajuakaan, miten vaikeaa minulla on! Ihan kuin olisin joku tyhmä rakkikoira, joka heiluttaa aina vaan häntää vaikka sitä laiminlyödään... Kun T on lomilla, hän ehkä aluksi hellii ja huomioi minua, mutta sitten tuntuu että hän haluaa olla loppu viikonlopun kaikessa rauhassa yksin, samalla kun minä meinaan seota siitä, etten puhunut kunnolla kenenkään kanssa koko viikkona!

Nykyisin myös siivoan kaiken yksin, silloinkin kun T on lomilla. Jännästi asiat muuttuu... Ennen teimme kaiken puoliksi, nyt tuntuu että sekin on niin v*tun itsestään selvää että minä tiskaan, imuroin, hoidan kissan, pyykkään, levitän pyykit, viikkaan herran kalsaritkin nätisti jne jne. Joo, varmasti T on väsynyt, mutta sitten saisi ainakin luvan kiittää siitä hyvästä, etten päästä kämppäämme sikolätiksi ja huolehdin kokonaan yksin kissasta.

Aargh. Olen niin ärsyyntynyt, ja samalla loukkaantunut. Mutta ennen kaikkea olen niin yksinäinen. Ja tätä hupia vuosi, voisin ratketa riemusta... %#!@

Jälleen kotona yksin, odotellen viikonloppua. Onneksi minulla ei ole enää sentään niin paha olo kuin maanantaina. Se hyvä yksin olemisessa on se, että ehtii ajatella asioita ja rauhoittua tunnekuohuista.

Minua taas vaihteeksi ärsyttää ystäväni K. Hän jaksaa olla niin tekopyhä avioliitostaan että jessus... Julistaa esimerkiksi aina, ettei harrastanut seksiä ennen avioliittoa, vaikka kertoi minulle häitä edeltävä iltana, että he olivat kyllä kokeilleet... Vähän minulla siis keittää aina, kun hän antaa kaikille kuvaa siitä, etteivät he olleet olleet y*********ä ennen avioliittoa. P*skanmarjat, kyllä he ovat olleet!

Tänään K oli laittanut Facebookiin linkin amerikkalaisesta tutkimuksesta, jonka mukaan avoliitossa ensin olleet avioparit eroavat todennäköisemmin. Vaikka K ilmaisikin olevansa eri mieltä tutkimuksen kanssa, haistoin silti selvää ilkuntaa linkin takaa. Taas sitä "Minä olenkin naimissa, hajotkaa te muut!" -lesoilua ja itseään parempana siksi pitämistä. Ja hah! Hän kertoi vielä kesän alussa kuinka hän ja miehensä ovat olleet todella lähellä eroa keväällä-kesällä (eivätkä olleet olleet silloin vielä vuottakaan naimisissa...), että ehkä ei kannattaisi lesoilla.

Ärsyttää se, että joku 19-vuotiaanan naimisiin mennyt naureskelee avoliitoille ja luulee olevansa kaikkia parempi kun on mennyt naimisiin. Tuntuu, että koko avioliiton tarkoituskin on K:lla välillä ihan vaan näyttää muille, että muka menee hyvin ja ihanasti, vaikka heidän yhteinen taipaleensa on välillä ollut kaikkea muuta kuin idyllistä. Ja sitten vielä tuo jeesustelupuoli, että kun itse on halunnut mennä naimisiin suoraan ilman avoliittoa, niin ei kunnioita muiden avoliittoja, vaan suhtautuu niihin ylenkatsoen. ARGH! Jos jotain asiaa inhoan, niin sitä, että asettaa itseään muiden yläpuolelle, ja sitä nimen omaan K nyt tekee ja on jo pitkään tehnyt.

Avoliitossa on yhtälailla kyse kahden ihmisen välisestä rakkaudesta. Tarvitaanko suhteen virallistaminen paperilla todisteeksi siitä?! Kyllä minäkin haluan vielä joskus mennä naimisiin, mutta en halua kiirehtiä siihen siksi, että olisi muka syntistä, epävarmaa ja "kokeilua" olla avoliitossa.

Tänään sain puhelun puoli kuudelta aamulla ensikoti-kissasta, joka oli luovutettu eilen. Uudet omistajat eivät olleet nukkuneet koko yönä kun kissa oli toheltanut ympäriinsä (mikä on aika odotettavaa kissalta kun saapuu uuteen paikkaan), ja kun vanhoja ja sydänvaivaisia ihmisiä ovat, niin olivat saaneet tarpeekseensa. Palauttivat kissan minulle tänä aamuna. Nice.

Ihme touhua. Ei tuollaisten ihmisten kannattaisi ottaa lemmikkiä ollenkaan, jos eivät YHTÄ yötä kestä. Tai ottakoot kultakalan sitten, se ei riehu.

Mutta parempi näin kissan kannalta, ei noin ihana kissa ansaitse tuollaista.

Viime viikolla ehti tapahtua paljon. Ensinnäkin sain tavallaan potkut töistä. Siinä mielessä tavallaan, että lähdin osittain omasta tahdostani. Tuolla olisi ollut kuukauden koeaika, ja viime viikon maanantaina oli palautekeskustelu toisen "ohjaajan" kanssa, ja hän kertoi mitä minun pitäisi tehdä toisin, jotta kauppa lähtisi sujumaan. Noh, hän vihjaisi myös, että minulle annetaan huikeat kaksi päivää aikaa yrittää saada parannusta aikaan.

Koska motivaationi koko hommaan oli valunut alas päivä päivältä, yritys jäi vähän puolitiehen. Lopulta puhuin itse tämän ohjaajan kanssa ja sanoin, etten tiedä kannattaako minun jatkaa, kun motivaationi on niin heikko. Sain kehotuksen miettiä asiaa vielä päivän, ja seuraavana aamuna sitten ohjaaja kysyi mitä mieltä olen. Sanoin, että eipä taida tilanne olla muuttunut, joten irtisanouduin sulassa sovussa.

Työkaverit (jotka aloittivat tuolla samaan aikaan) olivat aika ällistyneitä ja harmistuneita. Kai minusta kerrankin tykättiin jossain paikassa... Mutta tuo työ ei vaan yksinkertaisesti ole juttuni, ei minusta ole myyntityöhön. Lähdin jo viime viikolla, koska tiesin että minut olisi erotettu joka tapauksessa.

Nyt on sitten ollut aikaa vaikka muille jakaa. Onneksi olen vielä keksinyt tekemistä, mutta pahoin pelkään että kesän jatkuessa voi iskeä tylsyys, varsinkin sitten kun T lähtee inttiin.

Viikonlopusta vielä sen verran, että se oli aika floppi. Päätimme lähteä pitkästä aikaa T:n kanssa baariin lauantaina, ja koko ilta meni ihan pilalle. Ensin menimme paikkaan, joka vaikutti sivujensa perusteella lupaavalta, mutta helkutti sentään, olimme lopulta ainoat asiakkaat... Baari oli ihan tyhjä, ja pikkasen ketutti kun oli maksanut vitosen sisään... No, sitten lähdimme yhteen valmiiksi tuttuun paikkaan, mutta T ei tästä paikasta juurikaa perusta. Ilta siis meni käytännössä niin, että minä yritin nauttia siitä että pääsin pitkästä aikaa tanssimaan, ja samalla T angstasi nurkkapöydässä. Omakin ilta meni pilalle, ja lähdimme ajoissa kotiin. Kotiin päästyämme aloimme kinata, emme niinkään baarissa tapahtuneesta vaan yleensä. Eilen oli myös kinastelua ilmassa.

Ottaa kaaliin. Tuntuu, että aina kun minä haluaisin lähteä jonnekin, T ei haluaisi millään lähteä, ja sitten jos lähtee niin tyyliin mököttää... Lauantaina v*tutti ihan kiitettävästi, kun tuntuu että minun pitää varmaan jättää jatkossa tuon kanssa baariin lähtemiset unohduksiin, kun ei tule illasta mitään. Samaten ärsyttää T:n jokseenkin ylimielinen suhtautuminen minuun silloin tällöin. Hän on joskus niin helkutin kaikkitietävä, sanellen mitä minun pitäisi tehdä jne. jos erehdyn sanomaan, että joku asia harmittaa tjv.

Ehkä se T:n inttiin lähtö on ihan hyvä asia... Erossa olo luultavasti parantaa välejä, toisin kuin tämä 24/7 yhdessäolo.

nyt oikeesti. Se puhelinmyyntihomma vähän rasittaa nyt. Piti meinaan sitten mennä tyhmyyttään pistämään nimensä siihen paperiin jo haastattelussa. Nyt on pakko tehdä 10 päivää koulutusvuoroja ja sitten on vielä kahden viikon irtisanomisaika jos ei halua jatkaa. En ainakaan haluaisi jatkaa nyt keväällä kun on tuon koulunkin kanssa ihan tarpeeksi rankkaa.

Työpaikalla on ahdistunut olo, kun pitäisi saada myyntyä ja en ole vielä mitään saanut kaupaksi. Myyntipuhe on sellaista kusetusta että hävettää jauhaa ihmisille semmoista. Jos teen tuollaista työtä koko kesän, saan rahaa surkeasti, sen voin vannoa. Ei minussa meinaan taida mitään piileviä myyntitykin ominaisuuksia olla, vaikka yritänkin parhaani...

