Enpä olekaan vähään aikaan päivitellyt kuulumisiani tänne. Tämä kevät on mennyt hirmu nopeasti, ja tuntuu, että elämä pyörii nykyisin ihan liikaa koulun ja nukkumisen ympärillä. Meillä on näet ollut harjoittelun jälkeisen jakson aikana yllättävän monta suurtöistä kurssia, ja ties mitä hirveitä kirjallisia töitä niihin liittyen. Nyt olen havahtunut siihen, että on viimeinen kouluviikko ja ensi viikolla alkaa työt. Omituista...

Jonkin verran on ollut taas kevätväsymystä ilmassa. Olen nukkunut järkyttävän paljon, ja erityisesti myöhemmin iltapäivällä minun on välillä vaikeaa pysyä hereillä. Onneksi aamu-unisuus on kuitenkin ollut ihmeen vähäistä, ehkä siksi, että opettelin harjoitteluaikana menemään aikaisemmin nukkumaan.

Tuntuu niin hyvältä, kun katsoo parvekkeen ikkunasta ulos, ja näkee koivut vihreiden lehtiensä peitossa ja auringon paistavan. Kesä tekee tuloaan. Minulla on jonkin verran odotuksia tälle kesälle, ja toivon että tästä tulisi parempi kesä kuin vähään aikaan. Ei sinänsä viime kesässä vikaa ollut, mutta T:n inttiin lähtö oli silloin inhottavasti mielessä koko ajan. Nyt sen sijaan T pääsee intistä heinäkuussa.

On tässä vuodessa ollutkin kestämistä... Milloin on kauhea ikävä, milloin taas vierastaa tuota lomille pääsevää miestään. Tunteet ovat olleet jatkuvasti sekaisin. Välillä olen myös pelännyt, että ovatko tunteeni hiipuneet, kun ei olekaan niin ikävä toista ja pärjää ihan hyvin itsekseenkin. Mutta toisten kertomusten mukaan tämä kuuluu asiaan. Kuka jaksaisikaan ikävöidä 24/7 toista? Ehkä toisesta etääntyminen on tarpeen tämän rasittavan ero-yhdessäolo-ero-yhdessäolo -jojotilanteen sietämiseksi. Sitten tulee kyllä jännät paikat kun T pääsee takaisin siviiliin, varsinkin kun kyseessä on kesä ja kummallakaan ei pitäisi näillä näkymin olla töitä tuolloin heinäkuussa.

Olen näet myös nauttinut yksinolon suomasta rauhasta ja ajasta, sekä siitä, että voi itse päättää milloin siivoaa, milloin syö, mitä syö jne. On myös jäänyt enemmän aikaa nähdä kavereita. Tylsäksihän tämä käy silloin jos ei ole koulua tai töitä (siitä sain karvaan kokemuksen näet viime kesänä ennen koulun alkua), mutta nyt kun on kuitenkin tekemistä, niin viikot menevät aika leppoisasti ja nopeasti. Ja onhan se kiva tietää, että pärjäisin myös tarvittaessa yksin, enkä ole täysin ripustautunut toiseen.

Mutta kaikesta huolimatta olen ihan tyytyväinen, että armeija-aika on kohta ohi, ja saan taas kultani takaisin kotiin.