Ketuttaa... Saispa jotain kunnon töitä kesäksi eikä tuollaista huonopalkkaista ja veemäistä.

Voi elämä mitä p**kaa tämäkin ilta on taas. Olen yksin kotona rypemässä hirveässä itsesäälissä, tylsistymisessä ja turhuuden tunteessa sillä aikaa, kun T on kavereidensa kämpillä viettämässä todennäköisesti mukavaa aikaa. En keksi mitään tekemistä ja on mieli niin maassa, että tekisi mieli vetää kalsarikännit - harmi vaan että viinaa ei ole ja kaupat jo kiinni.

Vihaan turhaa elämääni.

Ahdistavaa. Eräs ihminen yrittää tosissaan tunkea minun ja T:n väliin. En olisi uskonut että vuoden seurustelun jälkeen yrittää jo joku häntäheikki hajottaa suhteemme... Kyseessä on eräs viime kesältä tutuksi tullut mies, joka on nyt pommittanut minua facebookin chatissä suorastaan törkeillä viesteillä. Hän vakuuttaa pitävänsä minusta ja haluavansa minut, ja välillä heittää jotain aivan mauttomia juttuja. Eilen erehdyin vielä kylmästi ja ivallisesti vastaamaan, mutta jatkossa en todellakaan vastaa mitään. En halua kuunnella tuollaista sontaa! Ja olen melkoisen varma, että tyyppi ei halua muuta kuin päästä jalkojeni väliin, sellaisen oloinen näet on. Mokoma idiootti.

Tuollaiset pölvästit ottavat minua päähän. Tietää että olen varattu nainen, mutta yrittää saada lässytyksillään pääni sekaisin, onneksi onnistumatta siinä. Tämä ihminen on ihan mukava ja hänen kanssaan oli kesällä kiva jutella ja vitsailla, mutta eihän tuon kanssa voi olla enää missään tekemisissä jos aina sieltä tulee jotain "Jätitkö jo miehes? Muuta mun luo! Saat parempaa s******..." HYI.

Oksettavaa sanon minä. Ensi kerralla kun tämä henkilö alkaa sepustaa ällöttäviä juttujaan en yksinkertaisesti enää vastaa mitään. Ehkä hän sitten tajuaa jättää minut rauhaan.

Isäni on raivostuttava. En jaksa enää noita sen juttuja. Piste.

Erehdyin meinaan kertomaan sunnuntaina koirasuunnitelmista äidille puhelimessa, ja hirveä tyrmäys alkoi. Koko puhelun ajan iskä huuteli taustalta ärsyttäviä "Älkää vaan ikinä ottako!" "Kakkaa kadut täynnä" yms. Lopulta puhelu menikin mielenkiintoiseksi, kun pahoitin todella mieleni ja aloin itkeä. Samalla tuli sitten paljastettua masentunut elämäntilanteeni, ja ketutus sen kun kasvoi kun puhelimen toisesta päästä ei paljoa ymmärrystä herunut. Niksejä ja neuvoja kyllä viljeltiin, vaikka oikeasti olisin kaivannut kuuntelua.

Tänään iskä vielä kehtasi lähettää jonkin tyhmän tekstiviestin siitä, kuinka koiramme siellä maalla on karannut eilen ja juoksentelee nyt ketjun kanssa ties missä. Lopussa vielä maininta: "Älkää ottako koiraa, on kauheasti huolta" tai jotain vastaavaa. Vastasin kiukkuisena takaisin että juu kaipa se koira karkailee jos ei ole sitä vaivautunut kouluttamaan. Sitten iskä vastasi vielä jotain mihin vastasin oikein ilkeästi, että jos hyvin käy niin koira jää auton alle ja sitten ei tarvitse iskän enää valittaa päivät pitkät siitä kuinka paljon koirasta on vaivaa. Taisi pahoittaa mielensä.

Hyvä niin. Ei tällä hetkellä hirveästi liikuta.

Jeejee ja ei edes yhtään ärsytä. Pitikin sitten valita tuo ammattikorkeakoulu. Totaalista paskan jauhamista. Ihme jos en lopeta keväällä. Vasta yksi lukukausi takana, ja olen jo nyt aivan kurkkuani myöten täynnä. Kevätlukukausi on niin ihana ajatus että melkein repeän ilon kyyneleistä, jihii! Luokkammekin on niin rasittava että hahhah! Tekopirteitä maailmanparantajia suurin osa. En tunne kuuluvani joukkoon yhtään. Enkä kuulukaan. Olen taas se ulkopuolinen, vääränlainen luuseri ilman kavereita.

Ei muuten tunnu koirakaan hyvältä idealta tällä hetkellä. Ei minusta varmaan ole meinaan koirastakaan huolehtimaan. Tällainen laiska paska kun olen.

Voi vttujee kun tulee melkein aina kinaa T:n kanssa juuri silloin kun on tulossa kohta vieraita tai jotain, ihan outo ilmiö... Ei tässä mitään riitaan taaskaan aikaan saatu (kuten ei olla koskaan saatu), mutta sellaista inhottavaa tiuskimista kuitenkin. Erehdyin esittämään näet mielipiteeni siitä, että kun E ja N ovat tulossa tänne ja ei olla pitkään aikaan nähty, niin minua ja E:tä ei sitten ehkä huvita katsoa koko iltaa uuden T:lle joululahjaksi ostamani pelin pelaamista... Sanoin sen kai liian monta kertaa, koska herra närkästyi ja alkoi keskellä katua (olimme tulossa kotiin) että "Lopeta nyt!" jne. ja hermostui kun ei saanut sanoa että "niin ei varmaan tule käymään koska...".

Nyt on sitten sellainen inhottava hiljainen tunnelma täällä. Kyllä me tuossa jo puhuttiinkin ja T tuli taas vähän anteeksipyytelevään sävyyn silittämään kättäni, mutta vaikka annoin anteeksi, en jaksa olla heti taas niin kuin ei mitään kuten yleensä. Ja kyllä T:nkin naamasta näkee, että vieläkin taitaa vähän nakertaa. No vttu nakertakoot. Välillä kyllästyttää olla aina niin täydellinen, ihana ja suloinen tyttöystävä, ja heti kun vähän aukaisee suutaan negatiivisella, ei kuitenkaan mitenkään mäkättävällä, vaan aivan rauhallisella nuotilla, niin ihme kohtaus syttyy keskellä katua! Muutenkin T on usein alkanut äyskiä minulle kaupassa tai keskustassa ihmisten kuullen, vaikka kotona taas ollaan niin nätisti. En jaksa tajuta. Ei se muuten ehkä haittaisi, mutta se nolottaa minua. Usein mietin, että ehkä T häpeää juttujani (olen puhelias tapaus) ihmisten parissa ja yrittää saada minut vaikenemaan. Reilu kerho.

Onhan tämä tietysti vähän hassua, että minua nyt näin sapettaa, kun vertaa siihen mitä jotkut käyvät läpi - hirveitä riitoja, ja jatkuvasti. Mutta olen aika herkkänahkainen, ja T:llä on ilkeä tapa puhua minulle jotenkin hyvin alentavaan sävyyn hermostuessaan, aivan kuin olisin jotenkin häntä huonompi ja tyhmempi ja siksi väärässä, mistä nyt onkaan sitten kyse. Ja joskus tuntuu, että jutut, joista hän hermostuu ovat jokseenkin naurettavia. Olemme esimerkiksi kaupassa, ja T kysyy että mitä mehua otettaisiin. Sanon "En tiedä", koska en oikeasti tiedä, mutta kuitenkin ehdotan jotain. T ei kuitenkaan haluaisi välttämättä juuri tuota mehua, jotenkin sen ilmaisee, joten sanon: "No valitse sä". Öh. Sitten T naureskelee ja hermostuu minuun. Miksi ihmeessä... Pitäisikö minun sitten mieluummin ostaa kaupasta aina sitä mitä itse haluan välittämättä lainkaan T:n mielipiteestä?

Huoh. Onneksi kinastelemme kuitenkin suht harvoin, koska tämä on jotenkin niin hajottavaa. Vaikka sovimme aina naurettavan nopeasti, ei jää kovin hyvä olo koskaan. Jotenkin vaan tunnen oloni aina niin poljetuksi kinojen jälkeen, juuri sen aikaisemmin mainitun takia, eli sen, että T ottaa niin ilkeän ja kaikkitietävän sävyn kun hermostuu jostain. Olen sitä paitsi nyt entistä herkempi ja haavoittuvaisempi, kun olen alkanut käsitellä masennustani ammattiauttajien kanssa. Vanhat jutut ovat pinnassa nyt kun niitä kaivellaan esiin, ja se syö itsetuntoani aivan saamaristi. Lisäksi olen aika lopussa noiden lääkkeiden takia. Ne ovat vieneet ruokahaluni olemattomiin, enkä saa enää nukuttua melkein koskaan yötäni rauhassa, koska herään joskus aamuyöstä, viimeistään kuuden aikoihin, ja useimmiten en saa enää sen jälkeen unta. Esimerkiksi tänään olen herännyt 5:38.

Joten pieni ymmärrys ja hienotunteisuus olisi nyt paikallaan, olen sitten ärsyttävä tai en.

Perkules kun en osaa nukkua lomallanikaan enää. Yhdeltä menin nukkumaan, ja mitäs heräsin jo kuuden jälkeen enkä saa enää unta. Miksi en osaa nukkua silloin kun voisin? Ehkä tämä johtuu noista pirun mielialalääkkeistä...

Jos jokin on tylsää niin se on sosiaalialan atk-tunnit. Ylä- ja alatunnisteet, sivunumeroinnit, sisällysluettelointi... Ja näiden käsittelyyn käytetään ruhtinaaliset kolme tuntia.

Edit: Vau. Käydään me Excelin perusteitakin!

Nimimerkillä yläasteella Excelin käyttöä opetellut.

yläkerran naapurille makuuhuoneen nikkaroinnista aamutuimaan viimeisenä vapaapäivänäni.

että tämän blogin osoite muuttuu enkä edes kerro että mikä on uusi osoite. Olen kyllästynyt siihen että joku tuttu saattaa lukea tätä tai löytää tämän erään jutun kautta. Hyvästi vanha osoite. Samalla muuttuu nimi. Haluan että nuuskijat eivät enää pääse tämän blogin jäljille. Ovat jo tarpeeksi saaneet vapaasti lukea blogiani joka ei heille kuuluisi. Joudun myös harmikseni poistamaan itseni kirjoittamat kommentit koska niiden kautta voisi päästä googlesta tänne... Argh.

Hiton Mölkkylandia.

Sain taas tänään töissä kuulla sellaista ihanaa puoliläppä-vittuilua ettäh. Nyt aion kirjoittaa esimerkkejä siitä mitä olen Mölkkylandiassa elämäni aikana saanut kuulla pomon tai vakituisen suusta.

Mölkkylandian työilmapiirin loistokkuuden helmiä:

- Teen hirveällä vauhdilla muovikelmuja mölkkylaatikoihin kiireellisen tilauksen takia. Pomo tulee paikalle tuoden kesätöissä olevan pojan ja sanoo pojalle: "Mee sä tohon tilalle. Oot nopeampi." Ja nuori herra ei ollut käyttänyt laitetta ikinä.

- Erään vakkarin letkautuksia: "Mitäs pirpana?", "Pirpanapa näyttää pirteältä.", "Jää tänne pirpana tekemään, mä lähden kotiin, ähhäh.", "Miten sä noita jaksat muka kantaa?"

- Pomo repäisee muovit käsistä ja tokaisee: "Mä laitan tän..."

- Olen lähdössä viemään heittokapuloita kun vakkari: "Mä vien, et SÄ jaksa."

- Joku mokaa tehdessä mölkkylaatikoita ja vakkari tulee räyhäämään pakkauspisteelle: "Kyllä se on täällä se vika! Kyllä se täällä on! Älkää sählätkö!!!" Kun toinen vakkari menee pakkaamaan tulee räyhääjä vielä sanomaan: "Katsokaa nyt kuinka se kuuluu tehdä niin ette sählää enää!" Lopulta paljastuu että aina niin täydelliset kesätyöläispojat olivat kusseet homman, ei minä ja toinen pakkaaja.

- Katson kipeää, luultavasti venähtänyttä tai rasittunutta sormea (tänään) ja pomo kävelee ohi: "Voi, onko tikku, mä voin ottaa pois, öhhöh."

- Työpalaverissa pomo ylistää kesätyöpoikia sanoen jopa "Mitä me tehtäisiin ilman teitä" ja sen jälkeen katsoo oudosti minua ja toista kesätyöläistä (tyttö myös) eikä sano mitään.

Lisääkin on, mutta tässä ne mitkä tulivat nyt helposti mieleen.

Tänään menin vielä satuttamaan sormeni. Saattaa kuulostaa naurettavalta ("No yksi sormi, byhyy"), mutta ei ole helppoa nostella ja kannatella laatikoita kun sormen koukistaminen tekee niin pahaa että on vaikeaa pitää naama peruslukemilla. Onneksi torstai on vapaa, jos ei olisi, huh.

Onko mikään pahempaa kuin vitutus heti aamusta herätessä? On. Näet vitutus joka kasvaa siitä samaisesta aamusta iltaan saakka joka hetki.

Saatiin muuten viimeinkin nyrkkeilysäkki, ja nyt minua todella harmittaa ettei se vielä ole huoneessani. Olisi kiva päästä sitä mäiskimään. Taidankin mennä alas kysymään voisiko sen laittaa tänään...

Tuo psykologian pääsykoekirja on sellaista kuraa etten halua koskea siihen edes pitkällä tikulla.

Kyllä flunssa on ihana asia - varsinkin kun se jatkuu neljättä päivää ja puhkeaa kukkaan vasta neljäntenä päivänä, mikä todennäköisesti kertoo ettei se edes meni ohi vielä hetkeen.

Uh. Aivan karmea olo. Kurkku on aivan karrella ja turvonnut kaikesta yskimisestä ja sitä polttaa koko ajan. Jatkuvasti tulee tukehtumisen tunne joka pakottaa yskimään vaikka limaa ei juuri ole ja se jos mikä tuntuu herkulta arassa kurkussa, johon sattuu pelkkä hengittäminenkin.

Sitten tietysti kuume, joka on noussut kunnolla vasta tänään. Nyt on pää raskas, korvissa kauhea paine ja aivot jossain toisessa ulottuvuudessa. Myös nuha tekee hyvää vauhtia tuloaan.

Parasta tässä on, että kiitos tämän mukavan räkätaudin suunnitelma perjantain yökylästä peruuntui, en saa tehtyä ennakkotehtäviä, enkä voi tavata T:tä, ja en arvatenkaan voi kovin hyvin. Silti minun pitää raahautua perjantaina kaupunkiin moneksi tunniksi, koska minulla on tyhmä (ja helvetin ylihintainen) silmälääkäri, ja sitä ennen ruokakauppaan. Aamulla saa myös matikan tuloksia. Niin ja voi olla että menen myös musiikin historian tunnille koska en viitsisi olla kahta kertaa peräkkäin pois.

On tämä flunssa sitten iloinen asia.

Voi elämä kun pelottaa tuo huominen matematiikan koe. Jos en pääse sitä läpi, en valmistu ylioppilaaksi. Pieniä paineita vai häh?

Tänään sain jo kuulla ruotsin kirjallisen kokeen tuloksista ainetta lukuun ottamatta, ja se oli mennyt yllättävän hyvin. Ärgh, miksi olin niin tyhmä että pistin matikan pakolliseksi ruotsin sijaan!? Nyt saan hermot riekaileina jännittää huomista koetta. Jos olisin laittanut ruotsin pakolliseksi, minun ei tarvitsisi olla kauhusta kankeana huomisen takia.

Tänään en voi enää edes tehdä tehtäviä, koska taulukkokirja ja laskin piti viedä koululle jo tänään kahteentoista mennessä. En voi siis muuta kuin lukea kirjoja ja muistiinpanoja, laskuesimerkkejä. Mutta kun ei voisi kiinnostaa paskankaan vertaa. Olen niin kurkkuani myöten täynnä yo-kokeita.

Ottaa päähän.

Vitutusta ja ahdistusta perjantain kunniaksi.

Tärkeän paperin katoaminen nostaa vitutuskäyrän nopeasti kattoon.

Kotikännit. Onko mitään säälittävämpää...? Ei kaiketi. En ole näin kännissä edes koskaan aikaisemmin ollut, ihme että tämä kirjoittaminen onnistuu.

Miksi tähän ajauduin? No tänään ahdisti. Halusin vetää pään täyteen, vaikkei se ole tapaistani. T on Onnelassa ja mietin mitähän se mahtaa siellä touhuta.

Mikä tässä sitten ahdisti? No en minä tiedä. Varmaan eniten se kun pitäisi lukea, lukea, lukea v*ttu lukea koko ajan jotain persjuttuja psykasta ja matikasta. Ei kiinnosta. Mutta pitäisi kiinnostaa. Ähäkutti.

...vaikka... jonnekin pimeään paikkaan!

Ei terve kun kirjautuu blogiinsa, ja on tullut 31 mainosta! Varmaan ilmestyy tämänkin tekstin kommentteihin. Huoh en jaksaisi alkaa poistamaan noita kommentteja, niitä on tullut muinakin päivinä, joten niitä on enemmänkin kuin 31.

Hämmentävää.

Missä ihmeen sumussa olen elänyt kun huomaan että taas on tullut joulukuu?

Ei tätä ajankulua enää pysty käsittämään. Johonkin vuosi on taas katoamassa kovaa vauhtia. Joululomaahan tässä odotan kuumeisesti, kun ei nyt oikein tuo koulu motivoi. Hehe. Milloinkohan se motivoisi?

Tuli kiva yllätys Kelalta tässä lähiaikoina. Kun sainkin "korvessa asuvan matkatuen" syksyllä yllättäen, vaikka ensin sitä ei meinattu myöntää, niin nyt aikovat kaiketi vaatia rahat takaisin koska en olekaan kulkenut jatkuvasti bussilla. Öm. Miten minä pystyisin orjallisesti bussilla kulkemaan, kun aikataulut ovat päin sanonko mitä, ja ei ole helppo nakki lähteä mihin vuorokaudenaikaan tahansa täältä pysäkille. No, saa nähdä meneekö selontekoni lävitse. Meinaavat siis ehkä kiskoa minulta sellaiset päälle parisataa euroa.

Mutta sehän ei riittänyt.

Kaivelivat vielä esiin viime vuoden tiedot, ja paljastui etten ollut käyttänyt kaikkia kortin latauskeinoja. Niinpä vaativat siitäkin selontekoa, ja voi olla että menetän nekin rahat. Miksikö sitten en ole aina mennyt bussilla? Ihan järkevistä syistä, en mistään mukavuussyistä. Mutta kun laskin mitä viime vuoden tuet ja tämän vuoden tuet tekevät yhteensä, sain summaksi n. 718 euroa.

Että joululahjatonta joulua vaan kaikille lähimmäisilleni!

Meinaa mennä hermot pianonsoittoon. Se ei jaksa kiinnostaa enää yhtään. Aina kun yritän pakottaa itseni harjoittelemaan kappaleita, soittamisesta ei meinaa oikein tulla mitään, sitten tuskastun ja sen takia jätän koko kappaleen kesken. Kappaleetkin ovat niin hanurista ettei niitä edes tee mieli soittaa. Kuulostavat tyhmiltä ja rumilta. Vaikka vikaa on tietysti soittajassakin.

Voi että kun olisin saanut aikoja sitten lopettaa koko harratuksen. Juttuhan on niin, että vanhempani saivat päähänsä kun olin pieni, että minun pitää alkaa harrastamaan pianonsoittoa! Minultahan ei kysytty mitään - reilu kerho. Ei sellaisessa harrastuksessa ole mitään järkeä, joka on pelkkä velvollisuus. En minä omasta tahdostani harjoittele tai mene tunneille, vaan pakosta. Ja joka päivä pitäisi muka jaksaa soittaa vähintään tunti. Minä soitan ehkä tunnin viikossa...

HAHAHAHAHAHAHAHA.

Äsken kirjoitin pitkän litanjan siitä, mikä kaikki v*tuttaa, ja nyt vasta v*tuttaakin, kun vuodatus kaatui, ja koko teksti katosi. Eli yksi lisäys listaani: tämän sivun hitaus, epävarmuus ja kaatuileminen v*tuttaa!

Sitten saan ihanassa v*tutuksen tunteessa kirjoittaa UUDELLEEN mikä minua niin riesoo. Muutaman päivän on v*tuttanut niin paljon ettei tunnu olevan mitään rajaa. Se kasvaa ja kasvaa ja kasvaa. Ja tuntuu että aina löytyy lisää syitä, jotka sitä kasvattavat.

Tänään ehdin hyppärillä miettiä tämän hetkistä ykkös-ketutusaihettani, ja tulin siihen tulokseen, että parasta haistattaa pitkät koko jutulle. En enää jaksa miettiä koko asiaa. Ihan sama. Asian miettiminenkin vaan pahentaa asiaa.

V*tuttaa myös se, että minulla on sellainen tunne, että joku tuttu tmv. lukee blogiani. Hah. No, ihan rauhassa, mutta turha kuitenkaan kuvitella tietävänsä minusta kaiken. Ja enpä aio jatkossa mitään kovin itselleni henkilökohtaista tänne sepustaa. Onneksi olkoon siis.

Sitten on näitä arkipäivän v*tutus-aiheita: auto hajosi ja kyydit ei pelaa, kakarat koulussa, lukion ykköset ja kakkoset yms. Kaiken huippu oli tänään kun hyppärillä istuin apeana (ihan syystä) ja kuuntein mp3:sta, niin kulkee kolme ykköstä ohi (ja jos en ihan kuvitellut) heittäen jotain hupaisaa läppää paskasta olostani joka näkyi ulospäin. Hahaha. Joo, olette kyllä niin ihania ja kultaisia pikku-kusipäitä kun sanotte paskanne metrin päässä siitä johon se kohdistuu, normaaliin ääneen. Ne paskat voisi pitää ihan omana tietonaan, tai sitten niitä ei tarvisi tuoda julki siten että paskanjauhannan kohde kuulee. En ole kuuro vaikka napit olisivatkin korvilla. Ja koska ette tiedä mitään ajatusmaailmastani, niin voisitte vaikka tunkea ne vitsinne sinne minne aurinko ei paista.

Ja tietysti eniten v*tuttaa minä itse. Olisi helpompaa kun ei olisi tällainen idiootti. Jos olisi v*tutuksen sijaan hyvä mieli ja motivaatiota, eikä jokainen pikku juttu ottaisi aivoon. Mutta kuten sanottu viime kirjoituksessa, olen tyhmä.

V*ttu mä olen tyhmä.

Tyhmä.

TYHMÄ.

Meni viikonloppu taas liian nopeasti, ja huomenna englannin kuuntelu. Menee varmaan aika kehnosti... Tänä yönä pitäisi saada nukuttua kunnolla, mutta pelkään että se jää haaveeksi. Nukun melkein joka sununtai huonosti.

Ja mielialakin on taas vaihteeksi arsesta. 

Olen tässä kiroillut ja huutanut viimeiset puoli tuntia.

Syynä on se, että ne tyhmät, idioottit, tylsät ja maailman turhimmat musiikihistorian tunnit, joilla kaikkien musiikkikoulumme oppilaiden on käytävä vuosi, ovat PERJANTAISIN. MITÄ V*TTUA NE OIKEIN AJATTELEVAT?!!!

Kuka hemmetti haluaa tulla istumaan tunniksi kuuntelemaan jotain p*skaa perjantai-iltapäivänä joskus neljän tai viiden jälkeen, kun muut ovat jo aloittaneet viikonloppunsa?! Ei ole mikään asia aikoihin näin v*tuttanut. Tai uskoisinpa melkein ettei koskaan. Varsinkin kun nyt minulla on kurssien vähyyden ansiosta lyhyitä perjantaita, niin joop menevät nekin taas sitten tuohon p*skaan. KIITOS!!!

Ai että on ihanaa prkl. Koko vuosi pilalla. Kaikki perjantait pilalla. Tekisi mieli lopettaa tähän. Haistattaa pitkät musiikkiharrastukselle, josta EN EDES NAUTI. Se on pelkkä pakko-harrastus, en minä sitä haluaisi harrastaa. Odottakaapas kun pääsen porukoille raivoamaan noista perjantaista. Eivät ole nyt nääs kotona joten äsken kirosin ja paruin itsekseni alakerrassa. Tämä on niin tätä. Aina tätä! AINA tämä p*ska tuuri! Aina.

Joo hyvää päivänjatkoa vaan kaikille. Olkaatte onnelliset jos ette joudu mitään pakosta harrastamaan, joka lisäksi pilaa teiltä sen viikonpäivän, josta eniten muuten pitäisitte.

Tilanne on tämä: meneillään on viimeinen kokonainen työviikko kesätöissä (joudun tekemään vielä maanantain) ja kaipaan niin kovasti pois tuosta hommasta! "Lellipentu, kiittämätön kakara, työhön tottumaton laiskamato, nykynuori!" joku kenties ajattelee. Mutta ajatelkoot. Täytyy kai hieman paljastaa miksi niin tympäisee tuo työ.

Ensinnäkin, viime vuonna olin samassa paikassa, ja tein ne viisi viikkoa yhtä hommaa, mitä nyt satunnaisesti tein toista, mutten paljon. Eli lähinnä pakkasin mölkkyjä. Tänä vuonna olen töissä neljä viikkoa, koska pitää lukea kirjoituksiin loman aikana. Aluksi tein tehtaalla erästä hommaa, joka oli melkeinpä vielä tylsempää kuin mölkkyjen laitto, siinä oli todella huono työasento koska pöytä ja tuoli olivat väärissä korkeuksissa ja hajusta tuli huono olo. Ja kun se toistoliike tuli n. kolme-neljä kertaa minuutin aikana, oli se aika yksitoikkoista...

Mutta sitten viime viikon alussa nuo viritelmät nyhtäistiin pois ja minut passitettiin laittamaan mölkkyjä. Noh, aluksi ajattelin että ei se nyt niin haittaa, mutta tämä päivä... Viime viikolla heittokapulat olivat finito, joten joudun tekemään laatikkoa laatikon perään ja lastaamaan pinoihin. Tänään jouduin sitten laittamaan koko helvatun päivän laatikoihin muovituksia, koko seitsemän ja puoli tuntia.

Ja nyt on aika päästää feministipuoleni niskan päälle; Miksi tuossa tehtaassa olevat kesätyöläispojat saavat tehdä jatkuvasti eri hommia, saaden VAIHTELUA. Kukaan ei hetkauta korvaansa sille että minä raadan epätoivoisena minuuttien madellessa painavien mölkkylaatikoiden kanssa tunnista toiseen, päivästä toiseen, viikosta toiseen - ja jos olisin vakituinen, myös todennäköisesti vuodesta toiseen. Ja minulla on tästä aika pätevä esimerkkikin, siis siitä että kesätöissä olevia poikia kohdellaan tuolla aivan erilailla kuin tyttöjä:

Kun uusi poika-kesätyöläinen tulee töihin, pomo johdattaa hänet melkein suoraan naulapyssyjen pariin, ja opastaa oikein kädestä pitäen kuinka niitä käytetään. Minun tullessa töihin, johdatettiin suoraan nauhapisteeseen, ja käskettiin pitää perse tiiviisti siellä koska nauhoja oli tehtävä vaikka kuinka. Mutta kuinkas kävikään! Yhtäkkiä nauhahommat jäivät kesken ja sain raijata perseeni mölkkylaatikoille. Ja nyt olen kohta kaksi viikkoa selkä mutkalla nostellut koko päivän mölkkylaatikoita, ilman että kellään tulee mieleenkään, että kaipaan kovasti jotain muuta vaihteeksi. Olinkin aivan hurmiossa ja tunnit vilisi ennennäkemätöntä vauhtia, kun eilen - tuona historiallisena päivänä - sain tehdä pari kolme tuntia töitä jyrsijällä. Mutta tokkopa tuo luksus toistuu. Muuten olenkin sitten saanut nyhjätä mölkkymaailmassani.

(Piru vie kun tulee pitkä teksti, mutta sapettaa!) Tulee tästä lähinnä mieleen se, ettei työtäni arvosteta juuri paskan vertaa, kunhan joku vaan tekee sitä hommaa mitä kukaan muu ei halua tehdä. Tulee myös mieleen, että tekisin ihan eri hommia, jos olisin poika. Pomolle en halua alkaa valittamaan, koska kys. henkilö tuntuu jo muutenkin pitävän minua jonain lellipentuna, joka ei osaa mitään.

Pitää kait sitten popsia testosteronia ja kasvattaa vehkeet niin alkaa hommat luistaa!

Kolmas työviikko on saanut alkunsa, ja nyt olen tosiaan töissä ihan "itsekseni" koska kaveri teki hommaa vain kaksi viikkoa. Päivä meni silti yllättävän nopeasti, ja ennen kuin huomasinkaan, kello oli kaksi ja oli aika lähteä ajotunnille.

Olin aika äimissäni, kun ajo-opettajana oli aivan eri henkilö kuin yleensä, kun kyseessä on kuitenkin viimeinen koko-pitkä ajotunti. Noh, onneksi tyyppi paljastui paljon mukavammaksi ja rennommaksi kuin se jonka kanssa olen yleensä ajanut, joten ei tarvinut stressata sitä ja saatoin keskittyä vain ajamiseen.

Ajotuntikin meni tällä kertaa aika hyvin, pari pikku virhettä tuli, muttei onneksi mitään kovin vakavaa. Tunnin lopulla sain palautteeksi että ajonopeuteen minun pitää vielä kiinnittää huomiota (joskus liian varovasti, joskus liian kovaa...), mutta muuten meni ihan mukavasti, ja  että saatan kuulemma päästä inssistä läpi huomenna vaikka se (ainakin omasta mielestäni) näytti aika epätoivoiselta vielä viime viikolla...

Mutta nyt pännii yksi juttu aika paljon... Äsken soitettiin autokoululta ja sanottiin että minun pitääkin olla autokoululla jo 7.30, eikä 8.00 kuten oli sovittu. Noh, se nyt vielä menettelee, mutta selvisi myös, että kun oma inssini on kaiketi yhdeksän maissa, niin joudun todennäköisesti odottamaan toisen oppilaan inssin ajan kaupungissa, eli olen työpaikalla vasta yhdentoista maissa! Se tarkoittaa sitä, että mokoman ajokokeen takia joudun tekemään ylitöitä about kolme ja puoli tuntia! x<

Laskin tuossa äsken että autokoulun takia minun on tehtävä n. kahdeksan ja puoli tuntia töitä... Ei tuu kesää. Olen raatanut tähänkin mennessä joka päivä vähintään puoli tuntia myöhempään, mutta olen saanut kokoon vasta kai n. kolme ja puoli tuntia. Jatkossa saan siis varmaan vääntää tunnin päivässä ylitöitä, koska lisäksi on korvattava se että pääsee perjantaina aikaisin.

On vaan hieman vaikeaa korvata tunteja, kun en pääse tehtaalle kuin vasta äidin kyydillä puoli kahdeksaksi, ja paikka suljetaan jo puoli neljältä, vaikka voisin ihan hyvin tehdä töitä neljään. Meinasin vetää siis pikkuisen skitso-kohtauksen kun autokoulusta ilmoitellaan että joudunkin odottelemaan kaupungissa toisen inssin ajan, mikä tarkoittaa varmaan puoltatoista tuntia joka taas kasvattaa puuttuvien tuntien määrää.

Ja paljonko vetoa, että en pääse inssistä huomenna läpi, ja joudun seuraavaan inssiin taas ajankohtana, joka pelaa todella huonosti yhteen töiden kanssa. Hiton autokoulu... Hiton aikaisin kiinni menevä tehdas....

Olen sanoinkuvaamattoman järkyttynyt.

Ihminen, joka on kuulunut ystäviini yli kuusi vuotta, ei taida enää pitää ystävyyttäni minkään arvoisena. Sain selville, että hänen toinen hyvä kaverinsa on nykyään kuulemma ainoa ihminen, jonka kanssa on oikeasti hauskaa, ja että kaikki muut ovat tylsimyksiä. Minäkin lukeudun siis näihin tylsimyksiin, siksi etten ole mukana menossa jossain idiooteissa teinipellejen bailuissa ryyppäämässä ja nolaamassa itseäni.

Sanoisinko että nyt v*tuttaa aika pahasti. Kiitos vaan rehellisyydestä ja rehtiydestä! Ja tuota kaksinaamaista "ystävääni" pitäisi tämän jälkeen katsella ja kohdella suht inhimillisesti? Tuntuu tällä hetkellä aika mahdottomalta vaatimukselta kun saa tällaista korviinsa.

Ja kaiken tämän tällä hetkellä kovasti kuplivan vihan alla kaivaa suru. Suru siitä, että taas yksi ihminen maailmassa jolle en kelpaa tällaisena. Pitäisi olla menevämpi, hauskempi, ryyppäävämpi, tyhmempi... Pitäisi olla nuori, joka ei välitä paskaakaan tulevaisuudestaan; sattuuko olemaan menestyvä vai makaako muiden spugejen joukossa katuojassa.

Tämä kaikki, mikä saa kätenikin tärisemään tällä hetkellä, on jo aivan liikaa tältä ihmiseltä. Kuka sinä olet? En tunne sinua enää. Seura on tehnyt sinut niin kaltaisekseen että olet kuin eri ihminen.

Outoa kuinka tunteeni vaihtelevat kiivaasti vihasta suruun. Tunnen oloni jotenkin niin petetyksi. Että se yksi ihminen, jonka kanssa luulin olevani melkein kuin samasta puusta veistetty, kohtalosisar, kääntää minulle selkänsä. Tuntuu melkein kuin sydän olisi murtunut taas.

Miten voin kohdata tuon ihmisen huomenna? Ehkä välttelen häntä enkä puhu sanaakaan. En ainakaan hymyile, en ainakaan ole ystävällinen, en ainakaan ole tippaakaan parempi ystävä hänelle kuin hän on minulle. Ja minähän en kai merkkaa hänelle loppujen lopuksi yhtikäs mitään.

Kiitos mukavasta kesäloman alusta, jonka btw joudun jakamaan kanssasi, kun ängit - vaikkei olisi ollut välttämätöntä - samalle työpaikalle alkukesästä. Juuri kun mietin tänään, että nythän kaikki on aika hyvin. En usko että tämä ystävyyssuhde tulee ikinä palaamaan ennalleen, kun se on näin mätä sisältä päin toisen osapuolen mielestä, ja nyt taitaa olla tämäkin osapuoli olla samaa mieltä.

Huomenna on koe kurssista jota on tullut opiskeltua itsenäisesti, eli toisin sanoen en ole kovin hyvin oppinut. Ja niin vaan kävi etten ole tänään vielä edes tarttunut kirjaan vaikka piti päästä nukkumaan yhdeksän jälkeen. Joop...

Miksi näin käy aina koeviikolla? '-_- Miksi?! Motivaatio katoaa taivaan tuuliin juuri kun pitäisi vielä ponnistella, varsinkin nyt kun kyseessä on lukuvuoden viimeinen koeviikko. Jatkuvasti saa popsia kofeiini-tabletteja että pysyisi edes hereillä. Tuskainen on lukiolaisen tie jos sattuu kärsimään kevätväsymyksestä ja motivaation olemattomuudesta.

Huomenna on ajotunti kaupan päälle, ja joudun ensin odottelemaan sitä kusi sukassa tunnin. Pelottaa niin vietävästi, koska a) tuntuu etten osaa mitään b) tämä on kolmas ajokerta kaupungissa joten pitäisi kai jo osata jotenkin c) opettaja on kamala d) viimeksi kun olin väsyneenä ajotunnilla, siitä ei meinannut tulla mitään kun pää oli aivan sekaisin. On sellainen paha aavistus että huomenna tulee huudot. Jollei opettaja ole toinen, mutta niin varmaan, turha edes toivoa.

Tämä on aina niin hullu tämä viimeinen koeviikko. Että vielä ensi viikon torstainakin on koe! Tekisi mieli raiskata caps lockia ja sadatella tänne vaikka mitä, mutta haluan pitää blogini edes jokseenkin asiallisena... Lisäksi taas eräs ihminen ärsyttää. Mitä tahansa melkein sanoo niin takaisin tulee jotain v*ttumaista. Enkä kauheasti jaksaisi kuunnella sellaista kun omatkin hermot on tiukoilla.

Kevät on perseestä.

Ketuttaa. En jaksa koulua, enkä ihmisiä siellä. Ottaa päähän niin perhanasti. En jaksa. Tänään eräällä henkilöllä tuntui olevan kohtuu hyvä päivä, mutta veikkaan että kohta taas alkaa naljailu. Mutta hänelle on kivasti kasaantunut hommia kun ei ole vaivautunut niitä tekemään, ja sitten ruikuttaa kun pitää tehdä ne, ja kyselee miten minä ne tein. Normaalisti ehkä neuvoisin, mutta kun se on sellaista "anna kun katon sulta vastaukset"-tyyliä tällä hetkellä, ja pinnani on sen verran kireällä etten ala tekemään jatkuvasti palveluksia jollekin siksi että kyseinen henkilö ei laiskuuttaan ole viitsinyt nähdä vaivaa. Tai sitten jäisi ainakin pari palvelusta velkaa hitto vie!

Olen usein liian kiltti kanssaeläjilleni, olen aina se joka myötäilee ja yrittää olla mahdollisimman mukautuvainen, mutta tällä hetkellä kärsin jonkun sortin kriisistä ja en yksinkertaisesti jaksa sitä roolia enää. On kamalaa huomata kuinka ihmisten käyttäytyminen muuttuu siinä samassa, kun en olekaan niin helposti hyödynnettävä ja pompoteltava kuin aina. Heti alkaa toisia jurpimaan, vaikka minuahan tässä jatkuvasti jurpii!

Voin kuulostaa itsekkäältä, mutta se ei ole verrattavissa joidenkin muiden itsekkyyteen. Ja itsekkyys, se ainainen sama itsekkyys jota ihmiset eivät edes itse huomaa saa minut ärtymään. Se näkyy hyvin pienissä asioissa, mm. piittaamattomuutena, töykeytenä, loukkaavana käytöksenä tai sillä ettei ikinä halua kuunnella mitä toisella on sanottavana vaan aina pitää paukauttaa omaa mielipidettä tulemaan.

Pienenä olin aina se, joka halusi olla kaikkien kaveri, ja olen jopa saanut hymytyttöpatsaan (kuvitelkaapa se!). Mutta jossain vaiheessa olen ehkä omaksikin onnekseni tullut hieman kovapintaisemmaksi. Mutta silti tuntuu että joudun aina tekemään palveluksia muille saamatta itse niitä koskaan.

Itsekkyyttä kuvastaa aika hyvin tämä esimerkki: eräs ihminen kerran suuttui minulle, koska minä huomautin hänen tökeröstä käytöksestään, eli kun minua suututti ja uskalsin sanoa siitä, minulle suututtiin! Ei terve. Olen kyllä tällä hetkellä niin täynnä tätä ainaista samaa p*skaa jota saan kuunnella että ihan vaan sen takia voisin jäädä kotiin huomenna.

Hehe

Miksi tuo eniromainos hokee: "Erkkiii, erkkiii?". Ja tämähän ei liity mitenkään mihinkään mutta kunhan mietin.

Tämä viikko on ollut syvältä. Vaihteeksi. Tiistaina palasin kouluun ja kärsin kauheasta ramppikuumeesta sen tyhmän enkun esitelmän takia. Sitä edeltävä yö meni ihan läskiksi. Illalla oli varmaan 15 min. putkeen hirveän tuntuisia "rytmihäiriöitä" joita minulle välillä tulee... Ne tuntuvat kamalilta! Sydän lyö jotenkin epätahdissa, yleensä se menee onneksi nopeasti ohi, mutta tällä kertaa se jatkui ja jatkui. Koko yön nukuin hyvin pinnallisesti ja heräilin siihen että esitelmä pyöri päässä.

No, tiistai menikin esitelmää jännittäen, ja esitelmä aika kehnosti... Puheeni takelteli melkein koko ajan ja sekoilin sanoissa. Eilen ja tänään taas on jotenkin vaan ärsyttänyt kaikki. Tänään päähän otti erityisesti hiihto, piti hiihtää 7,5 km lenkki tunnissa - ei ihan onnistunut. Nyt on kauhea päänsärky sitten. Jeejee.

Ärsyttää myös se, etten saakaan uutta Harry Potteria tänä viikonloppuna, saan sen ehkä maanantaina. No lol. Niin kuin ehtisin sitä lukemaan keskellä viikkoa!? Haluaisin saada sen luettua nopeasti koska pelkään juonipaljastuksia joita jotkut idiootit kylvävät piruuttaan nettiin pilatakseen muiden lukunautinnon. Yhden juonipaljastuksen olenkin jo aikoja sitten vahingossa nähnyt ja olin todella vihainen siitä, koska se oli hyvin keskeinen osa loppuratkaisua...

Jännä juttu kun mihin tahansa katsoo, näkee lomamainoksia! Joko niitä on tv:ssä, nettisivuilla (minun tapauksessani suomi24.fi) tai lehdissä.

Merisuolaa haavoihini.

Tiedän etten tule pääsemään ulkomaille pitkiiin aikoihin (tai en ehkä milloinkaan).

Miksi loma meni taas niin nopeasti? Miten paljon merkitystä onkaan kolmella vuorokaudella, jotka ovat ennen viikonloppua. Jos ne kolme vuorokautta olisivat lomaa, ei tarvisi tehdä vielä ensiviikonloppuna kasapäin läksyjä ja lukea pakkopulla-romaania jälleen koulun takia.

Tämä loma vain lipui käsistäni jonnekin. Ensimmäinen viikonloppu meni jouluhässäkkään. Kolme viikon ensimmäistä päivää joulupyhiin. Torstaina sattui tämä kissa-onnettomuus joka sai minut tolaltani, ja kävin pakotetusti kenkäostoksilla. Perjantaina ystävä tuli yökylään, ja seurailin kissan vointia. Sunnuntaina tuli toinen ystävä kyläilemään, ja hänen lähtönsä jälkeen istuin tietokoneen ääressä. Eilinen meni sukkia kutoessa, Forrest Gumpia (ihana elokuva) katsoessa, pakkopulla-romaania lukiessa ja sitten uutta vuotta pohtiessa.

Olipa outo ilmiö tänä vuonna. Hetimiten kun vuosi vaihtui, minua alkoi ketuttaa niin maan vietävästi. Enkä tiennyt syytä. Patoutumia?

Tämän vuoden (kuten taisi olla vuosi sitten myös) uudenvuoden "lupaukseni" on että yritän nukkua enemmän, eli en valvo niin myöhään. Passaa mulle. Sitten kun vielä joskus tottelisinkin tuota. Viime yönä valvoin about puoli kolmeen, kylläkin siksi etten saanut unta... Jos olisi lomaa vielä sillä ei olisi ollut väliäkään, mutta nyt kyllä jurpii.

Huomenna kouluun, eiiiih. En jaksa. Ei huvita. Ei kiinnosta. En halua. Taitaa olla huomiseksi jotain läksyjäkin, voi ranskanperuna ja dippikastike sentään.... Taidanpa alkaa laskea päiviä talvilomaan.

Loma loppuu kesken, KESKEN. On niin paljon nähtävää, koettavaa, tehtävää! En jaksa palata kouluun... Motivaatiota ei ole. Eikä tule. Ei tullut viime vuonnakaan. Kevätlukukausi pitää vielä sinnitellä. Mutta kesälomalla joudun todennäköisesti töihin, voihan joulutorttu.... Ja pitää alkaa lukemaan ylioppilaskirjoituksiin.

Taas murehdin kaaaaaukana olevia asioita. Tuhma tuhma tuhma.

Mutta tästä lomasta vielä. Ärsyttää kun pyhät "vievät" viisi päivää lomasta. Viime viikonloppu näet meni jouluvalmisteluihin, ja nämä kolme päivää alkuviikosta jouluhulinaan. Sen jälkeen on lomaa jäljellä vajaa viikko, ja kaksi viimeistä päivää pyhitän kotona lymyilylle. Pitää kai vääntää jo jotain ruotsin aineenpätkiäkin, eih. g__g

Pitäisi vaan tässä nähdä kaksi kaveria, toisella pitkä loma, toisella lyhyt. En tiedä miten järkkään nämä näkemiset. Tämä tuntuu niin raalta... Minun pitää valita ystävyyssuhteen tai oman jaksamiseni väliltä! g__g Jokainen lepopäivä olisi tarpeen, mutta olen nähnyt erään ystäväni viimeksi kesäkuussa, ja jos emme näe nyt, seuraava mahdollisuus on vasta hiihtolomalla eli helmi-maaliskuun vaihteessa! o__o Argh.

Tänään tuli todella paha olo. Olin kuulevinani taas tunnilla että minusta tehtiin pilaa (olen siitä aika varmakin), eikä se olisi mitään uutta. Olenko muka pyytänyt että saisin olla yleinen vitsi? Niinkuin minulla ei olisi tunteita?

En halua mennä kouluun. Haluan pois täältä. Pois tästä peräkylästä jossa joudun katselemaan samoja ilkeitä naamoja päivästä toiseen. Olen pelkkä hylkiö-jämä jota kukaan ei edes muista, eikä halua muistaa.

Tänään piti tehdä vaikka mitä, lukea se kirottu enkun romaani ja tehdä läksyt, mutta mitä vielä... Tein toisen enkun kurssin tehtävän, hissan läksyt ja aloitin psykaa sekä luin ehkä parikyt sivua romaania vaikka piti lukea 80.... Joo, ei näin... o_o Tekemättä on siis yhä bilsan läksyt, toisen enkun kurssin läksyt, ussan läksyt, psykan läksyt ja lukematta se romaani plus huomisen esitelmä-urakka.

Huomenna odottaakin sitten tuskan hetket, kun pitää se uskonnon esitelmäkin vääntää. Ja siitä pitää tehdä joku hemmetin kirjallinen versio. -__- Enkun romaanista taas pitää kirjoittaa viidensivun lukupäiväkirja-arvostelu. PLÄÄH! En ala mitään... Ensi viikonloppuna pitääkin päntätä hulluna neljään kokeeseen.

Murhatkaa minut. Jos pyydän oikein kauniisti?

Nyt on luvassa virtuaalinen huuto: "AAAAAAAAAAAAARRRRRRRRRRGGGGGGGGGH!"

Noin, johan helpotti. Vielä paremmalta varmaan tuntuisi jos huutaisin oikeasti mutta se voisi kiinnittää liikaa huomiota. Jos teidän aivoissanne kihisee nyt kysymys, että miksi haluaisin huutaa, voisin sanoa, että syytän kaikesta opettajiani.

Tämän viikonlopun hommat, jotka ovat a) tehtynä heikosti tai b) tekemättä:

- Uskonnon esitelmä Akseli Gallen-Kallelasta

- Historian ryhmätyön pohtiminen (miten se tehdään...)

- Biologian neljäsivuinen moniste

- Psykologian lukuläksy

- Uskonnon järjettömän laaja käsitekartta kirkon asemasta 1900-luvulla Suomessa

- Englannin kappaleen lukeminen ja alleviivaukset plus tehtäviä

- Englannin moniste

- n. 230-sivuisen englanninkielisen p*ska-romaanin loppuun lukeminen osittain (vielä puolet lukematta)

---

Nyt on vuorossaan puolestaan virtuaalihuokaus. Ovatko kaikki opettajat pohjimmiltaan sadisteja, vai kuvittelevatko he todella, ettei meillä yksinkertaisesti voi olla muita läksyjä niiden lisäksi, joita he meille tyrkkäävät? Katastrofin ainekset ovat koossa, kun kaikki opettajat tuntuvat ajatteleva näin.

Toiseen aiheeseen joka ärsyttää minua; olin suuhygienistillä perjantaina, ja naikkonen harjasi hampaani painaen harjaa kuin pesisi äärimmäisen multaisia perunoita juuriharjalla. Kiitos sen, erään hampaani ien on repeytynyt ja helvatun helvatun helvatun kipeä! Riekaloituneen ikemen alta pilkottaa hammaskaula! Hyvää päivää! Mistä lähtien hammaslääkärien tehtävänä on ollut tuhota asiakkaidensa hampaat tai ienrajat?!

Hmmm... Aaagh. Kello on paljon, liian. Olin eilen leffassa ystävän kanssa ja menin yöksi. Ja me lörpöttelimme kaikesta mitä mielenkiintoisemmasta melkein viiteen, ihan vain siksi ettei väsyttänyt lainkaan. Sitten alkoi kymmeneltä sellainen mukava naapurin kakarainen hakata jotain lelua pihalla (ja se kuului rivitaloasuntoon uskomattoman kovaa), tyyliin teki hiekkakakkuja. Nyt teen siis päätöksen.

Jos ikinä pyöräytän kersan tai usemman, kahlitsen ne sisälle niin pitkäksi aikaa kunnes ihmiset ovat heränneet. Eivät taida vanhemmat tajuta (varmaan vetelevät itse sikeitä sisällä ja heittävät mukulat ulos vikisemästä), että jollain on voinut vaikka olla yövuoro ja haluaisi todellakin nukkua. Ja eivät kaikki ihmiset herää joka aamu kuudelta, minä ainakaan.

Noh, whine pois ja toiseen valitusvirteen. Ensi viikolle on luvattu hellettä. Olen niin onnellinen nyt että voisin vaikka juosta tuolla ulkona alasti onnesta ja heittää kuperkeikkoja, no en ihan. Mitä kun on luvattu jopa 30 astetta lämpöä. Ja sattuu olemaan niin, että juuri nyt meidän mökkimme (jonka luona on myös uimapaikka) on vuokrattavana viikon. Ah! Saan siis istua hiki virraten sisällä pienen säälittävän puhaltimeni edessä. Voih. Toivottavasti helle menee ohi ennen koulun alkua, meinaan ei varmaan ole kovin kivaa istua siellä pers hiessä tuntitolkulla. Kyllä kesä on kiva.

Kello ei ole kuin kolme ja olen vasta nyt aktiivisessa tilassa. Aiemmat tunnit kuluivat siinä että heräilin puoli yhdentoista jälkeen, syödä mässäsin tunnin katsellen summerin surkeaa tarjontaa ja sen jälkeen tuijotin voicea tunnin kunnes alkoi Serranon perhe. Outo sarja muuten kun kestää melkein puolitoista tuntia, mikä aika se nyt on? o_O

Ja nyt sitten mökötän tässä. Monta päivää on kulunut siinä kun täällä on rampannut väkeä. Viikko sitten kaverini oli täällä kaksi päivää, keskiviikon ja torstain. Lauantaina kylään tuli kaksi tätiäni, toisen aviomies ja siskoni. Sunnuntaina tuli saita isoisäni. Ja eilen tuli tätini perhe, eli täti, hänen miehensä ja kaksi serkkuani. Jos vielä yksikin ihminen änkeytyy kylään otan kamppeet mukaan ja juoksen alamökille. EN JAKSA noita vieraita. Kun pitää olla iloinen, reipas ja niin edespäin, eli vastakohta minusta.

En vaan nykyään jaksa tavata ihmisiä. Se jotenkin ottaa pannuun. Vaikka olisi mukavaakin, hermoilen joka vierailusta. Kai olen nykyään liikaa omissa maailmoissani ja ärsyynnyn kun minut kiskotaan haaveilun keskeltä todellisuuteen. Mutta se on ainakin varmaa, että päivät menevät hetkessä jos on vieraita. Ja kaikki se siivoaminen, järjestely, ruoanlaitto ja itsensä psyykkaaminen hieman ystävällisemmäksi: AARGH. Tuntuu että koko pahuksen loma valuu hukkaan joka sekuntti. En osaa hetkeäkään nauttia olostani. Nytkin jo murehdin koulua vaikka lomaa on vielä muutama viikko.

Kouluaikana olen sellainen etten jaksaisi lähteä viikonloppuisin yhtään mihinkään, ja meinaan tulla hulluksi, jos en saa edes yhtä päivää jolloin saan vain lymyillä kotona tekemättä mitään. Tässä on kai jo tarpeeksi todistusaineistoa siihen, että olen kotihiiri.

Vitsailen aina siitä kuinka olen syntynyt L-kirjain otsassani (sanoinkuvatusti), ja se selittää epäonnistumiseni. Nyt olen pikkuhiljaa alkamassa uskomaan että olen todella luuseri. Töissäkin sen näkee siinä, että minun ei edes oleteta osaavan mitään, ja jos osaankin, on muiden ilme tämä: O_O

Kai se sitten johtuu siitä kun olen tyttö. Tänään työpaikan tiedotustilaisuudessa tämä sovinistisia kommentteja heittelevä tapaus kehui maasta kattoon kesätöissä olevia poikia. Kuinka he todella urakoivat, ovat loistavia töissään, ja helpolla ei löytyisi ketään heitä korvaamaan. En tiedä kuvittelinko, mutta ihan kuin hän olisi vilkaissut minua ja kaveriani viimeisen sanoessaan. Ei elämä sentään! Meille ei herunut pienen pientäkään kehun murusta vaikka pelastimme eilen koko tehtaan katastrofilta. Vakituisen neuvoista: "Ei teidän tarvi vielä lisätä lehtiä noihin keskneräisiin laatikoihin (mölkkylaatikkoihin laitettavat lehtiöt olivat loppuneet, joten olimme pinonneet niitä lavalle lehtiöitä odottamaan)!" Minulla kuitenkin alkoi hälyyttää joku pieni ääni sisällä päässä, että jos niitä ei nyt heti laiteta, se kostautuu vielä.

Hetken päästä kun olimme pakanneet kaikki ja vieneet varastoon talteen sekä alkaneet laittaa uusia mölkkylaatikoita kelmuihin, juoksee pomo paikalle ihan hädissään: "Nyt tuli kiireellinen tilaus! 420 mölkkylaatikkoa!" Onneksi olimme täyttäneet laatikoita paljon, ja kiireinen tilanne muuttui äkkiä vähemmän kamalaksi kun huomattiin että laatikot riittivät -kiitos meidän. Kiitosta ei herunut. Ei mitään sanaa. Ainoastaan yksi mukava nainen sanoi että: "Mitäköhän me tehtäisiin ilman tyttöjä!", mutta tältä sovinistiksi haukutulta henkilöltä ei herunut kiitoksen sanaa.

Samana päivänä hän käski yhden pojista mukaan kelmutukseen, jotta työ menisi nopeammin. Hän kysyi minulta että kumpikohan on helpompi, kelmun laitto vai kutistus ja viivakoodit. Olin ehdottomasti sitä mieltä että jälkeinen, mutta hän tokaisi todella töykeästi (minua ajatellen) pojalle: "Mene tuohon kelmutuskoneelle, sä olet nopeampi." Ajattelin sen olevan vitsi, joten hymyilin ja katsoin häntä mutta huomasin hänen olevan tosissaan ja mielialani muuttui sekunnissa. Olisiko tämä poika muka minua nopeampi, vaikka hän ei ole sattumoisin ikinä käyttänyt koko rohjetta koska minun piti opastaa häntä... o_o Että kiitti vaan kykyihini uskomisesta! Yksi toinen työntekijä kyllä sanoi että kone ei pysy minun perässäni kun tuskailin sulatusprosessin hitautta... Että terve.

Inhottavaa tuollainen jatkuva vähättely. Hän vielä sanoi puhelimessa kun soitin työhaastattelua anoakseni, että ei ole väliä onko tyttö vai poika, jos työmotivaatio on korkea. Hah. Joo, sehän tässä onkin nähty. Todella lapsellista tuollainen. Se vakituinen nainen joka siinä on ihmettelee samaa, ja sanoi tuon "pistetään poika töihin, koska sinä olet varmasti hitaampi"-tapahtumasarjan jälkeen että: "Kyllä te olette ihan yhtä nopeita kuin me muutkin, tuo nyt vaan on tuollainen..."

Noh, muihin aiheisiin. Alkaa tulla paha mieli (entistä pahempi) kun vatvoo tuollaista sukupuolirasismia... Onneksi huomisen jälkeen saan kolme vapaapäivää! \o/ Nyt arvostan enemmän juhannusta kuin koskaan aikaisemmin. Sitten vielä kaksi viikkoa hikoiltavana. Mutta se on lohdullista, että yli puolet urakasta on jo ohi. Voi sitä onnea kun pääsen viimein lomalleni kuten normaalit ihmiset. Tänä viikonloppuna en kyllä aio tehdä mitään, yhtikäs mitään! Korkeintaan järjestelen huonettani hiukan siistimmäksi. Ja opettelen taas autolla ajamista.

Ajattelin huomenna mennä vähän aikaisempaan, niin voisin vaikka lähteä jo puoli yhdeltä pois, se olisi ihanaa... :) Olen tehnyt koko viikon töitä hieman säästöön, jotta päiväni olisi viisi ja puolituntinen torstaina, mutta tänään tulivat työnantajat kertomaan ettei sitä välttämättä tarvi korvata. Toisen (tämä tutuksi tullut tapaus äsköisestä tekstistäni) äänessä vaan oli kummallista ivaa, en tiedä. Kai hän ajattelee jo sellaistakin että pyörryn heikkouteni ja naisellisuuteni tähden lattialle jos yritän puurtaa tunnin pidempään... -_- Ok, onhan minunkin asenteeni huono jos ajattelen tuollaista työnantajastani, mutta uskokaa pois; Ihmistuntemukseni on hyvä. Huomaan sellaisia asioita nopeasti mitä moni ei huomaa, kuten äänenpaino, sanavalinnat, elekieli, kaikki ilmaisu joka kertoo sitä mitä oikeasti ajattelee kaunisteltujen sanojen takana. Ei se kyllä aina ole hyväkään asia, koska sanotaan että jos tietää vähemmän, kärsii vähemmän.

Täytyy nyt kuitenkin painua pesulle ja nukkuaan, sillä aikainen herätys odottaa. Hyvää juhannusta kaikille!

Ennen kuin pääsen lempi harrastukseni pariin, eli valittamiseen, saatte jakaa kummeksunnan kanssani...:

http://www.toysnjoys.com/barbie/lotr2set.jpg 

LOL. Siitä vaan hommaamaan Legolas-ken... x)

Tänään oli aikamoinen ketutuspäivä heti alkuminuuteista lähtien. Päivän alun tuhosi se, että puhelimeni on aivan sekaisin ja meinasin nukkua jo toisena peräikkäisenä aamuna pommiin. Torkun painamisesta puhelin ei hälyytä niin kuin pitäisi. Kaiken huippu oli se, että se alkoi kello kuudelta piipata eilisen 16.00 tallennettua muistutusta!? Mitä ihmettä!? Lisäksi puhelimeni värinä on aivan sekunda. Puhelin ei alunperinkään värissyt vaan piti vain hiljaista ääntä ja veimme maanantai-versioni takuun voimassa ollessa liikkeeseen ja sieltä se meni korjaamoon. Sitten värinä toimi, mutta jostain kumman syystä kamera ei enää toiminut... Uudelleen vaan! Värinä toimi kuitenkin melko heikosti, ja nykyään se värisee vain vaaka-asennossa, eli jos kävelen se ei värise, mutta pöydällä kyllä (eikä kyllä silloinkaan aina...).

Tänään oli möys "Bad Hair Day", tiedättehän tunteen...

lisää hellyyttäviä eläinkuvia: http://gregoryeditions.com/hildick.htm

...kun hiukset aina vain törröttävät päästä niin kauniisti vaikka niihin lätkisi mitä tahansa. Lopulta turvauduin muotoiluvaahtoon ja se jopa sai aikaan jotain... Sappeni kuitenkin kiehui hiusten kanssa taistellessa.

Sappeni alkoi kiehua myös aamupalapöydässä, kun huomasin myslissäni olevan maidon olevan heraantunutta -kun olin syönyt annoksestani yli puolet. Koko aamu oli kiireinen ja ajatus töihin menemisestä sai minut vieläkin vihaisemmaksi. Inhoan niin torstaita, ne ovat niin turhan tuntuisia -aina. Aina odottelee jo innoissaan perjantaita ja eikös, se turha torstai tuppautuu aina eteen tylsänä ja mitäänsanomattomana.

Töissä ärjyin sille, että MP3-soittimeni kuulokkeet eivät yksinkertaisesti ole korviani varten, vaan napit putoilevat koko ajan. Tiedätkös, minun teki kovasti mieli potkia jotain, mitä vain... Joskus haluasin niin nyrkkeilysäkin joita voisin hakata otsa hiessä aina kun ketuttaa. Työpäivä arvatenkin mateli, ja ämppärin samat kappaleet alkoivat kahden viikon kuuntelun (vaikka olen jo epätoivoissani vaihtanut kappaleiden järjestystäkin ja lisännyt jotain) jälkeen kyllästyttää pahasti, joten nyt teen jotain todella outoa... Olen kaivanut "upeasta" cd-kokoelmastani monta vanhaa/todella huonoa levyä joilta nyt lataan koneelle kaikkein huvittavimmat/noloimmat/huonoimmat kappaleet ja pistän ne soittimeeni. Tällaista tarjontaa on huomenna luvassa:

- Steve Kekana (googleta)

- Pandora

- Christian Forss (repesin hieman kun sain levyn joskus joululahjaksi)

- Klamydia (joku vanha nolo biisi)

- Karkkiautomaatti

-Törkyturvat (laulu "Huonoa musaa" on täynnä kiroilua ja siinä hoetaan "Älä kuuntele tätä huonoa artistia" tai jotain vastaavaa...)

- XL5 (siis mitä, näähän on niin PRO!)

- Juustopäät (muistuttaa vanhaa Rasmusta, paras biisi on "Voit sä lopettaa", ja "Vajotaan p*skaan" on kieltämättä aikamoinen teos...)

- ABBA (tätä tuli pienenä kuunneltua ja jopa hehkutettua, LOL! Kunnon ABBA-meininkiä!: http://abbamikory.blogs.com/photos/abba/1975_abba_w_swedish_flag.jpg

---

Tiedättekö mitä ihmiselle tapahtuu, kun hän on todella pitkästynyt ja tekee niin toistavaa fyysistä työtä, että lihasmuisti alkaa hoitaa homman ilman että aivojen tarvii sen kummemmin pysyä mukana. Silloin alkavat siis ajatukset seikkailla aivan jossain muualla kuin minun tapauksessani mölkyissä. Joskus löydänkin itseni hihittelemästä mölkky kädessä tyhmällä ilmeellä. Mitähän mahtavat vakituiset työntekijät minusta ajatella? Olen kyllä sopeutunut ihmeen hyvin joukkoon ja tulen toimeen kaikkien kanssa, mitä nyt pari tyyppiä ottaa hiukan aivoon välillä mutta onneksi työpaikalla ei ole ketään täyspervoa... -_-'

Ironia on sitten makoisaa, jostain syystä kuuntelen E-typen kappaletta Life, jossa lauletaan "I got Life!", hahhaa! Eipä ole minun puolestani kovin saimaistuttava biisi meinaan. Minullahan kun ei ole elämää. Töissäkin haaveilen jostain päättömästä, mutta yleensä siitä mitä teen kun pääsen kotiin. Nyt haaveilen siitä miten ehkä käyttäisin aikani huomenna kun vanhmepani saattavat lähteä koko illaksi pitkälle pyöräreissulle. Rakastan näet yksinoloa kotona, kun saan olla rauhassa, kokkailla OMAN mielimusiikin tahdissa ilman että uutiset pauhaavat taustalla maailman tilanteesta kitisten. Syödessä voi katsoa vaikka leffaa, ja voi istua rauhassa sohvalla tai miksei juosta ympäri asuntoa alasti, eikä kukaan valita.

Nyt on haavailun kuitenkin loputtava ja vaihduttava mukaviin uniin, koska tämä otus aikoo ryömiä nyt sänkyynsä. Huomenna on näet ikäväkyllä puoli kuudelta herätys, ja arvatkaa olenko jo valmiiksi väsynyt ainaisen valvomisen takia.